13.07.2015 Views

Maastoharjoituksesta palautuminen - Firstbeat Technologies

Maastoharjoituksesta palautuminen - Firstbeat Technologies

Maastoharjoituksesta palautuminen - Firstbeat Technologies

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

40käyttäytyneet harjoituksen aikaisina öinä. Tällainen mittaus olisi mahdollista toteuttaaesimerkiksi viikon kestävässä harjoituksessa, jossa yhtenä tai kahtena yönä tutkittavatsaisivat neljän tunnin yhtäjaksoiset unet.Tutkimusjoukon koko (n=14) oli riittävä tähän tutkimukseen, ottaen huomioon sen,että suoritin mittaukset ja analysoinnit itse. Tilastollisesti merkitsevää oli mittauksissaniainoastaan sykkeen käyttäytyminen harjoitusta ennen ja harjoituksen jälkeen. Myösrelaksaatiovektori (ARV), stressivektori (ASV) sekä RMSSD näyttivät käyttäytyvän ryhmätasollasamansuuntaisesti kuin syke, mutta muutokset näissä muuttujissa eivät olleettilastollisesti merkitseviä. Uskon kuitenkin, että mikäli tutkimusjoukko olisi ollutsuurempi, niin ainakin ASV sekä ARV olisivat käyttäytyneet tilastollisesti merkitsevämmin.Nämä muuttujat ovat kuitenkin käyttökelpoisia arvioitaessa harjoituksen aiheuttamiamuutoksia elimistössä.Tässä työssä olen analysoinut ja pohtinut muuttujien käyttäytymistä ryhmätasolla,mutta yhtä hyvin näitä muuttujia olisi voinut analysoida yksilötasolla. Jatkotutkimuksissaolisi hedelmällistä verrata yksilön palautumista esimerkiksi kuntotestien tuloksiin jahavainnoida, edistääkö tietty kuntotaso palautumista. Tulosten läpikäyminen yksilötasollamahdollistaisi tarkempien johtopäätösten tekemisen. Tällöin myös ryhmän keskiarvoistasuuresti poikkeavat arvot olisivat havainnoitavissa.Opin opinnäytetyötä tehdessäni aiheeseen liittyvästä teoriasta, mittareiden käytöstä jatulosten analysoinnista erittäin paljon. Kiinnostukseni aihetta kohtaan on kasvanut kokoprosessin ajan. Olen hahmottanut tutkimuksen eri vaiheet tämän työn myötä ja huomannut,kuinka tärkeää on sopeutua odottamattomiin käänteisiin. On ollut opettavaistahavaita, kuinka pienestä ideasta tulee lopulta valmis tutkimus. Mittareihin perehtyminen,mittausten toteutus ja tulosten analysointi veivät suuren osan ajastani työn alkuvaiheessa.Tästä syystä jouduin jättämään teoriatiedon hankkimisen prosessin loppuvaiheille.Tästä huolimatta koen onnistuneeni aikatauluttamaan työni hyvin, enkä jälkikäteenajateltuna muuttaisi painopistettä toisenlaiseksi. Prosessin aikana olen luonutkontakteja työn onnistumisen kannalta tärkeisiin tahoihin. Uskon, että näistä kontakteistaon tulevaisuudessa hyötyä urallani. Työn määrä ja haastavuus yhdelle ihmiselleoli suurehko, mutta olin alusta lähtien motivoitunut tutkimukseen ja koen teeman tärkeäksija ajankohtaiseksi.

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!