12.07.2015 Views

YHDISTYKSEN TALOUS JA VEROTUS - Kansalaisareena

YHDISTYKSEN TALOUS JA VEROTUS - Kansalaisareena

YHDISTYKSEN TALOUS JA VEROTUS - Kansalaisareena

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

Sivu | 36Yhdistyksen hallitus huolehtii yhdistyksen omaisuuden vakuuttamisesta ja valvoo,että vakuutukset ovat voimassa ja asianmukaiset. Vakuutukset on syytä tarkistaavuosittain ja lisäksi harkita, onko vakuutustarve muuttunut toiminnan muuttuessa,esim. vastuuvakuutukset ja tapaturmavakuutukset.Hallitus edustaa yhdistystä ulkopuolisiin velkojiin nähden. Jos todetaan, ettei yhdistysenää pysty vastaamaan sitoumuksistaan, hallituksen on huolehdittava yhdistyksenkonkurssiin luovuttamisesta. Jos toimintaa kuitenkin jatketaan ja velkojat kärsivättästä vahinkoa, hallituksen jäsenille saattaa syntyä henkilökohtainen vastuu veloista,koska voidaan katsoa hallituksen toimineen tässä tilanteessa tahallisesti taituottamuksellisesti.Hallitus voi delegoida taloushallinnon tehtäviä harkintansa mukaan eri toimielimille,mutta viimekäden vastuu tällöinkin on hallituksella. Siksi toimielimille onkin annettavatarpeelliset ohjeet sekä valvottava niiden toimintaa.

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!