Helsingin seudun taajamakartoitus - Arkisto.gsf.fi - Geologian ...

11
Kuva 4. a. Graniittiutunutta granaattipitoista kiillegneissiä graniittisen rakojuonen ympärillä. Tässä
osasuurennoksessa kuvasta b on muuttuneessa osassa gneissin varhaisempi rakenne vielä haamumaisesti
näkyvissä. b. Migmatiittinen granaatti-kiillegneissi, jossa rakojuonen ympärillä on tapahtunut graniittiutumista;
detaljikuvan a sijainti on esitetty suorakaiteella. (Nikkilä, Sipoo). c. Sulaminen ja graniittiutuminen
voi olla lähes läpikotaista schlieren-tyyppisissä kiillegneisseissä (Nurmijärvi, Klaukkala). Valokuvat
M. Pajunen (Pajunen et al., tekeillä).
Kiillegneissit reagoivat herkästi lämpötila- ja paineolosuhteiden muutoksiin. Niiden mineraaliseurueiden
avulla onkin kallioperämme metamorfoosin aikaisista kiteytymisoloista saatu suhteellisen
kattava käsitys. Alueen tyypilliset peliittiset granaatti- ja kordieriittipitoiset, migmatiittiset
gneissit edustavat korkeaa metamorfoosiastetta. Granaattia on toisinaan runsaasti kiillegneissien
tummissa mesosomijuovissa ja vaaleissa graniittisissa neosomisuonissa. Kuvassa 5 on esimerkkejä
korkean metamorfoosiasteen migmatiittisista granaatti- ja kordieriittipitoisista gneisseistä,
joissa lämpötilan kohotessa graniittinen aines on lähtenyt myös liikkeelle esiintyen leikkaavina
juonina gneississa (5 a ja c); syklittäisten magmapulssien seurauksena syntyneessä raitaisessa
graniittisessa syväkivijuonessa on paikoin satunnaisia kiillegneissireliktejä näkyvissä (5c). Alhaisemman
metamorfoosiasteen gneissejä, joissa myös kiven alkuperäiset rakenteet ovat hyvin
säilyneet, on alueella vain satunnaisesti.
Matalaan veteen saostuneet kalkkipitoiset savet ja liejut metamorfoituivat edelleen kalkkikiviksi
(Kuva 6), karsikiviksi ja pyrokseenipitoisiksi gneisseiksi (Kuva 7). Niissä on paikoin mm. kerrosrakenne
tunnistettavisissa. Pyrokseenigneissit ja amfiboliitit ovat migmatiittiutuneet lievimmin.
Niissä tavattava suoniaines on lähes poikkeuksetta pegmatiittista ja se on tunkeutunut ulkoa
päin suonittamaan ja juonittamaan kiveä, joka muuten on voimakkaasti liuskeista ja melko homogeenistakin,
joskin selkeä koostumusraitaisuus antaa eloisaa vaihtelua. Pyrokseenigneissejä
on laajemmin ja yhtenäisemmin tutkimusalueen pohjoisosissa Nurmijärvellä ja Hyvinkään eteläja
itäosissa. Kalkkikivet ovat yleensä melko epäpuhtaita ja sisältävät siksi yleensä karsittuneita
osueita tai väliraitoja. Esiintymät ovat pieniä ja useimmiten ne ovat vaihettuvarajaisina väliosueina
pyrokseenipitoisten gneissien seassa, mutta helposti mobiloituvina karbonaatit ovat usein
myös tektonisissa tapahtumissa asettuneet ja kiteytyneet uudelleen kallioperän rakoihin ja muihin
paineminimeihin. Poikkeus on Sipoon Kalkkirannan kalkkikivikaivos (Kuva 6).