I luku - EU Bookshop - Europa
I luku - EU Bookshop - Europa
I luku - EU Bookshop - Europa
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
Unionin tuomioistuin Oikeuskäytäntö

välttämätöntä, jotta voidaan varmistaa oikea tasapaino kansainvälisen terrorismin torjuntaa koskevien

vaatimusten ja perusvapauksien ja -oikeuksien suojan välille.

Tarkastellessaan kysymystä siitä, tehtiinkö kesäkuussa 2007 tehdyllä päätöksellä DHKP-C:n luetteloon

sisällyttäminen taannehtivasti päteväksi, unionin tuomioistuin totesi, että päätös ei voi missään

tapauksessa olla perustana rikostuomiolle, joka määrätään sen voimaantuloa edeltäneenä

ajanjaksona tehdyistä teoista. Tällaisella tulkinnalla loukattaisiin periaatetta, jonka mukaan säännökset,

joihin rikostuomio voi perustua, eivät saa olla taannehtivia. Unionin tuomioistuin katsoi

näin ollen, että kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on pääasian yhteydessä jättää soveltamatta

ennen kesäkuuta 2007 tehdyt neuvoston päätökset, eivätkä nämä päätökset siten voi olla osaltaan

perustana E:tä ja F:ää vastaan nostetuille syytteille 29.6.2007 edeltävän ajanjakson osalta.

Unionin tuomioistuin tulkitsi lopulta laajasti asetuksen N:o 2580/2001 2 artiklan 1 kohdan b alakohdassa

tarkoitettua kieltoa luovuttaa varoja luetteloon sisällytettyjen henkilöiden tai yhteisöjen

käyttöön. Unionin tuomioistuimen mukaan tämä kielto kattaa kaikki toimet, jotka ovat tarpeen,

jotta asetuksen N:o 2580/2001 2 artiklan 3 kohdassa tarkoitetussa luettelossa mainittu henkilö, ryhmä

tai yhteisö voi todella saada täyden määräämisvallan kyseessä oleviin varoihin, muihin rahoituksen

lähteisiin tai taloudellisiin resursseihin. Unionin tuomioistuimen mukaan tällainen merkitys

ei riipu siitä, onko kyseessä olevan käyttöön luovuttajan ja tällaisen luovuttamisen vastaanottajan

välillä jokin side.

Asiassa M. ym. (C-340/08, tuomio 29.4.2010) unionin tuomioistuin käsitteli kysymystä siitä, kuuluvatko

asetuksen (EY) N:o 881/2002 71 luetteloon sisällytettyjen, terroristeiksi oletettujen henkilöiden

puolisoille myönnetyt sosiaaliturva- ja toimeentuloturvaetuudet, kuten elatustuki, lapsilisä ja

asumis tuki, tämän asetuksen nojalla jäädytettyihin varoihin.

Unionin tuomioistuin totesi, että koska tämän asetuksen ja Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvoston

päätöslauselman, joka tällä asetuksella on tarkoitus panna täytäntöön, eri kieliversioiden

välillä on eroavuuksia, kyseistä asetusta tulkittaessa on otettava huomioon sen tavoite

taistella kansainvälistä terrorismia vastaan. Varojen jäädyttämisen tavoitteena on estää, että kyseisillä

henkilöillä olisi käytössään mitä tahansa taloudellisia tai rahoituksellisia resursseja, joita he

voisivat käyttää terroritoiminnan tukemiseen. Erityisesti tämä tavoite on ymmärrettävä siten, että

varojen jäädyttämistä sovelletaan vain omaisuuteen, joka voidaan muuntaa sellaisiksi varoiksi, tavaroiksi

tai palveluiksi, joita voidaan käyttää terroritoiminnan tukemiseen. Unionin tuomioistuin

huomautti, ettei ole väitetty, että kyseiset puolisot luovuttavat näitä varoja edelleen puolisoilleen

sen sijaan, että he käyttäisivät ne heidän kotitalouksiensa perusluonteisia menoja varten, eikä ole

kiistetty, että puolisot todella käyttävät kysymyksessä olevia varoja kotitalouden, jonka jäsen luetteloon

sisällytetty henkilö on, välttämättömien menojen kattamiseen. Ei vaikuta todennäköiseltä,

että näitä varoja tultaisiin muuntamaan varoiksi, joilla voidaan tukea terroritoimintaa, koska

etuuksien määrä on vahvistettu sellaiseksi, että tarkoituksena on kattaa vain kyseisten henkilöiden

toimeen tulon kannalta välttämättömät menot. Unionin tuomioistuin katsoi, että luontoissuorituksena

tuleva hyöty, jota luetteloon sisällytetty henkilö voi saada välillisesti puolisolleen maksettavista

sosiaaliturvaetuuksista, ei aseta kyseenalaiseksi tämän asetuksen tavoitetta. Näin ollen kyseistä

asetusta ei sovelleta varojen jäädyttämistä koskevaan luetteloon sisällytettyjen henkilöiden puolisoille

myönnettäviin sosiaaliturva- ja toimeentuloturvaetuuksiin.

71 Tiettyihin Osama bin Ladenia, al-Qaida-verkostoa ja Talebania lähellä oleviin henkilöihin ja yhteisöihin kohdistuvista

erityisistä rajoittavista toimenpiteistä sekä Afganistaniin suuntautuvan tiettyjen tavaroiden ja palvelujen

viennin kieltämisestä, Afganistanin Talebania koskevien lentokiellon ja varojen sekä muiden taloudellisten

resurs sien jäädyttämisen laajentamisesta annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 467/2001 kumoamisesta

27.5.2002 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 881/2002 (EYVL L 139, s. 9).

56 Vuosikertomus 2010