12.07.2015 Views

Kerhotiloista toimintakeskuksiin - Nuorisotutkimusseura

Kerhotiloista toimintakeskuksiin - Nuorisotutkimusseura

Kerhotiloista toimintakeskuksiin - Nuorisotutkimusseura

SHOW MORE
SHOW LESS
  • No tags were found...

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

KERHOTILOISTA TOIMINTAKESKUKSIINLOPUKSINuorisotilatoiminta on tärkeä kunnallisen nuorisotyön menetelmä edelleen, vaikka 1970- ja 1980-lukujen vilkkaan nuorisotilojen rakentamisen vuodet ovat taakse jäänyttä elämää, ja toiminta kärsiimonin paikoin kunnollisten toimintatilojen puutteesta. Nuorisotilat ovat tärkeä kunnan palvelumuotoalueellisuutensa vuoksi: se on viety nuorten ulottuville heidän omille asuinalueilleen. Kunnissa, joissaeri taajamien väliset etäisyydet ovat suuret, nuorten on vaikea käyttää esimerkiksi kaupungin taikunnan keskustaan keskitettyjä heille tarkoitettuja palveluita jo liikkumiseen liittyvien ongelmien vuoksi.Monin paikoin harvakseen kulkevat julkiset kulkuvälineet eivät tue ajokortittomien ja vailla kuskiaolevien nuorten liikkumista alueelta toiselle. Tästä syystä nuorille suunnatut palvelut onkin tuotu heidänluokseen. Tutussa paikassa tuttuun aikaan avoinna oleva nuorisotalo on mainio tapa viedä palvelutnuorten lähelle. Nuorisotalotoiminnan vahvuus on sen avoimuus kaikille nuorisotaloikäisille. Talontoimintaan mukaan tuleminen ei liioin vaadi mitään erityistaitoja tai osaamista eikä välinehankintoja.Tässä tarkasteltavalla alueella nuorisotalotoimintaan osallistuminen on ainakin toistaiseksi ollutnuorille maksutonta. Monissa paikoin Suomea on jo käytössä maksullinen nuorisokortti, joka maksaasuunnilleen 3,5–5 euroa paikkakunnasta riippuen. Kortti on voimassa vuoden, ja sillä pääsee mukaannuorisotalon toimintaan. Korttiin sisältyy yleensä myös vakuutus. Nuorisopalveluiden maksuttomuuson jossain määrin arka asia, vaikka esimerkiksi jo osassa Suomea käytössä olevien nuoriso-, talo- taikerhokorttien vuosihinnat ovat niin alhaisia, ettei niillä kateta palvelujen kustannuksia. Toisaalta esimerkiksiverrattuna monien urheiluseurojen toimintaan nuorisotalotoiminta on vielä maksullisenakinedullinen harrastus. Joillekin nuorille pienikin maksu voi silti olla liian suuri osallistumiskynnys. Vanhemmatmaksavat yleensä lastensa harrastuskulut ja mikäli he eivät koe nuorisotaloharrastusta tärkeäksi,voi nuoren harrastus kariutua pieneenkin maksuun. Vaara on olemassa erityisesti niiden nuortenkohdalla, joilta puuttuu kotoa turvallinen, vastuullinen aikuinen ja jotka kaikista eniten olisivatnuorisotalotoiminnan tarjoaman aikuistuen tarpeessa.Maksuttomien nuorisopalveluiden tarjoaminen on pieni hinta siitä, jos marginalisoitumisvaarassaolevaa nuorta pystytään tukemaan kasvussaan yhteiskunnan jäseneksi. Toisaalta palvelun maksullisuusvoi nostaa nuorisotilatoiminnan arvostusta nuorten ja heidän vanhempiensa keskuudessa. Ihmisetmieltävät usein maksullisen palvelun – vaikka maksu olisikin pieni – laadultaan paremmaksi kuinilmaisen toiminnan. Pitkällä aikavälillä toiminnan muuttuminen maksulliseksi voisi nostaa sekä nuorisotilatoiminnanettä kunnan nuorisopalveluiden arvostusta myös kuntalaisten keskuudessa. Summanolisi kuitenkin oltava niin pieni, että siitä ei muodostuisi kenellekään osallistumiskynnystä. Mikäli alueellapäädytään nuorisotilatoiminnan maksullisuuteen, kaikkein vähävaraisimpien perheiden nuorten kohdallavoitaisiin pohtia heidän vapauttamistaan maksusta. Se tosin voi käytännössä johtaa hankaliinrajanvetoihin ja kysymyksiin kuntalaisten tasa-arvoisuudesta.Yksi Jyväskylän seutukunnan vahvuuksista on alueella sijaitsevat ammattikorkeakoulut ja opisto,joissa opiskelee nuorisotyöhön suuntautuneita opiskelijoita. Alueella tehty nuorisotyön oppilaitosyhteistyösaa kiitosta haastateltavilta. Käytännössä se on ollut pääosin Kannuste-hankkeen edistämää,alueen nuorisotyöllisten toimijoiden ajatustenvaihtoa ja yhteistyötä sekä oppilaitosten opiskelijoidentyöskentelyä tiloilla osana heidän opintojaan. Aikoinaan opistoasteisen tutkinnon suorittaneet nuorisotyöntekijätovat myös jossakin määrin tarttuneet ammattikorkeakoulun tarjoamaan muuntokoulutusmahdollisuuteen,jossa he ovat voineet lisätä ja päivittää ammatillista osaamistaan.Kaikki yhteistyö vaatii aikaa ja työtä, niin myös yhteisten tapaamisten ja keskustelu- tai koulutustilaisuuksienjärjestäminen. Alueen nuorisotyösektorin toimijoiden kokoaminen samaan tilaan edellyttääensinnäkin sopivan tilan löytämistä ja varaamista, toiseksi kokoontumiselle on laadittava jonkinlainenasiapitoinen ohjelma ja kolmanneksi osallistujille on tiedotettava tapaamisesta. Tämän kaiken43

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!