Kerhotiloista toimintakeskuksiin - Nuorisotutkimusseura

KERHOTILOISTA TOIMINTAKESKUKSIINveita tarkastellaan Sari Paavonsalon (2006) AMK-opinnäytetyössä ”Minun perjantai-iltani”. Toivakkalaisten9.-luokkalaisten nuorten perjantai-illat. Paavonsalon tuloksista ilmeni, että puoletnuorista oli tyytyväisiä vapaa-ajanviettomahdollisuuksiinsa, joskin osa harmitteli pitkien välimatkojenvaikutusta harrastustoimintaan ja ystävien tapaamiseen. Paavonsalon mukaan nuorten käsitys perjantai-iltaisinkäytettävissä olevien tapaamispaikkojen riittävyydestä erosi kunnan nuorisotoimen näkemyksestä:nuorten mielestä tapaamispaikkoja saisi olla enemmänkin, ja osa nuorista toivoi myöspaikkojen olevan auki nykyistä myöhempään. Pääsääntöisesti kuitenkin Paavonsalo katsoi Toivakanharrastusmahdollisuuksien olevan pieneksi kunnaksi varsin hyvät, joskin toimintaa vaivaa jossakinmäärin ohjaajapula, ja nuorten oma aktiivisuus ja osallisuus heille suunnattujen palveluiden ja mahdollisuuksienkehittämisessä on hyvin vähäistä.Yleisiä kehityslinjojaJyväskylän seudulla, kuten muuallakin Suomessa, vuoden 1972 nuorisotyölaki sysäsi liikkeelle kunnallisennuorisotyön kehityskauden. Nuorisotyölain ja lakiin kuuluneen kuntien nuorisotilojen rakennusavustusjärjestelmäntuloksena Suomen kuntiin rakennettiin kattava nuorisotilaverkosto. Valtionosuuksienansiosta voitiin perustaa uusia virkoja, ja kuntiin saatiin nuorisotyöstä vastaavat henkilöt. Suomeenluotiin valtionosuuksiin perustuva nuorisotyöntekijäkunta, johon kuului enemmillään yli 500 nuorisotyöntekijää.Lisäksi kuntien nuorisotyötä tuettiin muun muassa kuntien omistamien ja vuokraamiennuorisotilojen valtionosuudella. Sisällöllisesti nuorisotilatoiminta oli pääosin järjestöjen organisoimantoiminnan varassa. Kuntien nuorisotyöntekijät tekivät runsaasti yhteistyötä järjestöjen kanssa,joskin kuntien tehtävänä oli ensisijaisesti toimintaedellytysten tarjoaminen. Myös uusia tiloja rakennettiinahkerasti.Vuoden 1986 nuorisotyölaissa kuntien nuorisotiloihin maksettavasta valtionosuuksista luovuttiinyhdeksän vuoden siirtymäajalla, minkä vaikutus jäi haastatteluaineiston perusteella yllättävän vähäiseksitutkimuskunnissa (Aaltonen & Kurttila 2004, 1–2). Haastateltavat muistelivat, ettei lakkautusjuurikaan heijastunut käytännön toimintaan. Toimintaedellytykset kaventuivat haastateltavien mukaanvasta 1990-luvun laman myötä, jolloin esimerkiksi Jyväskylän kaupungissa suljettiin nuorisotiloja. Ajandramaattisuutta kuvannee parhaiten se, että ainoastaan yksi Jyväskylän kaupungin nuorisotila, Huhtasuonalueella sijaitseva Perttula, ei ollut koskaan laman aikana lakkauttamisuhan alla. Vain pienimmäntutkimuskunnan haastateltava näki selvän yhteyden valtionosuuksien poistamisen ja tilojen peruskorjaukseenliittyvien taloudellisten vaikeuksien välillä. Sen sijaan mielipiteet jakaantuivat sen suhteen,oliko valtion korvamerkityistä avustuksista luopuminen kunnan laajemman taloudellisen päätäntävallanvuoksi nuorisotyön kannalta hyvä asia vai ei. Selkeimmin kunnan taloudellista itsenäistä päätäntävaltaatukivat suurimpien kuntien haastateltavat. Osa pienempien kuntien haastateltavista olisi toivonutpaluuta korvamerkittyihin rahoihin.Nuorisotilojen historian ja kunkin kunnan tilatoiminnan nykytilanteen valossa tutkimuskunnatvoidaan karkeasti jakaa puhtaasti tilojen fyysisen pysyvyyden näkökulmasta tasaisen kehityksen kuntiinja jatkuvan muutoksen kuntiin. Tasaisen kehityksen kuntia ovat Toivakka, jossa kunnan ainoanuorisotila on yli kaksikymmentävuotisen historiansa aikana muuttanut osoitettaan vain yhden ainoankerran. Niin ikään Muuramessa tilat ovat pääsääntöisesti pysyneet samoissa osoitteissa. Sen sijaanJyväskylän kaupungissa ja Jyväskylän maalaiskunnassa tilat ovat siirtyneet ahkerasti osoitteesta toiseen.Tosin näistäkin kunnista löytyy myös pysyvyyttä: Huhtasuon kaupunginosan nuorisotila on pysynytvuodesta toiseen samassa paikassa, ja maalaiskunnassa Jyskän kylän tila on pysynyt paikallaan.Etenkin Jyväskylän maalaiskunnassa oman lisäproblematiikkansa kiinteistökysymyksiin ovattuoneet kunnan tiloja vaivanneet homeongelmat, minkä takia toimintaa ei ole voitu jatkaa kaikissatiloissa toiveiden mukaan. Maalaiskunnassa on kuitenkin kaupunkia määrätietoisemmin pyritty välttämääntilapäisratkaisuja ja haettu selkeämmin pysyviä uusia tiloja vanhojen tilalle.15