12.07.2015 Views

YHDISTYKSEN TALOUS JA VEROTUS - Kansalaisareena

YHDISTYKSEN TALOUS JA VEROTUS - Kansalaisareena

YHDISTYKSEN TALOUS JA VEROTUS - Kansalaisareena

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Sivu | 74valmistelussa tapauskohtaisesti esimerkiksi euromääräisten summien perusteella.Veroilmoituksen jättämisestä on yhdistyksille olemassa verohallinnon ohjeet, ongelmanmuodostaa tulkinta veronalaisesta tulosta yhdistysten sisällä, ja saattaakinolla niin, että pelätään veroilmoituksen antamisen automaattisesti johtavan myösveronmaksuun.Toisaalta on tullut esille seikka, ettei aina tiedosteta, mistä summasta vero maksetaan.Saadusta tulosta on oikeus vähentää siihen kohdistuneet menot, ja vero määräytyylopputuloksen eli saadun myyntivoiton mukaan. Esimerkkinä voisi olettaamyydyn CD‐levyjä 1 000 eurolla. Levyjen valmistukseen on kulunut 500 euroa sisältäenitse levyt, tekijöiden palkkiot, kotelopainatukset jne. Verotettavaksi tuloksi jää500 euroa, josta vero 26 % (2008) on 130 euroa. Vero määräytyy kokonaistuloksenmukaisesti, ei hyödykekohtaisesti saadun myyntivoiton perusteella, jos myyntituotteitaon ollut useampia. Taas kerran palataan kirjanpitoon ja kulujen huolelliseenkohdistamiseen, jotta tämä laskelma voitaisiin verotuksessakin esittää todenmukaisena.Edelleen korostuu myös se seikka, että liiketoimintaa harjoittavan yhdistyksenkirjanpitäjän tulee tuntea sekä yhdistyksen että liiketoiminnan tuloksenmuodostuminen.5.3.1 VerovelvollisuusYleishyödyllisen yhteisön verovelvollisuudesta TVL 23 § 1 mom. toteaa, että edellä22 §:ssä tarkoitettu yleishyödyllinen yhteisö on verovelvollinen saamastaan elinkeinotulosta.Kyseisessä 23 §:ssä mainitaan myös, että yhteiskunnallisesti merkittäväätoimintaa harjoittavien yleishyödyllisten yhteisöjen vapauttamisesta tuloverostasäädetään erikseen, ja että kiinteistön tuottamana tulona pidetään myösmetsätalouden pääomatuloa.Rekisteröimätön yhdistys ei ole verolainsäädännön mukainen yhteisö, eikä se siksivoi myöskään verotuksessa olla TVL 22 §:n mukainen yleishyödyllinen yhteisö. Rekisteröimätöntäyhdistystä pidetään yhtymänä, ja sen saama tulo verotetaan osakkailta.Tulkintaan vaikuttaa se, onko rekisteröinti pantu vireille ennen verovuoden

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!