Avaa tiedosto - TamPub - Tampereen yliopisto

27
kumppanuutta ja tukea tai joiden puoliso on sairas (Essex & Nam 1987, Stevens &
Westerhof 2006). Parisuhteen merkitystä yksinäisyyden tunteiden kannalta on tarkasteltu
vielä melko vähän, sillä yksinäisyys on ensisijaisesti yhdistetty leskeytymiseen
ja naimattomuuteen (Stevens & Westerhof 2006). Connidis (2001) muistuttaakin,
että parisuhteen puuttuminen ei näytä olevan keskeinen tekijä yksinäisyydessä, vaan
pikemminkin sen menettäminen. Leskeytyminen ja tiiviin parisuhteen päättyminen
voi aiheuttaa totaalisen ihmissuhteiden aukon. Aartsen ja Jylhä (2011) raportoivat yhdeksi
merkittäväksi yksinäisyyden riskitekijäksi juuri puolison menettämisen.
Omien lasten vaikutuksesta yksinäisyyden tunteisiin on ristiriitaisia tuloksia.
Osassa tutkimuksista lapsettomien ihmisten on havaittu olevan yksinäisempiä kuin
niiden, joilla on omia lapsia (Holmén ym. 1992, Chou & Chi 2004, Zhang & Liu
2007). Osassa tutkimuksista tällaista yhteyttä ei ole osoitettu (Koropeckyj-Cox 1998,
Zhang & Hayward 2001). Steed työtovereineen (2007) korostaa, että lasten lukumäärä
sellaisenaan ei ole merkittävä tekijä yksinäisyyden kokemisessa. Keskeisempää on se,
kuinka läheisiksi ja merkityksellisiksi nämä suhteet koetaan (Steed ym. 2007, Pettigrew
& Robertson 2008) tai kuinka säännöllisiä ja tiheitä kontaktit ovat (de Jong
Gierveld 2003, Routasalo ym. 2006). Joidenkin tutkijoiden mukaan kontaktit omiin
lapsiin selittävät vähäisempää yksinäisyyttä (Drageset 2004, Pettigrew & Robertson
2008), mutta osa on raportoinut, että tapaamistiheydellä tai puhelinkontakteilla lapsiin
ei ole yhteyttä yksinäisyyden kokemiseen (Tiikkainen ym. 2004).
Useissa tutkimuksissa on havaittu, että samanikäiset ystävät ja pitkään kestäneet
ystävyyssuhteet ovat keskeisiä tekijöitä yksinäisyyden kokemisessa (Dugan & Kivett
1994, Victor ym. 2000, Pinquart & Sörensen 2001, Drageset 2004). Sen, että ihmisellä
on ystävä, jonka kanssa voi puhua kaikista asioista sekä sen, että kontaktit ystäviin
ovat säännöllisiä ja tiiviitä, on raportoitu vähentävän koettua yksinäisyyttä (Holmén
ym. 1992, Routasalo ym. 2006). Erityisesti lapsettomien ja ilman puolisoa elävien
iäkkäiden ihmisten kohdalla muiden kuin perhesuhteiden merkitys on luonnollisesti
suuri (de Jong Gierveld 2003, Eshbaugh 2009). Kuitenkaan kaikille ihmisille ystävyyssuhteilla
ei ole näin suurta merkitystä. Esimerkiksi Essex ja Nam (1987) toteavat
naimattomien iäkkäiden naisten olevan tyytyväisiä harvempiin sosiaalisiin kontakteihin.
Puolison menettäminen, yksin asuminen ja siitä seuraava yksinäisyys voi lisätä
iäkkään ihmisen halua muuttaa sellaiseen ympäristöön, jossa ihmissuhteita olisi helpommin
saatavilla (Russell ym. 1997). Ystävyyssuhteiden syntyminen ei kuitenkaan
ole itsestään selvää vanhainkodeissa ja palveluasunnoissa (Ballin & Balandin 2007),
eivätkä laitosympäristön tarjoamat sosiaaliset suhteet näytä estävän yksinäisyyden
tunteita. Jylhä (2004) ja Savikko tutkimusryhmineen (2005) raportoivat laitoksissa
asuvien ihmisten olevan iäkkäistä ihmisistä yksinäisimpiä. Laitoksessa asuvien,
Vanhuus ja yksinäisyys