HUMANUM - Helda

31
Loppujen lopuksi Küng tulkitsee kristinuskon perusdogmeja, kuten Jeesuksen jumaluuden,
ilmeisen eksistentialistisesti. 98 Jeesuksen jumaluuden klassisen tulkinnan modifioiminen on
Küngin teologisen kehityksen selkeimpiä yksittäisiä eksistentiaaliteologiaan viittaavia
merkkejä. 99
Schleiermacher-tulkinnan kohdalla tulee myös esille Küngille tyypillinen
ambivalenttisuus ja paradoksaalisuus suhteessa idealismiin. 100
Toisaalta hän painottaa
Jeesuksen historiallisuutta ja sitä, ettei hänelle anneta ainoastaan idealismille tyypillistä
funktionaalista tulkintaa – itse historiallinen persoona ja ontologia on ratkaisevaa. 101 Toisaalta,
kuten edellä on käynyt ilmi, Küng samoissa kohdissa lähestyy itsensä kanssa jossain määrin
ristiriitaisesti eksistentialistis-idealistista Jeesus-kuvaa, jossa Jeesuksen ”asia” tai asema
”työkaluna”, ”muotokuvana” tai ”perusmallina” on keskeisempää kuin ontologiset
kysymykset. 102 Uskonnon faktuaalisuuden ja objektiivisuuden sekä subjektiivisen
uskonnollisen merkityksen erottaminen toisistaan viittaavat selkeästi eksistentialismiin. 103
Schleiermacherin teologiset intentiot muistuttivat pitkälti Küngin päämäärää tehdä
kaksituhatta vuotta vanhasta uskonnosta uskottavaa modernille maallistuneelle
sivistyneistölle. 104
Siten on luonnollista, että juuri Küngin Schleiermacher-tulkinta
98
99
100
101
102
103
104
Ks. esim. C, 814: ”[…] vielmehr beherrscht er [der ewige Unendliche] es und gestaltet Jesu gesamtes Leben
zu einem Werkzeug, Abbild und Urbild. […] So ist denn die christologische Frage bei Schleiermacher
beantwortet: Vere Deus? Wahrhaft Gott? Ja, wie kein anderer ist Jesus geformt durch den göttlichen
Urgrund. Gewiss, Gott ist im endlichen überall als der schlechthin Tätige present, aber in Christus ist das
Gottesbewusstsein [vs. Gott] gerade zu das die Persönlichkeit [vs. Person] bildende Prinzip. Sein
Gottesbewusstsein muss als eine reine und echte Offenbarung, ja, als die wahrhaftige und eigentliche
Einwohnung des Seins Gottes im Endlichen verstanden werden.” (Kursivointi minun.); CA, 57, 66, 136–148,
192–205, 207–250; D, 127–190.
Ks. esim. ThA, 236: ”Es lässt sich nicht übersehen: ein ungeschichtlich-kompromisslerischer Biblizismus
und Dogmatismus beherrschen in der evangelischen Theologie – etwa bezüglich Erbsünde, Hölle und Teufel,
aber auch Christologie und Trinität – noch mehr das Feld als man dort in selbstbewusster Fortschrittlichkeit
gerne zugibt. Bultmann wird gelobt, aber faktisch ebenso ignoriert wie Harnack; man rühmt seine
existenzbezogene Interpretation und unterschlägt seine Entmythologisierung.” Ks. lisäksi mm. PWE, 110; C,
70, 77, 86, 87, 207; C, 815, 816; CW, 176–200; CC, 217, 218; J, 447–449, 457–473, 724, 725, 729, 732; CA,
81–87, 117–121; WW, 62, 63. Ks. myös Häring 1998, 146–151, 162–164.
Vrt. Huovinen 1978b, 158, 162, 166.
Ks. esim. C, 811, 813, 817. Vrt. mm. CW, 293; CC, 129, 149, 150; CA, 88–107, 129–135; C, 72, 86; J, 77–
84, 109, 110, 427; KGK, 27–40; EF, 304; Jens 1996, 25–32; Häring 1998 134–139, 148, 150, 151, 157–162.
Vtr. C, 78, 86, 87. Vrt. myös esim. J, 730.
Ks. mm. CW, 389, 609; CC, 151, 217, 218, 292, 307; CA, 56–69, 149–152, 165–172.
Vrt. C, 793–797, 815 & Salo 1988, 145.