Maastoharjoituksesta palautuminen - Firstbeat Technologies

104.2 PalautuminenKuormittaessamme elimistöämme lihaksemme vaurioituvat jatkuvasti. Se, kuinka suuretvauriot ovat, riippuu lihastyötavoista ja intensiteetistä. Kovatehoinen harjoittelu jaetenkin jarruttavan lihastyön käyttö lisäävät vaurioiden määrää. Lihastasolla palautuminenkestää yleensä muutamasta päivästä viikkoon. (Mero – Nummela – Keskinen –Häkkinen 2004:123.)Pitkäkestoisen kuormituksen jälkeen lihasten ja maksan glykogeenivarastot voivat tyhjentyälähes kokonaan. Lihasten glykogeenivarastot voivat täydentyä lepotasolle noin24 tunnissa, mikäli hiilihydraatteja on riittävästi tarjolla välittömästi rasituksen jälkeen.Lihasten tulehduksista ja lihasvaurioista johtuen hiilihydraattitasot voivat kuitenkin ollamatalammalla tasolla jopa viikon, vaikka hiilihydraatteja nautittaisiinkin riittävä määrä.Palautuessa kovatehoisesta kuormituksesta hermoston ja lihasvaurioiden palautuminenvoi kuitenkin olla hitaampaa kuin energiavarastojen täyttyminen. (Mero ym. 2004:121–122.) Triathlonistien elimistössä havaittiin vielä viisi päivää kilpailusuorituksen jälkeenolevan matala-asteinen tulehdustila. Tulehdustilan sekä lihasten vaurioitumisentakia äärirajoilleen viedyn suorituksen jälkeen olisi syytä välttää kovatehoista harjoitteluaainakin 2-3 viikkoa. (Neubauer – König – Wagner 2008: 425.)Lihasten ja energiavarastojen ohella myös autonominen hermosto ja psyyke tarvitsevataikaa rasituksesta palautumiseen. Normaalitilanteessa palautumisen aikana parasympaattisenhaaran aktiivisuus nousee ja vastaavasti sympaattisen haaran aktiivisuus laskee(Borg ym. n.d.: 21). On kuitenkin hyvin yksilöllistä ja tilanteesta riippuvaa, kuinkapaljon autonominen hermosto tarvitsee aikaa palautuakseen lähtötasolleen.Pelkän leposykkeen seuranta palautumisen mittarina ei kerro kovinkaan paljon elimistöntilasta, koska muutokset leposykkeessä ovat melko pieniä ja leposyke on herkkäreagoimaan eri ympäristötekijöihin. Tästä syystä palautumisen arviointiin on hyvä käyttäämyös muita sykemuuttujia, jotka antavat meille lisätietoa autonomisen hermostontilasta. (Kaikkonen ym. 2006: 7-8.)