Biosfäärialue kestävän kehityksen edistäjänä ... - EcoRegion

22
muskohteiden laajuudesta voidaan kuitenkin päätellä, että tuoreimmat biosfäärialueet eivät
enää keskity spesifisti tietyn aihealueen tutkimiseen, vaan suorittavat enemmän poikkitieteellistä
tutkimusta.
Tärkeimpiä analysoitavia kohteita olivat biosfäärialueen kokonaispinta-ala sekä ydinalueen,
vaihettumisvyöhykkeen ja yhteistoiminta-alueen pinta-alat sekä niiden suhde kokonaispintaalaan.
Biosfäärialueet ovat ilmoittaneet yleisimmän pääasiallisen ekosysteemityyppinsä sekä
tutkimuksen painopisteensä, joista määriteltiin useimmin esiintyneet.
Wikipediasta (2009b) löytyvän määritelmän mukaan ”kuvaileva tilastollinen analyysi on aineiston
esittämistä joko numeerisesti tai graafisesti”. Kyseistä metodia hyödynnettiin aineiston
purkamisessa käyttäen yleisiä tilastotieteen tunnuslukuja, kuten keskiarvoa.
5.1.2 Euroopan biosfäärialueiden yleispiirteiden tarkastelua
Biosfäärialueiden nimeämisvuosista ei voi tehdä suuria johtopäätöksiä. Alueita on perustettu
Euroopassa säännöllisin väliajoin konseptin kehittämisestä lähtien. Tarkastellut biosfäärialueet
jakautuvat tasaisesti Euroopan alueelle. Otanta on ollut siinä suhteessa onnistunut, että
valittu aineisto mukailee hyvin pitkälti biosfäärialueiden määrää eri Euroopan maissa. Mukana
olivat Espanja (7), Venäjä (7), Tsekki (4), Iso-Britannia (3), Saksa (3), Unkari (2), Bulgaria,
Eesti, Hollanti, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Puola, Ruotsi, Slovakia, Slovenia, Suomi,
Sveitsi, Ukraina ja Valko-Venäjä.
UNESCOn (1996, 16—17) mukaan ”biosfäärialueen pitäisi olla kooltaan asianmukainen, jotta
sillä voidaan toteuttaa kolmea biosfäärialueen perustoimintoa”. Perustoimintoja ovat luonnonsuojelu,
kestävä kehitys sekä tiedonkeruu ja -vaihto. Biosfäärialueen koolle ei siis ole
tarkkaa määritelmää, joten pinta-aloja analysoimalla saadaan selvitettyä keskimääräinen
hyväksytyn biosfäärialueen koko Euroopassa. Tiedot pinta-aloista löytyvät liitteestä 1. Kokonaispinta-alan
kertovasta arvojoukosta minimi on 100 ha (1 km²) ja maksimi 5 288 849 ha
(52 888,49 km²). Koko voi siis vaihdella äärimmäisen pienestä todella suureen. Keskimääräisesti
tutkittavien biosfäärialueiden koko oli noin 358 752 ha (3 587,52 km²). Suuntaa antavia
tietoja erilaisista vyöhykejaoista saadaan myös analysoimalla eri vyöhykkeiden kokoa. Aivan
kaikista biosfäärialueista ei ole saatavana tietoa ydinalueen, vaihettumisvyöhykkeen ja yhteistoiminta-alueen
koosta, joten tulosten merkittävyys heikentyy. Ydinalueen osuus kokonaispinta-alasta
on noin 23,3 %. Pienin ydinalue on 3,7 % koko alueen koosta, joten pienikin
ydinalue riittää biosfäärialuestatuksen saamiseen. Vaihettumisvyöhykkeen osuus on keskimääräisesti
37,6 %. Yhteistoiminta-alue on yleensä kooltaan huomattavasti suurempi kuin muut
vyöhykkeet. Yhteistoiminta-alue on keskimääräisesti 44,5 %, mutta voi olla jopa 75 % kokonaispinta-alasta.