13.07.2015 Views

Julkaisu 2_2009 - Maaseutupolitiikka

Julkaisu 2_2009 - Maaseutupolitiikka

Julkaisu 2_2009 - Maaseutupolitiikka

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

keen toteuttajat arvioivat, ettei hankkeen toteuttamisessa onnistuttu suunnitellulla tavalla. Tavoitteena oli uudenlaisen materiaalinteko verkkosivuille, missä ei kuitenkaan onnistuttu odottamattomien ongelmien ja esteiden vuoksi.VaikutuksetSouva ja huopaa -hankkeen sekä tämän tiedotushankkeen myötä keskustelu kyläläisten ja päättäjien välillä on lisääntynyt. Onperustettu jopa ns. kuntatiimejä tai kuntaparlamentteja, jotka kokoontuvat muutaman kerran vuodessa keskustelemaan kylienasioista. Esim. Suomussalmella kokoontuminen johti vetoomuksen kirjoittamiseen Itellan toiminnasta; vetoomus lähetettiinItellalle ja eduskuntaan. Toimintamalli on levinnyt muihin kuntiin, joissa mallia on kehitetty eteenpäin.TalousHankkeelle myönnettiin MMM/YTR-rahoitusta yhteensä 42 000 euroa, mistä käyttämättä jäi yli 9300 euroa. Hankkeen toteuttajatarvioivat, ettei hanketta olisi voitu toteuttaa ilman MMM/YTR-rahoitusta. Hankkeen valtakunnallinen luonne vaikutti siihen,ettei esim. maakunnallinen raha voinut tulla kyseeseen.HuomioitaTiedotushankkeen toteuttaminen vaikeutui huomattavasti, kun hankkeessa mukana ollut verkkopedagogiikan asiantuntija menehtyi.Tämä vaikutti erityisesti hankkeen verkkosivuihin, joista tuli kehittymättömämmät kuin aluksi oli tarkoitus, ja siten tiedottamisessaei onnistuttu suunnitellusti.KH 110 VAlTAKunnAllisEn KyläTOiMinTAVErKOsTOn rAKEnTEEn jA TyöMuOTOjEn VAHVisTAMinEnVastuuorganisaatio: Suomen Kylätoiminta ry (SYTY) ja Svenska StudiecentralenYhteyshenkilö: Tuomas Perheentupa, puh. (02) 738 1762Päärahoittaja: MMM/YTRKokonaiskustannus: 558 615,21 euroa (MMM/YTR:n osuus 523 900 euroa)Kesto: 10/2003–12/2006Avainsanat:kylätoiminta, kyläasiamies<strong>Julkaisu</strong>tMaaseutu Plus nro 6/2003.Maaseutu Plus nro:t 1–6 2004.Maaseutu Plus nro:t 1–6 2005.Maaseutu Plus nro:t 1–6 2006.TavoitteetHanketta lähdettiin toteuttamaan havaitusta kylätoiminnan kehitystarpeesta. Hankkeelle asetettiin viisi tavoitetta:1) Vahvistaa ja vakiinnuttaa kylätoiminnan maakunnallisen ja paikallistason organisaation paikallista omaehtoisuutta ja etsiätoimintamalleja kylien omarahoitteisuuden lisäämiseksi sekä löytää vuonna 2004 päättyvän Kylätalous-EQUAL-hankkeenrahoituksen korvaajaksi uusia rahoitusmuotoja, jotta kyläasiamiesverkosto pystyisi jatkamaan työtään.2) Edistää kylätoimikuntien rekisteröitymistä yhdistyksiksi (tavoitteena 2300 kylätoimintaa harjoittavaa yhdistystä hankkeenpäätyttyä).3) Tukea maakunnallisten kylätoimintaohjelmien uudistamista.4) Lisätä tietoisuutta kylätoiminnasta päättäjien, viranomaisten ja suuren yleisön keskuudessa (parantamalla www.maaseutuplus.netsivustoa, nostamalla Maaseutu Plus -lehden levikkiä, syventämällä järjestö- ja sidosryhmäyhteistyötä ja täsmentämällätyönjakoa sekä tehostamalla ulkoista tiedottamista kylätoiminnan tapahtumista ja tuloksista).5) Laajentaa kansainvälistä yhteistyötä.Tämä hanke jatkoi siitä, mihin hanke nimeltä ”Maaseudun toiminnallisen perusrakenteen vahvistaminen kylätoimintaverkostolla”jäi. Hanke mahdollisti juridisen puhelinneuvonnan kylätoimijoille liittyen erityisesti työnantaja- ja veroasioihin. Tämä oliuusi lähestymistapa kylätoiminnan työmuotojen kehittämiseen, joten hankeidea koettiin melko innovatiiviseksi.191

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!