Suomen Akatemia VALTA-OHJELMAN HANKKEIDEN TULOKSET

Jukka Lassilan artikkeli (Lassila 2009) kirjoitettiin elo-syyskuussa 2008, puhtaana
ajatusharjoituksena ennen ikärajakiistan puhkeamista. Valtioneuvoston kanslian sihteeristö otti
artikkelista aiemmin kuvatun sitaatin lähes sanatarkasti (kirjoittajan luvalla) vuoden 2009 alussa
julkaistuun ikääntymisraporttiin. Teksti on ikääntymisraportin sivulla 192, johon EK:n eläkeasioista
vastaava johtaja Lasse Laatunen viittasi kolumnissaan ”Eläkekaappaus” Lapin Kansassa 8.4.2009
syyttäessään eräitä keskustalaisia virkamiehiä eläkekaappauksen valmistelusta.
Etlan tutkijat Jukka Lassila, Niku Määttänen ja Tarmo Valkonen tekivät myös pyynnöstä
koelaskelmia Rantalan työryhmälle syksyllä 2009. Myöhemmin valtiovarainministeriön ylijohtajan
Jukka Pekkarisen puheenjohdolla toimiva ohjausryhmä pyysi Etlalta vaikuttavuusarviota
työelämäryhmän ja eläkeneuvotteluryhmän saavuttamista tuloksista ja päätelmistä. Lassila,
Määttänen ja Valkonen tiivistivät seitsensivuisen lausuntonsa:
”Eläketyöryhmien tavoitteena oli valmistella linjaukset, jotka nostavat 25 vuotta täyttäneiden
keskimääräistä eläkkeelle siirtymisiän odotetta uskottavasti 59,4 vuodesta vähintään kolmella
vuodella vuoteen 2025 mennessä.
Eläkeneuvotteluryhmä ei tehnyt esitystä toimenpiteistä. Työelämäryhmä tuotti loppuraportin, jossa
on laaja joukko ehdotuksia työurien pidentämiseksi. Ei kuitenkaan ole olemassa tutkimustietoa,
jonka avulla voitaisiin arvioida kuinka paljon näiden ehdotusten toteuttaminen vaikuttaisi
eläkeikään. Väitteelle eläkkeelle siirtymisiän merkittävästä noususta ei siten ole perusteita. Tämän
vuoksi katsomme, ettei uskottavia linjauksia ole saatu aikaan.”
Kiistely työurien pidentämisestä eläkejärjestelmän ikärajoja nostamalla tarjoaa tulevalle
valtatutkimukselle kiinnostavaa materiaalia. Osittain sitä käsitellään tänä vuonna ilmestyvän kirjan
(Johanson, Lassila ja Niemelä, toim.: Eläkevalta Suomessa) artikkeleissa. Tähänastiset tapahtumat
voimistavat epäilyjä, etteivät työnantajien ja palkansaajajärjestöjen edustajat pysty enää
eläkepolitiikasta sopimaan. Tällöin hallituksen ja eduskunnan valta kasvaa. Pitkäjänteisen
eläkepolitiikan kannalta tämä ei välttämättä ole hyvä asia. Ansiosidonnaisten eläkkeiden säännöt
eivät saisi vaihdella poliittisten voimasuhteitten mukaan.
Lakisääteisten ansioeläkkeiden taloudellinen kestävyys on uskottavimmin hoidettu Kanadassa ja
Ruotsissa. Näissä molemmissa eläkepoliittista päätöksentekoa on voimakkaasti rajoitettu
automaattisilla sopeutumismekanismeilla. Vain poikkeuksellisissa oloissa tarvitaan uusia päätöksiä.
Kanadassa on lisäksi estetty poliitikkojen osallistuminen eläkerahastojen sijoituspäätöksiin.
Näitäkin teemoja käsitellään tulevassa artikkelikirjassa. Lisäksi Korkman pohtii niitä
Finanssipolitiikan instituutiot –kirjoituksessaan tulevassa Valtioneuvoston kanslian julkaisussa.
Hankkeessa Akatemian rahoituksella toimineet tutkijat (Johansonin, Korkmanin, Lassilan,
Määttäsen, Niemelän ja Valkosen lisäksi Pentti Arajärvi) ovat pitäneet lukuisia esitelmiä
eläkevaltaan liittyvistä tutkimuksista, mm. Työeläkepäivillä, Työeläkevakuuttajat TELAn
seminaareissa ja kokouksissa, Kuntien eläkevakuutuksen KEVA-päivässä, taloustutkijoiden
seminaareissa ja yliopistoluennoilla, Valta-ohjelman vuosiseminaarissa, Tampereella pidetyssä
Power: Forms, Dynamics and Consequences –konferenssissa ja International Institute of Public
Finance –konferenssissa Maastrichtissa.
Keväällä 2010 ryhmä järjesti Helsingissä seminaarin Ruotsin eläkejärjestelmien asiantuntijoiden
kanssa; seminaarin toinen päivä keskittyi eläkevaltaan. Hankkeen tutkijat ja tulevaan kirjaan
artikkeleita kirjoittavat muut tutkijat (Sorsan lisäksi Petri Hilli, Ilari Kallio ja Teemu Pennanen)