Sotilas+kuumassa+loppuraportti

katsaukseen hyväksyttiin alkuperäistutkimukset (110
kpl) sekä yksittäistapausselosteet (25 kpl), yhteensä
135 julkaisua.
Vanhin lähteistä oli vuodelta 1955. Katsaukseen
sisällytetyistä alkuperäisjulkaisuista eniten oli julkaistu
lehdissä Aviation, Space and Environmental
Medicine (34 julkaisua), Military Medicine (32
julkaisua), Journal of the Royal Army Medical Corps
(7 julkaisua) Medicine and Science in Sports and
Exercise (6 julkaisua) sekä Journal of the Royal Naval
Medical Service (6 julkaisua).
Alkuperäisjulkaisut jaettiin sisältöanalyysin jälkeen
aihepiireittäin seuraavasti: kuumakuormittumisen
mittausmenetelmät (8 kpl), neste- ja elektrolyyttitasapaino
(17), kestävyyskunto ja kehon koostumus (9
kpl), kognitiivinen suorituskyky (7 kpl), suojavarusteet
(15 kpl) ja kuumahaittojen torjuntamenetelmät (16
kpl). Lääketieteelliset julkaisut luokiteltiin lisäksi
lämpösairauksien esiintymiseen ja riskitekijöihin (23
kpl) sekä vakavien lämpösairauksien diagnostiikkaan,
ensiapuun ja hoitoon (40 kpl) liittyviin julkaisuihin.
Katsauksessa käytetyt julkaisut ovat taulukoituna
aihepiireittäin. Neljä kokenutta Työterveyslaitoksen
tutkijaa arvioivat alkuperäisjulkaisut aihepiireittäin.
Kaksi tutkijaa arvioi aihepiirin luokituksen kullekin
julkaisulle. Lisäksi on referoitu keskeisiä kansallisia
ohjeita, mikäli niistä saatava informaatio selventää
johtopäätöksiä.
SYSTEMAATTISEN KATSAUKSEN
TULOKSET AIHEPIIREITTÄIN
LÄMPÖKUORMITTUMISEN
MITTAUSMENETELMÄT
Ihmisen lämpötasapainoon vaikuttavat ympäristön
lämpöolot (lämpötila, kosteus, ihoon kohdistuva
ilmanvirtaus ja lämpösäteily), fyysisen työn kuormitus
(aineenvaihdunnan lämmöntuotanto) sekä vaatetuksen
ja varusteiden lämmöneristävyys. Lämpötasapainon
arvioinnissa käytetään samoja menetelmiä sekä sotilas-
että siviilitehtävissä. Menetelmät on kuvattu
yksityiskohtaisesti muun muassa ISO-standardeissa
ja lämpöfysiologian käsikirjassa (Parsons 2003, ks.
täydentävä kirjallisuusluettelo) (Taulukko 1).
Lämpökuormitus voi heikentää sotilaan toimintakykyä
ja altistaa lämpösairauksille. Näiden välttämiseksi
pyritään estämään riskirajojen ylittäminen mittausten
tai ennustemallien avulla. Ennustemallit voivat
perustua ympäristöoloihin tai malliin voidaan liittää
myös tietoja toiminnasta ja vaatetuksesta/varusteista.
Kuumakuormituksen tason arvioinnissa on ratkaisevaa
tieto kehon sisäosien lämpötilasta. Rektaalilämpötila
on tavanomaisimmin mitattu syvälämpötila, mutta
sen jatkuva mittaaminen ei tule kyseeseen päivästä
toiseen jatkuvassa toiminnassa. Hansenin ym. (1996)
tutkimus selvitti, voisiko kuumakuormittumisen tason
päätellä infrapunalämpötilamittauksilla korvan tärykalvolta.
Tulosten perusteella lämpimässä ympäristössä
virhe on peräsuolilämpötilaan eli rektaalilämpötilaan
verrattuna pieni, mutta kuumassa ympäristössä suuri.
Kuumassa ei luotettavaa kuumakuormituksen tason
arviointia voida tehdä ilman korjauskertoimia.
Ympäristön lämpöoloista johtuvaa kuumakuormituksen
tasoa arvioidaan sekä siviili- että sotilastehtävissä
WBGT-menetelmän avulla (Wet Bulb Globe Temperature,
kuva 2), mitä pidetään olosuhdeindeksien
kultaisena standardina. Kumuloituvan lämpökuormittumisen
tunnistamiseksi tulisi WBGT-mittaukset
tehdä kahden päivän aikana (Wallace ym. 2005).
WBGT-menetelmä ei kuitenkaan sovellu sellaisenaan
läpäisemättömiin suojavarusteisiin, kuten kemikaalisuojapukuun
pukeutuneille henkilöille (Tilley ym.
1987), vaan lämpökuormitusta arvioidaan lisäämällä
WBGT-lämpötilaan 10 °C (Reneau 1996).
Koska WBGT-indeksin mittaaminen vaatii verraten
mutkikkaita ja hieman vaikeasti liikutettavia mittauslaitteita,
on pyritty kehittämään yksinkertaisempia
kenttäkelpoisia menetelmiä. WBGT:stä yksinkertaistetulla
Botsball-menetelmällä ei kuitenkaan päästä
riittävään ennustetarkkuuteen (Matthews ym. 1987).
Märkälämpötilaan ja ilman lämpötilaan perustuva
modifioitu epäviihtyvyysindeksi (MDI) antaa luotettavampia
tuloksia (Moran ja Pandolf 1999).
SOTILAS KUUMASSA
15