12.07.2015 Views

YHDISTYKSEN TALOUS JA VEROTUS - Kansalaisareena

YHDISTYKSEN TALOUS JA VEROTUS - Kansalaisareena

YHDISTYKSEN TALOUS JA VEROTUS - Kansalaisareena

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Sivu | 24TIIVISTELMÄYhdistymisvapaus Suomessa perustuu perustuslain 2 luvun 13.2 § ja 13.3 §. Yhdistymisvapauson positiivista vapautta, sillä jokaisella on oikeus perustaa yhdistys yhdistyslainsäännösten mukaisesti sekä kuulua tai olla kuulumatta yhdistykseen ja osallistua yhdistyksentoimintaan. Yhdistysten toimintaa Suomessa säätelee yhdistyslaki.Aatteellisuus tarkoittaa sitä, että yhdistyksen toiminta rakentuu tietyn toimintaajatuksen,ajatussuunnan tai idean ympärille. Aatteellisuus kirjataan yhdistyksen tarkoitustakoskevaan sääntöpykälään.TVL 22 §:n mukaan yhteisö on yleishyödyllinen, jos:a. se toimii yksinomaan ja välittömästi yleiseksi hyväksi aineellisessa, henkisessä, siveellisessätai yhteiskunnallisessa mielessä;b. sen toiminta ei kohdistu rajoitettuihin henkilöpiireihin;c. se ei tuota toiminnallaan siihen osalliselle taloudellista etua osinkona, voittoosuutenataikka kohtuullista suurempana palkkana tai muuna hyvityksenä.Yhdistyksen toiminnan on sen sääntöjen mukaan oltava yleishyödyllistä ja yhdistyksen onmyös toimittava sen mukaisesti, jotta saavutettu yleishyödyllisyysstatus voidaan säilyttääverotuksessa. Yleishyödyllisyydestä ja sille annetuista merkityksistä käydään koko ajankeskusteluja.Rekisteröinnillä saavutetaan tiettyjä oikeusvaikutuksia, eli yhdistys saavuttaa oikeustoimikelpoisuuden.Rekisteröity yhdistys voi hankkia oikeuksia ja tehdä sitoumuksia, ollaasianosaisena tuomioistuimessa, eivätkä rekisteröidyn yhdistyksen jäsenet ole henkilökohtaisestivastuussa yhdistyksen velvoitteista.Rekisteröimätön yhdistys ei voi saada nimiinsä oikeuksia tai tehdä sitoumuksia eikä kantaatai vastata. Kun rekisteröimättömän yhdistyksen puolesta toimitaan ja siitä aiheutuuvelvoitteita, ovat näistä velvoitteista vastuussa toimeen osallistuneet tai siitä päättäneethenkilökohtaisesti ja yhteisvastuullisesti. Muut rekisteröimättömän yhdistyksen jäseneteivät ole henkilökohtaisesti näistä toimista vastuussa. Rekisteröimätön yhdistys ei voi järjestääyleisiä kokouksia, koska se ei ole oikeuskelpoinen. Rekisteröimätön yhdistys ei voijärjestää myöskään julkisia huvitilaisuuksia ja arpajaisia, eikä se voi harjoittaa elinkeinotoimintaa.

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!