Barentsin alueen uusiutuvat rakenteet - Työ- ja elinkeinoministeriö
Barentsin alueen uusiutuvat rakenteet - Työ- ja elinkeinoministeriö
Barentsin alueen uusiutuvat rakenteet - Työ- ja elinkeinoministeriö
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
”Venäjän kaikkien kaupunkien äidin”.<br />
Ruhtinas Vladimir Pyhä johti Venäjän kristinuskoon noin vuonna 1000. Ennen kääntymystään<br />
hän tutustui useisiin uskontoihin, mutta totesi ortodoksisuuden ”sopivan parhaiten” slaavilaiseen<br />
mentaliteettiin. Jaroslav Viisas (1016-1054) nosti Kiovan kukoistuksen. Kolme hänen pojistaan<br />
meni naimisiin saksalaisten <strong>ja</strong> puolalaisten prinsessojen kanssa, kolme tytärtä avioitui kuningattariksi<br />
Ranskaan, Unkariin <strong>ja</strong> Nor<strong>ja</strong>an. Hänen aikanaan kehittyi venäläinen lainsäädäntö ”Russka<strong>ja</strong><br />
Pravda”. Nykyvenäjän hallintotapaa verrataan joskus ”Kiovan Venäjään”. Vertauksella tarkoitetaan<br />
vahvaa keskusjohtoisuutta, keskitettyä nimityspolitiikkaa <strong>ja</strong> alueiden tarkkaa valvontaa. Kiovan ote<br />
herpaantui Venäjän sekasortoon vuonna 1125. Kaupungin muodollinen asema pääkaupunkina <strong>ja</strong><br />
metropoliitan istuinpaikkana säilyi, vaikka maa <strong>ja</strong>kautui lukuisiin ruhtinaskuntiin. Vaikka Venäjällä<br />
alkoi paikallisten ruhtinaiden aika, siitä huolimatta ”Kaikki tiet veivät edelleen Kiovaan, Venäjän<br />
sivistyksen kehtoon”.<br />
Kiovan aikaa seurasi pienten ruhtinaskuntien aika ”udelnoje vrem<strong>ja</strong>”. Kieli <strong>ja</strong> uskonto loivat<br />
yhtenäisyyttä <strong>ja</strong> avioliitot loivat siteitä ruhtinaskuntien välille. Maa <strong>ja</strong>kautui pieniin perintökuntiin<br />
”volosteihin”. Jokaiselle ruhtinaskunnalla oli 1200-1300-luvuilla oli oma hallinto <strong>ja</strong> ruhtinas, hänen<br />
sotajoukkonsa ”druzina” <strong>ja</strong> kansankäräjät ”vetze”. Vapaat talonpo<strong>ja</strong>t vaivutettiin maaorjuuteen.<br />
Grossmanin mukaan ”Kulki<strong>ja</strong>lle Venäjän lakeus synnytti vaikutelman sielun laveudesta, hurjuudesta<br />
<strong>ja</strong> tahdonvoimasta, mutta yhdeksän vuosisataa: ne olivat mykkä orjuuden retortti”. ”Venäjän<br />
elämän <strong>ja</strong> lännen elämän perimmäisten olemusten välille kasvoi piilevä kuilu. Lännen elämää hedelmöitti<br />
vapauden kasvu, mutta Venäjän kehitystä orjuuden kasvu”. Ruhtinas Jaroslavin aikana<br />
Novgorodissa toimi historian ainoa kansanvalta; ”vetsen” valinta <strong>ja</strong> nimitysoikeudet ruhtinaasta<br />
pormestariin ”posadnikiin” olivat demokraattisia. Asiat ratkaistiin huutoäänestyksellä, johon kansa<br />
kutsuttiin kirkonkellojen soitolla. Novgorodin ”vetze” oli Venäjän pitkäaikaisin demokratian ilmaus!<br />
”Novgorodin ”vetze” lakkautettiin Moskovan ruhtinas Iivana III:n (1462-1505) aikana. Hän otti<br />
arvonimen ”Koko Venäjän Herra” <strong>ja</strong> toteutti sitä myös käytännössä. Novgorod säilyi tataarivallan<br />
ulkopuolella, minkä vuoksi aluksi venäläinen vaikutus <strong>Barentsin</strong> alueelle toteutettiin Novgorodin<br />
johdolla.<br />
Tsingiskaanin kokoama tataarien (mongolit) ”Kultainen Orda” (lauma) vuonna 1240 hävitti pääosan<br />
Venäjän ruhtinaskunnista <strong>ja</strong> ryösti Puolaa, Unkaria, Bosniaa <strong>ja</strong> Dalmatiaa. Valloitta<strong>ja</strong> perusti<br />
hallintokeskuksen Batuun Volgan varrella. Tataarien nöyryytys heikkeni Moskovan ruhtinaskunnan<br />
vahvistuessa. ”Koko Venäjän Herra” Ruhtinas Iivana III vuonna 1480 kukisti tataarien 240 vuotta<br />
kestäneen ikeen. Tataarit nöyryyttivät Venäjän kansaa, kantoivat raskaat verot <strong>ja</strong> jättivät venäläisten<br />
keskuuteen vahvan veren perinnön. Miehittäjän ylivallan päättyessä ”puhdasveristä isovenäläistä<br />
oli enää vaikea löytää”.<br />
Rurikin suku hallitsi Venäjää seitsemän vuosisataa. Viimeinen ”rurukovits” oli tsaari Fjodor,<br />
Iivana IV ”Julman” poika, joka kuoli vuonna 1598. Sitä seurasi suuri <strong>ja</strong> verinen sekasorron aika<br />
”Smutnoje vrem<strong>ja</strong>” (1598-1613). Pa<strong>ja</strong>ri Mihail Romanov valittiin tsaariksi luultavasti Rurikin kaukaisena<br />
sukulaisena. Suku hallitsi aina Nikolai II:een <strong>ja</strong> Venäjän vallankumoukseen 1917 saakka.<br />
Venäjän historiassa on mielenkiintoista havaita, että tsaarien pitkässä ketjussa on ollut ”slavofiile<strong>ja</strong>”<br />
maan sisäistä ylemmyyttä rakentavia <strong>ja</strong> ”sabadnikke<strong>ja</strong>” läntiseen yhteistyöhön suuntautuneita johtajia.<br />
Viimeksi mainittuihin kuuluivat mm. Pietari Suuri, Elisabet II, Aleksanteri I <strong>ja</strong> Aleksanteri II,<br />
jotka tahtoivat kehittää Venäjää käyttämällä läntisiä menetelmiä <strong>ja</strong> toimia yhteistyössä länsimaiden<br />
kanssa. Länteen suuntautuessaan keisarikunnalla yleensä meni taloudessaan hyvin. Neuvostoliiton<br />
hajottua tästäkin näkökulmasta on mielenkiintoista seurata Venäjän nykykehitystä <strong>ja</strong> sen suuntautumista.<br />
Keisari Nikolai II aikana pakolliset uudistukset jäivät toteuttamatta a<strong>ja</strong>n vaatimusten<br />
mukaan. Kansan uudistusvaatimukset ajoivat heikon <strong>ja</strong> epäilevän keisarin yli kohti vääjäämätöntä<br />
vallankumousta maaliskuussa <strong>ja</strong> lokakuussa 1917.<br />
37
Change language