12.07.2015 Views

prologistiikka 3+4/2013 - PubliCo Oy

prologistiikka 3+4/2013 - PubliCo Oy

prologistiikka 3+4/2013 - PubliCo Oy

SHOW MORE
SHOW LESS
  • No tags were found...

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

”Saumaton, tehokas logistiikka on tässä johtotähtenä”,Päivinen summaa.Kouvolalle johtavan rautatiehubin rooli lankeaa liki luonnostaanja Päivinen näkee, että seudulla ollaan valmiina vastuuseen.”Kaupallisen toiminnan lisäksi täällä on myös alan tutkimusta”,hän muistuttaa. Tähän liittyen samaan aikaanRAILFORUMin kanssa Kouvolassa avataan myös T²M-kon ferenssi.Kyseessä on liikenne- ja liikkumisen historian tutkimushanke,joka järjestetään kaksoiskonferenssina Kouvolassa jaPietarissa.”Myös tehty tutkimus palvelee liike-elämän tarpeita ja auttaameitä fokusoimaan resursseja asianmukaisesti.”Logistiikan ”Pohjoinen ulottuvuus”Perinteisessä eurooppalaisessa korridoriajattelussa moni reittion saanut päätöksensä saksalaisessa satamassa Itämerenrannalla – mutta Päivinen muistuttaa, että näin ei ole pakkoolla.”Sen sijaan, että korridori päättyy esimerkiksi Travemündeen,se voi vallan hyvin jatkua Tanskaan, Norjaan, Ruotsiintai Suomeen”, Päivinen toteaa ja huomauttaa, että logistiikkavirtojenlopullinen osoite on usein Venäjä.”Suomella ja Venäjällä on neljä rajanylityspaikkaa, jotkatoimivat erittäin varmasti. Tähän ei kukaan kilpailijamaa pystyvastaamaan.”Myöskään turvallisuudessa Suomea ei ihan helposti ohiteta:aikaikkunat pitävät, eikä ikäviä yllätyksiä tule vastaan.”Suomalaisessa logistiikassa on erittäin vahva lupaustenpitämisen kulttuuri. Se painaa vaa’assa erittäin paljon silloin,kun tavara on arvokasta ja sen on päästävä ajoissa perille.”Kiskoilla tai ilmanToinen vahva valtti on sitoutuminen multimodaalisuuteen: tavaravoi kulkea kiskoilla, kumipyörillä, laivalla tai lentokoneelle,mutta toimitusketju on aina mietitty alusta loppuunsaakka ja optimoitu ammattimaisesti.Kova koulutuskaappausTodellisen kaappauksen Kouvola teki huhtikuun lopussa, kunVR Yhtymä <strong>Oy</strong> ja Kouvolan kaupunki allekirjoittivat sopimuksen,jonka mukaan kaupunkiin rakentuu rautatiealan koulutuskeskus.Käytännössä tämä tarkoittaa, että VR Koulutuskeskuksen(VRKK) toiminta siirtyy Helsingistä Kouvolan seudun ammattiopistolle(KSAO). Viime vuonna VRKK:ssa järjestettiinnoin 200 koulutusta, joihin osallistui reilut 2 000 opiskelijaa.Siirron käytännön järjestelyjen valmistelu on jo käynnissä.Sovittujen edellytysten täyttyessä vastuu rautateiden perusammattikoulutuksistasiirtyy Kouvolan seudun ammattiopistollevuoden 2014 alussa.Uusi koulutusavaus takaa KSAO:lle osaamista alueella,joka vahvistaa entisestään oppilaitoksen roolia kuljetustoimintaanliittyvien koulutuspalvelujen tuottajana. Samalla siirtovahvistaa Kouvolan vahvaa roolia rautatielogistiikan kehittämisessäja tukee myös kaupungin muita strategisia tavoitteita.Autoteollisuuden hovihankkijaksi?Yksi Kouvolan seudulla haudottu kovan kaliiberin idea on tehdäKaakkois-Suomesta Pietarin kasvavan autoteollisuuden alihankkijakeskus.Pietarissa on isoja autotehtaita, mutta alihankintamarkkinaei ole Venäjällä samalla tasolla kuin Suomessa– ja tämä taas avaa tiettyjä mahdollisuuksia laajemmallekinyhteistyölle.Simo Päivisen mukaan Kouvolan seudun alihankintakeskusvoisi toimia siten, että tavara virtaa Kouvolaan etupäässä suomalaisiltaja ruotsalaisilta alihankkijoilta ja lähtee sitten kootustija aikataulutetusti Pietariin. Autotehtailla on valtava tarveerilaisille komponenteille, Päivinen muistuttaa.”Kouvolan seutu voi tarjota vahvaa tukea Pietarin auto teollisuudenkehitykselle – mutta myös muille toimialoille”, Päivinenlinjaa.Kouvolassa ollaan valmiina tarttumaan uusiin liiketoimintaideoihin.Yksi esimerkki tästä on Kullasvaaran tuore logistiikka-alue,jossa on tällä hetkellä 20 hehtaaria vapaata tilaa jakaksiraiteinen junayhteys. Lisätietoja: www.kinno.fi, www.railforum.fi3–4/<strong>2013</strong> <strong>prologistiikka</strong> 55

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!