Helsingin seudun taajamakartoitus - Arkisto.gsf.fi - Geologian ...

48
6.1.4 Rakosuuntien lukumäärä
Rakosuuntien lukumäärä kuvaa kallion rikkonaisuutta yhdessä rakotiheyden ja rakopituuden
kanssa. Rakosuuntana käsiteltiin selkeästi erottuvaa, yhdensuuntaista rakoparvea. Havaintopisteissä
oli yleisimmin 2 tai 3 rakosuuntaa (Kuva 30). Kallion rikkonaisuuden luokittelussa (Taulukko
9.) käytettiin Q-luokituksessa määriteltyä rakosuuntien lukumääräätekijää eli Jn-arvoja
(Barton et al. 1974).
Rakosuuntien lukumäärä
500
400
300
200
100
0
A B C D
Kuva 30. Rakosuuntien lukumäärä havaintopisteissä. Luokat A=1-2 (Jn: 2-4), B=2+sat. tai 3 (Jn: 6-9),
C=3+sat. (Jn: 12) ja D=4 tai useampia (Jn: 15). Jn viittaa Q-luokituksen rakosuuntien lukumäärään
(joint set number) (Barton et. al. 1974). Lyhennys sat. viittaa satunnaisten rakojen esiintymiseen.
6.2 Rakoilun luokittelu
Rakohavaintojen luokittelussa käytettiin menetelmää, joka kehitettiin Kallioperän rakennettavuusmalli
taajamiin -hankkeessa (Pajunen ja muut 2002a), kuitenkin jonkin verran edelleen kehitettynä.
Rakotiheys- ja rakosuuntien lukumäärä –parametrien osalta luokittelurajat pidettiin ennallaan
(Taulukko 9). Rakopituuden kohdalla tarkennettiin luokitusta. Äikäs ja muut (1999) ovat
esittäneet, että jo rakopituus 5-10 m edellyttäisi rakennettaessa vaativia toimenpiteitä. Helsingin
seudun taajamakartoitus hankkeen kallion rikkonaisuusluokitteluun rajattiin luokiksi rakopituudet
(keskiarvo eli mean pituus) alle 5 m ja 5-10 m (Taulukko 9).
Rakotiheys määritettiin kahden päärakosuunnan rakovälien geometrisena keskiarvona. Rakopituus
on havaintopisteessä kahdesta päärakosuunnasta pidemmän keskiarvo- eli mean pituus. Rakosuuntien
lukumäärä kuvaa selkeästi erottuvien rakoparvien määrää havaintokohteittain. Haarniskapinta
on rakopinta, jolla on tapahtunut kahden kalliolohkon kesken hioutumista ja tuloksena
on sileä, usein kaareva hiertopinta. Rakotihentymä tarkoittaa rakosuunnassa muusta rakotiheydestä
selkeästi poikkeavaa usean raon muodostamaa vyöhykettä.
Rikkonaisuusparametrit määritettiin havaintopisteittäin. Rako-ominaisuuksien perusteella laskettua
rakennettavuus/rikkonaisuusluokitusta käytettiin arvioitaessa kallion rikkonaisuutta kivilajeiltaan
ja rakenteeltaan suhteellisen homogeenisissa tektonisissa osa-alueissa (Kartta 9). Kolmen
pääominaisuuden, rakotiheys, rakopituus ja rakosuuntien lukumäärä, luokista valittiin osaalueella
vallitsevana esiintyvä luokka (Taulukko 10). Kallion laatua heikentäviä tekijöitä, muut
rikkonaisuustekijät, käytettiin luokkaa laskevina ominaisuuksina, mikäli niitä esiintyi vähintään
puolessa osa-alueen havaintopisteistä (Kuvat 31, 32, 33).