09.09.2014 Views

Lataa ilmaiseksi Taidetta suunnitteluun - Taideteollinen korkeakoulu

Lataa ilmaiseksi Taidetta suunnitteluun - Taideteollinen korkeakoulu

Lataa ilmaiseksi Taidetta suunnitteluun - Taideteollinen korkeakoulu

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

suuteen, missä Isohanni toimii konsultin tavoin solmien yhteistyösopimuksia

julkisen kaupunkihallinnon ja yksityisten taiteilijoiden välillä.

Arabianranta on esimerkki myös kehittämishankkeesta, jossa kumppanuusjärjestelyinä

on perustettu markkinointia ja yritystoimintaa edistävä yhtiö,

toteutussuunnittelua varten kehitysyhtiö sekä ylläpitoa varten alueellinen

palveluyhtiö. ⁹⁰ Isohanni on rakentanut yhteyksiä eri toimijoiden välillä kuulemalla

rakennusprosessin viranomaisia ja nostaa esille sen, miten rakentamistapamääräykset

ja lähiympäristön suunnitteluohjeet ovat vaikuttaneet

taiteelliseen koordinointiin. Hankesuunnittelun ja taideyhteistyön mahdollisuuksia

kuvaa Isohannin työtapa osallistua projektikokouksiin sekä mahdollisuus

kuulua mukaan tonttikilpailujen palkintolautakuntaan. ⁹¹

Isohannin mukaan taiteilijoiden, arkkitehtien ja rakennuttajien yhteistyö

alkaa useimmiten tonttikilpailun jälkeen, kun voittanut toimisto pääsee toteuttamaan

suunnitelmaa. ⁹²Isohannin kokemusten perusteella taiteellinen koordinointi

Helsingin kaupunkikehittämisessä jatkuu, ja Kalasataman hankkeessa

julkishallinto on tilannut taidekoordinoinnin yritykseltä, Part Oy:ltä. ⁹³

Haastateltavista markkinalähtöistä taideyhteistyötä toteuttaa taiteilija

Marjukka Korhonen, joka rakentaa suunnittelukonsulttitoimiston alue-,

tie- ja rakennushankkeisiin taidekonsepteja ja esittää hankkeisiin taiteilijoita

toteuttamaan konsepteja osana suunnitteluryhmää. Taidehankkeita

yhdistetään hankkeisiin niin haluttaessa ja asiakkaan toivomusten mukaan.

Taideyhteistyön rinnalla toteutetaan myös muotoiluyhteistyötä. ⁹⁴

Kun taideyhteistyö siirtyy kohti yksityistä sektoria, taiteilijan mukaantulo

kaupunkisuunnitteluun tarkoittaa tarjoutumistaan suunnittelutiimiin

tai aloitteen tai tarjouksen jättämistä itsenäisenä yrittäjänä. Taiteilija

myy tällöin jo valmista tuotettaan tai asiantuntijuuttaan muiden ammattilaisten

rinnalla. Taiteilijan konsulttitehtävä on mahdollisuus kokonaisvaltaisempaan

suunnitteluun, jossa sekä suunnittelijalla että taiteilijalla on

mahdollisuus olla mukana prosessin alusta alkaen aina tavoitellun kokonaisuuden

toteuttamiseen saakka, kun yhteistyötä tehdään monialaisessa

konsultti tiimissä. Kehittämishankkeissa yhteistyö voi alkaa jopa jo ennen

kaavoitusta, jos taiteilija halutaan mukaan jo hankkeen valmisteluun. Tämä

avaa uusia mahdollisuuksia erityisesti silloin, kun hanke käynnistyy ennen

yleiskaavoitusta, jolloin taiteilijalle avautuu mahdollisuus päästä konsulttitoimiston

mukana vaikuttamaan myös kaavoitusvaiheen valintoihin. On

90 Somervuo 2007: 23–25. Vuonna 1995 kirjoitettiin aiesopimus, jonka perusteella yhtiö

Art and Design City Helsinki City Ab perustettiin.

91 Isohanni 2001: 10–13.

92 Isohanni 2007: 69–70.

93 Part Oy. http://www.part.fi/ 23.3.2010,

http://www.kalasatama.fi/uutiset_ymparistotaidekonsultti.html 23.3.2010

94 Korhosen haastattelu 2004. Myös Korhonen 2008: 12.

4. luku 243

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!