UUSI AIKA UUSI AIKA - Maaseudun uusi aika

artikkelitPäivähoidon lyhyt ja ohut historiamaaseudullaKun päivähoitolaki tuli voimaan 1970-luvulla,päivähoidon saatavuudessa oli merkittäviä alueellisiaeroja. Valtaosasta maalaiskunnista julkiset päivähoitopaikatpuuttuivat kokonaan (Välimäki &Rauhala 2000: 396). Myös yksityinen päivähoitooli organisoitumatonta; se perustui lähinnä yksityistenhenkilöiden tarjoamaan hoitoapuun. Esimerkiksi1960-luvulla käytettiin käsitettä avainkaulalapsikuvaamaan työssäkäyvien vanhempienlapsia, jotka viettivät aikaansa esimerkiksi naapurissatai sukulaisten luona kotiovensa avain kaulassaroikkuen (Välimäki & Rauhala 2000: 394).Käytännössä osa näistä lapsista jäi ilman asianmukaistahoitoa.Maaseutukunnissa päättäjien asenteet julkistapäivähoitoa kohtaan muuttuivat myönteisiksi vastalain velvoittamina ja valtion rahallisen tuen kannustamina(Kröger 1995). Maaseudulla lasten päivähoitoon toisin sanoen uusi, ja siten kulttuurisesti ohutilmiö. Käytännössä päivähoidosta on kokemustavasta yhdellä lasten vanhempien sukupolvella (Välimäki1999: 219; Välimäki & Rauhala 2000: 400).Viime vuosikymmeninä – sen jälkeen kun julkinenpäivähoito laajeni koko maan kattavaksi –päivähoitoa ei ole juurikaan tarkasteltu Suomessamaaseutukysymyksenä tai ”maaseudun ongelmana”.Kysymykset päivähoitopalveluiden tarjonnastaja saatavuudesta maaseudulla, eivät ole olleetSuomessa relevantteja siinä määrin kuin joissakinmuissa maissa, joissa niihin on kiinnitetty huomiotamyös maaseutututkimuksessa. Esimerkiksi anglosaksisissamaissa maaseutumaiseen elämäntapaansisältyy samalla kulttuurisia odotuksia, joiden mukaanmaaseudulla naiset keskittyvät äitiyteen jahoitavat lapsensa kotona (esim. Halliday 1997;Halliday & Little 2001). Naiset tiedostavat nämäodotukset ja toimivat paljolti niiden mukaisesti(Little & Austin 1996; Little 1997; Hughes 1997).Voidaankin sanoa, että näissä maissa maaseudunnaiseus on perinteistä: pääosa hoivatyöstä on tehtykotona ilman palkkaa ja siitä ovat vastanneet naiset.Miehet ovat voineet siirtyä työelämään jättämällähoivan naisten vastuulle, jolloin naisten ansiotyöon ollut mahdollista vain, mikäli joku toinenon vastannut hoivasta. Tästä syystä toimivathoivajärjestelyt, erityisesti toimivat lastenhoitopalvelut,ovat tärkeä osa työn ja perheen yhteensovittamista(Kröger & Sipilä 2005).Suomalaisessa maaseutututkimuksessa maaseudunja kaupungin mahdollisesti erilaisiin äitiyttäkoskeviin kulttuurisiin odotuksiin ei ole kiinnitettyhuomiota vastaavassa määrin. Aiemmissa tutkimuksissaon todettu, että suomalaiset maanviljelijänaisethyödyntävät harvoin lasten subjektiivistaoikeutta päivähoitoon, vaan he hoitavat lapset kotonaja saavat kotihoidon tukea (Sireni 2008: 45).Kuitenkin kuvatessaan näkemyksiään heihin naisinaja äiteinä kohdistuvista odotuksista, maatilojenemännät korostavat sitä, että heidän odotetaan ensisijaisestitekevän työtä maatilalla ja yrityksessä(Sireni 2008). Toisin sanoen naisten tulkinnanmukaan heiltä ei odoteta keskittymistä äidin rooliinja hoivatyöhön. Nämä näkemykset viittaavatsiihen, että pohjoismainen palkkatyöäitiys on Suomessayleinen kulttuurinen malli niin maaseudullakuin kaupungeissa.Muita ammattiryhmiä kuin viljelijöitä edustavienmaaseudulla asuvien ihmisten päivähoitoa koskevistavalinnoista ja arvostuksista tiedetään vähän.Takala ja Heikkilä (2000) toteavat, että maaseudullakäytetään jonkin verran vähemmän päivähoitopalvelujakuin kaupungeissa. Heidän tulkintansamukaan tämä johtuu siitä, että maaseudulla naistentyössäkäyntiaste ja koulutustaso ovat alhaisemmatkuin kaupungeissa. Myös muissa tutkimuksissaon todettu, että kotihoidon tukea hyödyntävätuseammin pienituloiset kuin suurituloiset äidit, japerhevapaita käyttävät etenkin ne naiset, joilla eiole voimassa olevaa työsuhdetta. (Salmi & Lammi-Taskula 1999; Salmi 2000; Jokinen 2010: 53). Sitensuomalaisessa tutkimusperinteessä eroja päivähoitopalvelujenkäytössä tulkitaan yleensä pikemminkinerilaisten naisryhmien kuin alueidenvälisistä eroista johtuviksi.Päivähoitopalveluiden tasa-arvoisuustulevaisuudessa?Lamavuosia 1990-luvun alussa pidetään sosiaalipoliittisentoimintaympäristön käännekohtanaSuomessa. Hyvinvointivaltion muuntuminen kilpailuvaltioksi,kuten tätä syvälle yhteiskunnan rakenteisiinulottuvaa muutosta on nimitetty, ontarkoittanut 2000-luvulla sekä alueiden että ihmistenvälisen eriarvoisuuden syvenemistä (Karvonen& Rintala 2004; Remahl 2008; Karvonen &Kauppinen 2009). Hyvinvointi jakautuu maantieteellisestiaiempaa epätasaisemmin siten, että voittajiaovat suuret kaupungit ja niitä ympäröivätkunnat. Häviäjiä ovat etenkin Pohjois- ja Itä-Suomenmaaseutukunnat (Karvonen & Kauppinen2009). Kuntalaisten näkökulmasta tämä tarkoittaakonkreettisesti hyvinvointipalvelujen – kuten esimerkiksikoulutus- ja terveyspalvelujen – vetäytymistäpois maaseudulta. Maaseutututkijat ovattarkastelleet useassa viimeaikaisessa tutkimushankkeessapalveluiden supistumista ja uudelleenorganisoitumista(esim. Haverinen & Ilmarinen 2008).Lamavuodet merkitsivät käännettä myös päivähoidonkehittämisessä: 1990-luvun alussa hoitopaikkojakarsittiin, päiväkoteja lakkautettiin, henkilöstöäsupistettiin ja päivähoitoa keskitettiinperhepäivähoidon sijaan päiväkoteihin (Välimäki& Rauhala 2000: 399). Lisäksi päivähoitopalvelujenorganisoinnissa tapahtui merkittäviä muutoksia.Vuoden 1993 valtionosuusuudistus tarkoittisitä, että muiden sosiaalipalveluiden tavoin päivähoitopalvelujenyksityiskohtainen ohjaus- ja resurssivastuusiirtyi kunnille. Nykyisin kunnat voivatpäättää itsenäisesti, millä tavalla päivähoitojärjestetään, minkä on toivottu tuovan lisää joustavuuttakuntien palveluihin (Ikola-Norrbacka2004). Parhaillaan on käynnissä laaja kansallinensosiaalialan kehittämisohjelma KASTE, jossa onyhtenä tavoitteena kehittää lasten, nuorten ja perheidenpalveluihin uudenlaisia toiminnallisia kokonaisuuksiaja toimintakäytäntöjä. Vuodesta2004 lähtien kunnat ovat päättäneet myös siitä,kuuluuko päivähoito sosiaalitoimen, opetustoimenvai muun hallinnonalan yhteyteen. Vuoden 2010alussa puolet kunnista oli sijoittanut päivähoidonopetustoimen ja puolet sosiaalitoimen yhteyteen(Petäjäniemi & Pokki 2010: 19).Käynnissä oleva keskustelu subjektiivisesta päivähoito-oikeudestaei sinänsä ole uutta, sillä se onollut jatkuvasti poliittisen kiistelyn kohteena (Salmi2007; Välimäki & Rauhala 2000: 400). Tälläkertaa keskustelua on herättänyt äskettäin julkaistuperuspalveluministeri Paula Risikon ja opetusministeriHenna Virkkusen tilaama selvitys päivähoidonja varhaiskasvatuksen asemasta valtionhallinnossa(Petäjäniemi & Pokki 2010). Selvityksessäesitetään, että päivähoito tulee siirtää Sosiaali- jaterveysministeriöstä Opetusministeriöön, minkäjälkeen päivähoitopalvelut eivät olisi enää sosiaalihuoltolaissatarkoitettuja sosiaalipalveluita vaanvarhaiskasvatuspalveluita (emt.: 2). Selvityksessätodetaan, että subjektiivinen oikeus päivähoitoontarkoittaa nykymuodossaan vanhempien oikeuttaja sen tarkoituksena on ennen kaikkea tukea vanhempientyössäkäyntiä (emt.: 35). Sen sijaan keskustelunalla olevien uudistusten, joihin lukeutuumyös päivähoitolain uudistaminen, lähtökohtanaovat lasten oikeudet varhaiskasvatukseen (emt.:35). Tämä päivähoidon kasvatuksellis-opetuksellisenulottuvuuden korostaminen on herättänytepäilyn siitä, että hallinnonalan muuttaminen tarkoittaatosiasiassa nykymuotoisten oikeuksien kaventamista(Välimäki 2010). Sen suuntaisia ajatuksiaon esittänyt muun muassa Kuntaliiton toimitusjohtajaKari-Pekka Mäki-Lohiluoma, joka ajaamäärätietoisesti kunnille suurempaa harkintavaltaasen suhteen, keillä on oikeus julkiseen lasten päivähoitoon.Tuoreessa kannanotossaan Mäki-Lohiluomavaatii päivähoito-oikeuden karsimista, sillä”subjektiivinen päivähoito-oikeus vie rahaa muultakuntasektorilta kuten vanhustenhuollosta” (HelsinginSanomat 2010). Kommentti kuvaa sitä, etteivätpäivähoitopalvelut ole kuntien näkökulmastaerityisasemassa muihin palveluihin nähden.Kysely maaseudulla asuvillevanhemmilleArtikkelin aineistona on syksyllä 2009 tehty kysely,joka osoitettiin esiopetukseen osallistuvien lastenvanhemmille kolmessa maaseutumaisessa kunnassa,Nastolassa, Kiteellä (joka on hallinnollisesti kaupunki)ja Leppävirralla. Nämä kunnat valittiin tutkimuskohteiksiKarvosen ja Kauppisen (2009) tekemänSuomen kuntien asukkaiden hyvinvointi-indikaattorienmukaisen tyypittelyn perusteella.Valituista kunnista Nastola edustaa kaupungin läheistämaaseutua, missä elintaso on hyvä ja sosiaalisiaongelmia on vähän. Kitee ja Leppävirta edustavat24 MAASEUDUN UUSI AIKA 3 | 2010 MAASEUDUN UUSI AIKA 3 | 201025