45 Kuva 28. Rakotiheyksien alueellinen jakautuminen rakosuunnissa.
46 6.1.3 Rakopituus Rakopituuden mittausta tarkennettiin Espoo, Helsinki, Vantaa -alueen mittauksiin nähden (Pajunen ja muut 2002a). Rakotiheyden kohdalla raot eriteltiin rakosuunnittain läpikotaisiin, päättyviin ja osittain näkyvissä oleviin. Tätä tietoa käytettiin arvioitaessa sitä, miten hyvin keskiarvo (mean) rakopituus edustaa vastaavan suunnan rakopituutta yleensä. Taulukko 8. Rakopituudet kulkusuunnan mukaan eri suuntaryhmissä. Suunta NNW N NNE NE E NW Max (m) 40,0 50,0 60,0 100,0 50,0 100,0 mean(m) 6,94 6,29 6,84 6,9 6,53 6,44 med (m) 4,25 4,0 4,0 4,0 4,0 4,0 Mean(m) 30,0 25,0 25,0 25,0 20,0 20,0 mean(m) 3,0 2,77 2,99 2,92 3,11 2,70 med (m) 2,0 2,0 2,0 2,0 2,0 2,0 Count 503 347 362 485 392 296 Rakopituuksien tarkastelua varten havaintoaineisto jaettiin kuuteen kulkusuunan mukaiseen suuntaryhmään: NNW-, N-, NNE-, NE-, E- ja NW-suunnat (Taulukko 8). Rakopituus mitattiin 2385 rakosuunnasta. Määrällisesti eniten rakoja oli NNW- ja NE-suunnissa. Jokaisesta rakosuunnasta mitattiin maksimirakopituus (Max) ja keskiarvorakopituus (Mean). Taulukossa 8. esitetään näistä molemmista parametreista myös keskiarvot (mean) ja mediaanit (med). Maksimipituudet olivat suurimmat NE- ja NW-suunnissa, kun taas keskiarvopituus oli suurin NNWsuunnassa. Muuten rakopituuksissa on tilastollisesti hyvin vähän eroja rakosuuntien välillä. Pitkiä rakoja, joissa keskiarvorakopituus oli yli 5 m ja erityisesti yli 10 m, esiintyi graniiteissa ja granodioriiteissa/tonaliiteissa sekä kiille- ja pyrokseenigneisseissä. Nämä granodioriitit ja tonaliitit ovat suurelta osin gneissimäisiä ja kohtalaisesti suuntautuneita. Graniitit ovat valtaosaltaan migmatiitteja, joissa erilaiset gneissi- ja liuskejäänteet ovat sijoittuneet liuskeisuuden suuntaan. Obbnäsin rapakivessä on hyvin yleisesti pitkiä rakoja. Ne ovat pääsääntöisesti jyrkkiä (72 %:ssa kaadekulma on > 75°) ja vain alle 20 % on loivia (kaadekulma < 45°). Loivia pitkiä rakoja koko aineistosta on 12 %. Rakopituutta mitattaessa mitattiin sen alueen pinta-ala, jolta rakohavainto tehtiin. Verrattaessa havaintoalueen koon vaikutusta mitattuun rakopituuteen (keskiarvo eli mean pituus) havaitaan, että mittausalueen koon runsaaseen 600 m 2 asti havainnot pysyvät hyvin samanmittaisina (Kuva 29 a,b). Tätä laajempia havaintoalueita on kartoitettu vain 40.