12.07.2015 Views

YHDISTYKSEN TALOUS JA VEROTUS - Kansalaisareena

YHDISTYKSEN TALOUS JA VEROTUS - Kansalaisareena

YHDISTYKSEN TALOUS JA VEROTUS - Kansalaisareena

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Sivu | 56seksi tuloksi luettavia tuottoja, joiden yhteismäärä asettaa kirjanpitolakiin perustuvanrajoitteen asuintalovarauksen enimmäismäärälle.Joskus yhdistykset ovat vähentäneet vapaaehtoisia varauksia muutenkin kuin verotuksentakia. Tarkoituksena on ollut varautua tuleviin menoihin ja osa voitostaon kirjattu kuluksi esimerkiksi toimitilan hankintavarauksen nimisenä. Tämä eikuitenkaan ole hyvän kirjanpitotavan mukaista eikä siten myöskään kirjanpitolainmukaista. Tulevaan hankintaan varautuminen on selvitettävä liitetiedoissaeikä voiton esilletuloa saa estää varauksen tekemisellä. Päätöksen voiton käytöstätekee yhdistyksen yleinen kokous. Voittoa pelätään usein näyttää siksi, että uskotaanhyvän tuloksen olevan esteenä avustusten saannille. Tuloksen syntyminenpoikkeuksellisissa olosuhteissa voidaan aina selvittää liitetiedoissa eikä avustustentarve oikeuta vähentämään tulosta varauksilla.Käytännössä vapaaehtoisten varausten käyttö yleishyödyllisen yhdistyksen tuloksenjärjestelykeinonaon siis kiellettyä. Poikkeuksen muodostavat rekisteröimättömätja yleishyödyllisyysstatuksensa menettäneet yhdistykset, jotka ovat verovelvollisiakoko tuloksestaan. Liiketoimintaan kohdistuvia varauksia voidaan tehdä. Esimerkiksitulipalossa tuhoutuneen kahvilakaluston hankkimiseksi voidaan liiketoiminnantuloslaskelmassa tehdä jälleenhankintavaraus. Periaatteessa myös toimintavaraus,jonka määrä on enintään 30 % 12 edellisen kuukauden yhteenlaskettujenliiketoimintaan kohdistuvien palkkojen määrästä, lienee mahdollinen, vaikka elinkeinotuloverolaissamainitaan yksityiset liikkeen‐ ja elinkeinonharjoittajat sekähenkilöyhtiöt.Koska varojen osoittaminen tiettyyn tulevaan tarkoitukseen ei ole mahdollistatekemällä vapaaehtoisia varauksia, yhtenä keinona voittovarojen korvamerkitsemiseenon perustaa taseeseen merkittäviä rahastoja ja antaa rahastoista selostusliitetiedoissa.

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!