13.07.2015 Views

osaamisfoorumi muutoksen tukena - Lahden ammattikorkeakoulu

osaamisfoorumi muutoksen tukena - Lahden ammattikorkeakoulu

osaamisfoorumi muutoksen tukena - Lahden ammattikorkeakoulu

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

Esa-konserniEsa-konserni on Päijät-Hämeen johtava viestintäalan yritys, joka harjoittaa julkaisujakustannustoimintaa sekä tuottaa graafisen alan palveluja perinteisessä ja sähköisessämuodossa.Konsernin pääliiketoiminta-alueet ovat sanomalehtien kustantaminen ja julkaiseminensekä sisällön tuotanto monimediaympäristöön, paikallisradiotoiminta, mainonnansuunnittelu, painopalvelut, jakelu sekä kiinteistötoiminta. Esa-konsernin liikevaihtoon noin 50 miljoonaa euroa.Esa-konsernissa on noin 360 työntekijää ja osa-aikaisia lehdenjakajia yli 450. Esakonsernissatyöntekijöiden vaihtuvuus on ollut erittäin pientä. Työntekijöillä on ollutpitkiä työuria konsernin palveluksessa ja työuran aikana on ollut mahdollisuus tehdäuseaa eri työtä konsernin eri yksiköissä. Esa-konsernin työntekijöiden keski-ikä on 43vuotta. Tavoitteena on, että työntekijät pysyisivät työkykyisinä eläkeikään asti ja nauttisivattyöstään. Kuitenkin lähivuosina Esa-konsernista on poistumassa paljon osaamistaja hiljaista tietoa.Esa-konsernissa projektissa kehittämisen pääteemoiksi nousivat esimiesroolin kirkastaminenja esimiesvalmiuksin kehittäminen eri osa-alueilla. Kehittämisen kohteeksinostettiin myös ikäjohtaminen ja ikääntyvien työntekijöiden työelämän suunnittelu jatoteutus.Naisten Pukutehdas OyNaisten Pukutehdas (NP) on muotialan yritys, jonka henkilöstön lukumäärä on 48.NP on toiminut perheyrityksenä vuodesta 1919 lähtien. Naisten pukutehtaan kohdallaprojektin pääteemaksi nousi tehtävänkierron kehittäminen organisaatiossa. Tapa tehdätyötä ja suhtautua työhön on muuttumassa projektimaiseen suuntaan, tämän vuoksikaivataan toimintamalleja joustavalle liikkumiselle organisaation sisällä eri tehtävienvälillä. Tilanne on korostunut organisaatiossa tapahtuneiden muutosten myötä.Kehittämiskohteeksi nousivat myös työyhteisöjen ilmapiiri, asenteet ja arvot sekäerilaisuuden kunnioittaminen. Näillä kaikilla tekijöillä on merkitys tasa-arvoisenkohteluun ja käyttäytymiseen työyhteisöissä. Naisten Pukutehdas ei ole henkilöstömäärältäänkovin suuri, joten esimerkiksi määräaikaiset palvelussuhteet, ikääntyneettyöntekijät ja lääketieteellisesti todetut työkyvyn heikentymiset eivät ole vaatineet lisäresurssejahenkilöstösuunnittelussa.26

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!