Annalotta Onni Maria Silvennoinen Avaimia parempaan ...

Tulin asukkaan eteen, kosketin poskeen, sain katsekontaktin ja kysyin
”mikä hätänä?”: ’Kotiin’, sai asukas vastattua. Puhuin matalalla ää-
nensävyllä rauhallisesti, otin kädestä kiinni ja lähdimme käytävälle kä-
velylle. Samalla puhelin lämpimästi että tytär on vielä töissä eikä voi
sinua hakea, katselimme ulos kuinka monta tietä siellä on, vaikea olisi
yksin löytää oikea tie ja asukas rauhoittuikin tosi hyvin.
Kuten Koskinen ym. (1998, 175) toteavat, useimmin käytettyjä toimintamalleja vuo-
rovaikutuksen parantamisessa dementoituneen kanssa ovat rauhallinen keskuste-
lu siitä, mikä vanhuksella on hätänä, kosketus ja ajan antaminen. Matalan äänen-
sävyn käyttö oli myös mainittu yhdessä esimerkissä. Kuten Feil kirjoittaa (1993,
78), validoiva hoitaja käyttää selkeää, matalaa, lämmintä ja rakastavaa äänensä-
vyä.
9.1.2 Laulaminen
Lepolan hoitajat olivat kehittämisprosessin aikana rohkaistuneet kokeilemaan
asukkaille laulamista. Ero työmme alkuvaiheesta tulosten analysointiin oli selvä.
Kun pilotoimme muistelutoimintaa Lepolassa keväällä, hoitajat kysyivät, voisiko
alkulaulun korvata vaikkapa lorulla, sillä laulu ei ole heidän ”juttunsa”. He ilmaisivat
useamman kerran, että he eivät osaa laulaa. Laulu oli yksi TunteVa-menetelmän
tekniikoista, ja kansiossamme luki viimeisenä ohjeena: ”jos mikään muu ei auta,
laula”. Mielestämme laulaminen lisäsi kohtaamisen ja vuorovaikutuksen laatua
hoitajien ja asukkaiden välillä seuraavissa esimerkeissä.
- - - erään naisasukkaan kanssa joskus hankalaa pukemiset, riisumi-
set ja vessa-käynnit. Lauloin tutun virren ’Ystävä sä lapsien’ kun en
muuta keksinyt. Asukas laittoi silmät kiinni ja kuunteli, hoitotoimenpi-
teet sujui leppoisammin.
Mutta ’Orvokille’ oikeestaan tehoaa sitten se kun se on se viimenen
lause sielä et jos mikään muu ei auta niin laula. Sitä on sitte kokeiltu
62