Nyelvtudományi közlemények 91. kötet (1990)

KIRJAKIELEN PULMA 99
muodot, koska käytäntö on hyvin horjuva. Kun tämäntyyppisiä esimerkkejä
testattiin eräillä opiskelijaryhmillä, oli tulos se, että päätteettömän muodon
kannatus oli melkein yhtä suuri kuin i)äätteellisen, vaikka kaikkien kielioppien
säännöt näissä vaativat päätteellistä muotoa (lähemmin Ikola 1986).
Tapausryhmille l.ja 2. on yteistä se, että huomiomme kohteena olevan
objektin pääsanana oleva infmitiivi on etäällä ja syntaktisesti irrallaan
lauseen predikaatista. Käytäntö on horjuva, ja nämä rakenteet ovat
sen verran mutkikkaita, ettei kielen huoltajilla ole keinoja käytännön vakiinnuttamiseen.
Syy tähän asiaintilaan on kyllä selvä: nämä ovat sellaisia
melkein pelkästään kirjakieleen kuuhivia rakentcita, joita ei kansankielessa
käytetä. Rakenteet ovat tyypiltään eurooppalaisten kirjakielten yhteisomaisuutta.
Pulma on siinä, että yksiköllisellä akkusatiiviobjektilla on suomessa
kaksi vaihtoehtoista muota, joista jompikumpi on aina valittava. Mitään
neutraalia muotoa ei ole. Kun puhuttu kieli ei tarjoa mallia, on kirjoittaja
usein epävarma. Ja valitsee hän kumman muodon tahansa, nun monesti
joku lukija voi pitää valintaa vääränä.
Tästä saatu lingvistinen opetus voidaan tiivistää seuraavaan tapaan.
Kielessä on sellaisia muodonvaihteluita, joilla ei ole mitään semanttista
funktiota; vain syntaktiset seikat määräävät, mikä muoto milloinkin on valittava.
Puhutussa kielessä käytäntö on liistoriallisen kehityksen mukana
vakiintunut tiettyyn kaavaan. Mutta kun sitten kirjakielessä käytetään műiden
kirjakielten mailin mukaisia, alkuperäiselle puhutulle kielelle vieraita
lauserakenteita, ei enää olekaan sellaisia syntaktisia kriteerejä, joiden mukaan
muodon valinta määräytyisi. Vaikka rakenteet ovat vieraiden mallien
mukaisia, niitä tarvitaan kirjakielessä eikä. niitä voida hylätä. Kuitenkaan
ei ole sellaista keinoa, jolla käytäntö voitaisiin vakiinnuttaa. Se merkitsee
kielessä häiriötilaa, joka saattaa jäädä liyvinkin pitkäaikaiseksi.
OSMO IKOLA
Kirjallisuus
HAKULINEN, L. (1979), Suomen kielen rákenne ja kehitys. 4 Helsinki.
IKOLA, O. (1967), Sumone kirjakieli. In: Hakulinen, L.- O. Ikola- P. Ravila, Kirjoituksia
suomen kielestä. Tietolipas 51. Helsinki. 34-56.
IKOLA, O. (1986), Infinitiivin objektin muodosta. Kielikello 3/1986.
Nyelvtudományi Közlemények 91. 1990.