12.07.2015 Views

YHDISTYKSEN TALOUS JA VEROTUS - Kansalaisareena

YHDISTYKSEN TALOUS JA VEROTUS - Kansalaisareena

YHDISTYKSEN TALOUS JA VEROTUS - Kansalaisareena

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

Sivu | 22pöytäkirjaan, varsinkin jos hallitus ei tässä suhteessa ole tehtäviensä tasalla. Hallituksellaon kuitenkin kannettavanaan lopullinen vastuu taloudenhoidosta.2.6.4 JäsenrekisteriJäsenrekisterin muoto on vapaasti yhdistyksen valittavissa. Käytännössä se voi ollakäsin kirjoitettu lista jäsenistä nimi‐ ja osoitetietoineen, se voidaan tehdä myöstekstinkäsittelyohjelmalla tai taulukkolaskentaohjelmalla. Jos yhdistyksen resurssitriittävät, rekisteri voi olla myös Access‐pohjainen, jolloin esimerkiksi jäsenmaksutietojenylläpito helpottuu. Perinteisesti on käytössä ollut myös kortisto, jossa jokaisellajäsenellä on oma tietokorttinsa. Jäsenrekisterin pidossa on noudatettavahenkilötietolain määräyksiä.Henkilötietolaki määrää, että henkilötietojen käsittely tulee olla asiallisesti perusteltuarekisterinpitäjän kannalta. Perustelu yhdistyksissä tulee yhdistyslain velvoitteenkautta. Yhdistys saa sisällyttää jäsenrekisteriinsä vain sellaisia tietoja, joilla onmerkitystä yhdistyksen toiminnan kannalta. Jäsenrekisteristä on laadittava rekisteriseloste,josta käy ilmi rekisterinpitäjän nimi ja yhteystiedot, henkilötietojen käsittelytarkoitus, kuvaus rekisteröityjen ryhmästä ja ryhmistä ja näihin liittyvistä tiedoistatai tietoryhmistä, mihin tietoja säännönmukaisesti luovutetaan sekä kuvausrekisterin suojauksen periaatteista. Rekisteriseloste on pidettävä jokaisen saatavilla.Hallitus hyväksyy rekisteriselosteen kokouksessaan.Arkaluonteisia tietoja, kuten rotua, yhteiskunnallista vakaumusta, rikostaustaa jne.koskevia tietoja ei saa kerätä kuin poikkeuksellisesti henkilötietolain 12 §:n mukaisesti,eli henkilö itse on antanut luvan ja ne ovat elintärkeitä hänelle itselleen taitieto liittyy olennaisesti yhdistyksen toimintaan.Henkilötunnusta ei saa käsitellä ilman lupaa. Jäsenrekisteri on hävitettävä tai siirrettäväarkistointilaitokseen sen tultua tarpeettomasti.

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!