HUMANUM - Helda

23
on siinä, ettei ole olemassa puhtaasti rationaalisesti perusteltua ehdotonta prinsiippia, joka
antaisi tietyt ehdottomat rajat moraaliselle toiminnalle. Siksi rationalismi johtaa moraalin
kohdalla väistämättä subjektivismiin ja sitä kautta mielivaltaan. 68
Autonominen järki
suuntautuu aina itsekkäiden ja itsekeskeisten motiivien mukaan. Küng tunnustaa tässä
yhteydessä kannattavansa Frankfurtin koulukunnan väitettä ”Järki on alistettu intressien
alle.” 69
Se itsekkyys, josta hän tässä puhuu, ei kuitenkaan johdu ensisijaisesti ihmisen
pahuudesta, kuten esimerkiksi perisynnistä. Kyseessä ovat teoreettisemmat syyt. Siten
ongelma on enemmän filosofinen kuin teologinen.
Filosofia on järkeen vedotessaan nopeasti tiensä päässä silloin, kun eettinen velvoite tekee
eksistentiaalisessa mielessä ”pahaa”: Miten sitä voidaan vaatia minulta? Niin, on olemassa kysymys,
johon itse Sigmund Freud, joka oli vannoutunut järjen etiikkansa kannattaja, ei tiennyt vastausta: ”Kun
kysyn itseltäni, miksi olen aina pyrkinyt olemaan rehellinen, sääliväinen ja mikäli mahdollista
hyväntahtoinen, ja miksi en ole lakannut näitä olemasta, kun olen huomannut, että sitä kautta joutuu
vahingoitetuksi, pulaan, koska toiset ovat raakoja ja epäluotettavia, silloin en kaikesta huolimatta tiedä
mitä vastata.” 70
Moraalin ongelmaa voidaan lähestyä ihmisen luonteen kautta: vaikka henkilö tietää, miksi
olisi syytä toimia moraalisesti oikein, hän kuitenkaan puhtaasti omaa ilkeyttään ja pahuuttaan
toimi niin. Küngin lähtökohta vaikuttaa toisentyyppiseltä. Se muistuttaa pikemminkin
68
69
70
PWE, 76: ”Ja, warum soll – vorausgesetzt man geht selber kein Risiko ein – ein Verbrecher seine Geiseln
nicht töten, ein Diktator sein Volk nicht vergewaltigen, eine Wirtschaftsgruppe ihr Land nicht ausbeuten,
eine Nation einen nicht anfangen, ein Machtblock nicht notfalls gegen die andere hälfte der Menschheit die
Raketen steigen lassen, wenn das eben im ureigensten Intresse liegt und es keine transzendente Autorität
gibt, die unbedingt für alle gilt? Warum sollen sie alle unbedingt anders Handeln? Reicht da ein ’Appell an
die Vernunft’, mit deren Hilfe man so oft das eine wie dessen Gegenteil begründen kann?”
WWW, 324, 325: ”Es hängt ganz und gar von unserer ethischen Motivation ab [...] Hier mit der reinen, der
theoretischen Vernunft allein zu argumentieren, wäre kurzschlüssig. Denn diese Erkenntnis hat sich – das ist
ein Verdienst von Jürgen Habermas – auch in der Philosophie durchgesetzt: Die Vernunft ist Interessen
unterworfen.” (Kursivointi minun.) Ks. myös esim. SGW, 158, 159; Sama problematiikka tulee esille myös
demokratian ja itsekkään järkevyyden välisessä jännitteessä. Ks. esim. Puolimatka 1995, 255–258, 263.
PWE, 66: ”Philosophie ist mit dem ’Appell an die Vernunft’ rasch am Ende, wo ethische Selbstverpflichtung
existentiell ’weh’ tut: Wie kann man das ausgerechnet von mir verlangen? Ja, es gibt eine Frage, auf die
selbst Sigmund Freud, für seine Ethik auf Vernunft schwörend, keine Antwort wusste: ’Wenn ich mich
frage, warum ich immer gestrebt habe, ehrlich, für den Anderen schonungsbereit und womöglich gütig zu
sein, und warum ich es nicht aufgegeben, als ich merkte, dass man dadurch zu Schaden kommt, zum Amboss
wird, weil die Anderen brutal und unverlässlich sind, dann weiss ich allerdings keine Antwort.’ ” Vrt.
Brunner 1961, 399: ”Unerbittlich spannt die Vernunft den Ring der Immanenz um mich herum […] Alle von
mir aus gedachte Tranzendenz ist nur Tranzendenz-innerhalb-der-Immanenz; alles, was ich innerhalb dieser
meiner Immanenzwelt mit Du bezeichne, ist nur Du-innerhalb-der-Ichwelt. […] Es findet keine wahrhafte
Mitteilung statt. Gott teilt sich nicht mit […] der Mitmensch teilt sich nicht mit, weil er mir ja bloss das sagen
und geben kann, was ich als sein Mitmensch, als träger derselben Vernunft, ’im Grunde’ ja schon selbst
habe.” (Kursivointi minun.)