Biosfäärialue kestävän kehityksen edistäjänä ... - EcoRegion

64
Kasvillisuuden osalta Vesijärvi on maamme parhaita vesikasvijärviä, sillä siellä esiintyy myös
useita harvinaisia ja uhanalaisia lajeja. Lajien monipuolisuus johtuu veden ja maaperän edullisista
ominaisuuksista sekä järven suuresta koosta. Vuoden 1950 jälkeen järvestä on löydetty
71 vesikasvilajia, mikä on eniten Suomessa järveä kohden. Uhanalaisia lajeja on löydetty viisi;
jouhivita (Potamogeton rutilus), hentonäkinruoho (Najas tenuissima), notkeanäkinruoho (Najas
flexilis), tähtinäkinparta ja tummatähtiparta. (Tuominen & Kolunen 1992, 42; 48; 50; 55.)
Hyönteislajeille otollisia elinympäristöjä löytyy rehevässä ympäristössä ja harjukasvillisuudessa,
harvinaisia lajeja esiintyy esimerkiksi perhosissa ja sudenkorennoissa. Suomessa harvinaisia,
mutta Vesijärvellä yleisiä lajeja ovat hentoruokoyökkönen (Archanara dissoluta), pistelampiyökkönen
(Archanara sparganii), ruskolampiyökkönen (Archanara algae) ja lehtolajeista
kirjoruusumittari (Anticlea derivata). Sudenkorentojen suurharvinaisuudella, täplälampikorennolla
(Leucorrhinia pectoralis), on Lahdessa Suomen suurin yhdyskunta, vaikkei kyseessä
olekaan sille tyypillisin elinympäristö. (Tuominen & Kolunen 1992, 58—62; 65.)
10.3.1 Vesijärven saastuminen
Jo 1900-luvun alkuvuosina annettiin varoituksia Vesijärven saastumisesta. Syynä oli ihmistoiminnan
liialliset vaikutuksen vesistön äärellä. Lahti sai kaupunkioikeudet vuonna 1905. Viisi
vuotta sen jälkeen rakennettiin ensimmäinen vedenpuhdistuslaitos Pikku-Vesijärven rantaan.
Laitos oli mitoitettu 5 000 kaupungin asukkaalle ja edusti aikanaan edistyksellistä tekniikkaa.
Vuonna 1931 rakennettiin suurempi Teivaalan biologinen puhdistamo, joka osoittautui liian
pieneksi ja Vesijärven saastuminen alkoi. Vuonna 1960 syvänteissä oli jopa 10 metriä hapetonta
vettä. Tästä eteenpäin rehevöityminen vain kiihtyi. (Tuominen & Kolunen 1992, 8; 14—
15.)
Liiallisen jätevesikuormituksen vaikutuksesta Enonselän alusveden täydellinen happikato alkoi
vuonna 1963 ja jatkui kymmenisen vuotta. Järvessä havaittiin voimistuvaa leväkasvua ja pintaveden
pH:n kohoamista. Vuonna 1970 Itä-Suomen vesioikeus hyväksyi, että kaikki Lahden
alueen jätevedet johdetaan vastedes Porvoonjokeen. Kariniemen kallion sisään rakennettiin
biologiskemiallinen suurpuhdistamo ja jätevesiä varten koko kaupungin alittava kalliotunneli
Porvoonjokeen. Kaupungin jätevesikuormitus Vesijärveen loppui kokonaan 1976. (Tuominen &
Kolunen 1992, 16.)
Järven hoitotoimenpiteenä aloitettiin Enonselän keinollinen hapetus, joka jatkui 1979—1984.
Ulkoinen pintakuormitus väheni jätevesikuormituksen poistumisen myötä kokonaisfosforin
osalta 63 %. Hapetus auttoi helpottamaan vaikeaa happitilannetta. Kesäisin sisäinen ravinnekuormitus
voimistui. Aluksi mekanismina oli hapettomuuden aiheuttama ravinteiden vapautuminen
pohjan sedimenteistä. Sittemmin saatiin myös merkkejä kalaston ja muun eliöstön