- 104 -Nicotiana rusticaKESSU(Bondtobak)’AMERSFORT’annos noin 0,3g / 2,10€ til.no 3095Yv. Vanha palturintupakka eli nurkantakanen.Kotoisin Yhdysvaltain eteläosista ja Meksikosta.Kasvaa n. metrin korkuiseksi, hyvässä maassakorkeammaksikin. Lehdet isoja, pyöreitä muodoltaan,kukat kellanvihreitä. Palturintupakassaon 10% enemmän nikotiinia kuin virginialaisessa.Vanhin tieto tupakan viljelystä Suomessa onvuodelta 1671. Vuonna 1724 annettiin viljelystäerityinen julistus, jossa kaupungit velvoitettiinsitä viljelemään, etteivät rahat menisi ulkomaille.1800-luvulla alettiin käyttää venäläistätupakkaa. Viime sotien aikana tupakanviljelyäharrastettiin yleisesti. Mielenkiintoinen kasvimuistuttamassa vanhoista ajoista. Erinomainenmesikasvi varsinkin yökkösille ja kiitäjille!Viljely: Vaatii aurinkoisen ja mielellään eteläänviettävän runsasmultaisen maan, pH n. 6,0.Kova savimaa ei sovi tupakalle, maan on oltavakuohkeaa ja kevyttä. Esikasvatus maaliskuunpuolivälissä. Siemeniä ei peitetä, itää valossa.Kasvu vaatii runsaasti lämpöä, huoneen lämpötilaei saa laskea alle 20 asteen. Karaistut taimetviedään ulos kesäkuun alussa, hallanvaaranmentyä ohi. Taimiväli 50cm, samoin riviväli.Runsas kalilannoitus on välttämätöntä: Se parantaatupakan laatua ja edistää sen palamista.Puuntuhka on tähän mitä sopivinta. Istutuksenyhteydessä on hyvä kastella, muuten tupakkakestää hyvin kuivuutta. Lehtihankoihin ilmestyvät“varkaat” poistetaan välittömästi. Kukkia eipoisteta ennen kuin kasvukauden loppupuolella,elokuun alkupuoliskolla. Joka taimeen jätetään10-12 lehteä.Korjuu: Keltaisen laikun ilmaantuminen lehtiinmerkitsee tuleentumista ja korjuun aikaa.Ensimmäiset lehdet ovat korjuukypsiä jo elokuunpuolella, toinen sato korjataan syyskuunalkupuolella, ennen hallojen tuloa. Eri aikoinakorjattu sato pidetään kuivattaessa erillään. Kuivattamisessaon omat sääntönsä. Kirjallisuuttavoi tiedustella kirjastoista.Käyttö: Paitsi tupakan valmistamiseen, kessuaon käytetty aikaisemmin tuholaistorjuntaan.Nyt sen käyttö ei ole enää sallittua luomuviljelyssä!Myrkyllinen!Orlaya grandifloraTÄHTIKESÄPUTKI(Blomsterkörvel)’SNOWBALLS’annos noin 75 siementä / 2,90€ til.no 3399Yv. Kotoisin Välimeren maiden oliivilehdoista.Korkeus n. 75cm. Viehättävät, isot, puhtaanvalkoiset,pitsimäiset sarjakukinnot. Erikoistakukissa on se, että uloimmat kehälehdet ovatkahdeksan kertaa pidemmät kuin keskellä olevat.Koristeelliset lehdet ovat hienoliuskaiset.Viljely: Esikasvatus maalis-huhtikuussa. Kylvö2cm:n syvyyteen. Itää 20 asteessa 20-30vrk:ssa.Viihtyy kalkitussa, syvämultaisessa, ravinteikkaassamaassa auringossa tai puolivarjossa. Taimiväli30cm. Käyttö: Kukkaistutuksiin. Kestäväleikkokukka.Papaver rhoeasSILKKIUNIKKO(Kornvallmo)‘SHIRLEY MIX’annos noin 2500 siementä / 1,70€ til.no 3387Puolikerrottujen kukkien väri vaihtelee punaiseneri sävyistä valkoiseen. Terälehtien tyvessäusein musta täplä. Korkeus n. 60cm.Yv. Nuput nuokkuvia, kukan auetessa suoristuvat.Kukinta-aika pitkä, heinäkuusta pakkasiinasti. 1g = n. 9000 siementä.Viljely: Kylvö aikaisin keväällä avomaalle.Kylvön helpottamiseksi pienet siemenet voisekoittaa hiekkaan, jolloin kylvöstä tulee riittävänharva. Taimiväliksi harvennetaan 10-15cm.Viihtyy auringossa kuivassa tai tuoreessa, keski-tai runsasravinteisessa, kalkkipitoisessa runsasmultaisessamaassa. Viihtyessään kylväytyyitse!Käyttö: Terälehdistä saadaan väriä viineihin jalääkkeisiin. Siemenkotaa käytetään kuivakukkana.Papaver somniferum(Paeniflorum-ryhmä)PIONIUNIKKO(Pionvallmo)’LILAC POMPOM’annos noin 900 siementä 2,40€ til.no 3127Valtavan suuret, kalpean lilan väriset kerrotutkukat. Varret tanakat. Korkeus 90cm. Kukintaaikapitempi kuin muilla unikoilla.
- 105 -’POPPY COLLECTION’annos noin 2250 siementä / 4,50€ til.no 3732Yv. Silmiinpistävän kaunis lajitelma viidestäkauniista lajikkeesta: ’Black Paeony’, ’FlemishAntique’, Pink Bicolour’, ’Scarlet Paeony’ ja’Swansdown’. Kaikki lajikkeet omissa pusseissaan.Kukat kerrottuja ja puolikerrottuja, terälehdetripsureunaiset. Kukat valkoisia ja punaiseneri sävyjä ruusunpunaisesta lähes mustaan.Korkeus n. 90cm. 1g = noin 2200 siementä.Viljely: Kuten silkkiunikolla!Käyttö: Reunakasviksi ja leikkokukaksi. Siemenetleivontaan. Siemenkodat kuivakukiksi.Myrkyllinen!Petunia x hybridaPETUNIAT(Petunia)Yv. Kotoisin Etelä-Amerikasta. Tunnetaan 35lajia. Ensimmäiset petunian siemenet tuotiinEurooppaan vuonna 1830, ja kasvi sai hetihuomiota. Suomeen petunia tuli 1800-luvunloppupuolella. Aikaisemmin sitä pidettiin myöshuonekasvina. Mesikasvi kiitäjille, erityisestietelänpäivä- ja kierokiitäjälle! 1g = noin 8000siementä.Viljely: Esikasvatus maaliskuussa. Karaistuttaimet viedään ulos hallaöitten mentyä. Latvotaan,niin että saadaan tuuheita taimia. Viihtyyauringossa, tuoreessa, keski- tai runsasravinteisessa,syvämultaisessa, vettä läpäisevässämullassa. Kuihtuneet kukat kerätään pois, jotteikukinta lakkaisi. Lannoitetaan viikoittain luonnonmukaisellalannoitteella. Helppohoitoinen.Huom, erittäin pieni siemen, avaa pakkaus varovasti!’DUO DOUBLE MIX’ F1annos noin 50 siementä / 3,90€ til.no 3335Neilikkaa tai ruusua muistuttava kerrottu kukka.Nopeakasvuisempi, haaroittuvampi ja tanakampikuin tavalliset Multiflora -sarjan petuniat.Kukat vaalean ruusunpunaisesta burgundinpunaiseen,valkoisia ja on punavalkoraidallisiakin.Kukkia kehittyy koko kesän ajan Korkeusn. 25cm.’PURPLE WAVE’annos noin 9 siementä / 3,90€ til.no 3140Royal Horticultural Societyn palkitsema lajike.Helppo kylvää, siemen on pilleröity. Kauniitpurppuranpunaiset kukat. Kehitetty erityisestiamppelikasvatukseen. Runsas kukinta.’REFLECTIONS MIX’annos noin 90 siementä / 2,40€ til.no 3105Hurmaava punaisten, lilojen ja valkoisten kukkiensekoitus. Erikoisuutena kukissa on näkyvissätummat, kauniit lehtisuonet. Korkeus n.30cm.RUUSUPAPUKts. Vihannekset, s. 31Reseda odorataTUOKSURESEDA(Luktreseda)‘SWEET SCENTED’annos noin 1000 siementä / 1,70€ til.no 3731Ihana tuoksu, kevyt, kellanvihreä kukinto,oranssit heteet. Korkeus n. 30-40cm. Kasvuaikan. 75-85 vrk.Mv. Ei talvehdi meillä. Vanhanajan tuoksukasvi.Pystykasvuinen, hieman rentovartinen. Pienetlehdet soikeat. Kuivattuja kukkia löydettymuumioiden hautakammioista. Kukkii heinäsyyskuussa.1700-1800-luvun taitteessa ollutyksi Euroopan muotikasveista säätyläisten keskuudessa!Melko hyvä mesikasvi perhosille. 1g= noin 750 siementä.Viljely: Kylvö aikaisin keväällä suoraan avomaalle.Viihtyy auringossa ja puolivarjossa,tuoreessa, runsasravinteisessa, syvämultaisessaja kalkkipitoisessa maassa. Taimiväli 10-15cm.Pohjoisessa taimikasvatus. Voi kasvattaa myösruukussa.Korjuu: Kuivataan nopeasti kimppuina, kunsuurin osa kukista on avoinna.Rhodochiton atrosanquineusKEIJUNMEKKO(Törnrosas kjörtel)’PURPLE BELL VINE’annos noin 10 siementä / 3,50€ til.no 3011Yv. Kotoisin Meksikosta; sukunsa ainoa laji.Saanut nimensä erikoisen näköisistä kukistaan.Koostuu kahdesta osasta: verenpunaisesta, hamettamuistuttavasta leveästä verhiöstä, jonkakeskeltä roikkuu suppilomainen, tumman purppuranpunainenteriö. Teriön varistua, ’mekko’pysyy pitkään koristeellisena. Kasvatettiin jo1920-luvulla, nyt tullut uudestaan suosituksi.Köynnös- ja amppelikasvi. Korkeus n. 180-300cm. Kukkii kesä-syyskuussa riippuen kylvöajankohdasta.1g = noin 2900 siementä.Viljely: Esikasvatus helmi-maaliskuussa. Sie-
- Page 1:
- 1 -SIEMENLUETTELO2014 PÄHKYLÄ 1
- Page 4 and 5:
AAKKOSELLINEN HAKEMISTOAASIALAISET
- Page 6:
TIETEELLINEN HAKEMISTOAbelmoschus e
- Page 10 and 11:
- 10 -KAALIT(Kålväxter)Kv. Viljel
- Page 12 and 13:
- 12 -maa, pH 6-7,5. Kylvö maalis-
- Page 14 and 15:
- 14 -sekaisessa maassa, pH 6,5 - 7
- Page 16 and 17:
- 16 -‘MARKETMORE’ Luomusiemena
- Page 18 and 19:
- 18 -’RONDINI’ Biodynaaminen s
- Page 20 and 21:
- 20 -täin makeita. Korkeus n. 20c
- Page 22 and 23:
- 22 -lanvihreät, hieman ryppyiset
- Page 24 and 25:
- 24 -200 siementä.Viljely: Tarvit
- Page 26 and 27:
- 26 -keiden lisä- ja väriaine, l
- Page 28 and 29:
- 28 -mukaan.CHILIPIPPURI & PAPRIKA
- Page 30 and 31:
- 30 -kanankakkarakeilla, 60-80g ne
- Page 32 and 33:
- 32 -PINAATTIKASVIT(Spenater)PINAA
- Page 34 and 35:
- 34 -taimia rikkaruohoina!Korjuu:
- Page 36 and 37:
- 36 -Viljely: Viihtyy aurinkoisess
- Page 38 and 39:
- 38 -SALAATIT(Sallater)Yv. Kuuluu
- Page 40 and 41:
- 40 -RUKOLASALAATTI ELISINAPPIKAAL
- Page 42 and 43:
- 42 -’ZEFO FINA’ Luomusiemenan
- Page 44 and 45:
- 44 -pion tai talikon avulla. Jos
- Page 46 and 47:
- 46 -vun alussa. Nykyisin se on yk
- Page 48 and 49:
- 48 -AASIALAISET KEITTIÖKASVITAAS
- Page 50 and 51:
- 50 -kylvöjä. Vaatimaton maan su
- Page 52 and 53:
- 52 -maa on tullut kylvökuntoon.
- Page 54 and 55: - 54 -Agrimonia eupatoriaMAARIANVER
- Page 56 and 57: - 56 -Viljely: Kostea, runsasravint
- Page 58 and 59: - 58 -Kv. Ikivanha yrtti, jäännö
- Page 60 and 61: - 60 -tikukat. Ruotsissa käytetä
- Page 62 and 63: - 62 -vallisen. Lisäksi se säilyy
- Page 64 and 65: - 64 -Monarda citriodoraSITRUUNAVÄ
- Page 66 and 67: Tilaus yhteensäKäsittelymaksu 3,5
- Page 69 and 70: - 69 -Nepeta catariaAITOKISSANMINTT
- Page 71 and 72: - 71 -Origanum majoranaMAUSTEMEIRAM
- Page 73 and 74: - 73 -Pulmonaria officinalisROHTOIM
- Page 75 and 76: - 75 -kasvupaikka. Etelässä voida
- Page 77 and 78: - 77 -kuiva maa. Esikasvatus maalis
- Page 79 and 80: - 79 -TAIMIEN KASVATUSOHJEETKYLVÖN
- Page 81 and 82: - 81 -lämmin ja ravinteikas multam
- Page 83 and 84: - 83 -Mv. Hieno ja tuoksuva perhosk
- Page 85 and 86: - 85 -särkyneensydämen siemeniä.
- Page 87 and 88: - 87 -annos noin 0,1g / 2,90€ til
- Page 89 and 90: - 89 -kokuussa kylvö suoraan kasvu
- Page 91 and 92: - 91 -sen muistamisen vertauskuva,
- Page 93 and 94: - 93 -laiskasvi. Ravintokasvi harvi
- Page 95 and 96: - 95 -KUKAT YKSIVUOTISETAgrostemma
- Page 97 and 98: - 97 -’BLACK BALL’annos noin 2g
- Page 99 and 100: - 99 -ja puolikerrottuja. Sävyinä
- Page 101 and 102: - 101 -Humulus japonicusJAPANINHUMA
- Page 103: - 103 -Viljely: Avomaakylvö toukok
- Page 107 and 108: - 107 -Tagetes patulaRYHMÄSAMETTIK
- Page 109 and 110: - 109 -Zaluzianskya capensisLÄÄK
- Page 111 and 112: - 111 -Käyttö: Paitsi karstaamise
- Page 113 and 114: - 113 -Achillea tomentosaKIVIKÄRS
- Page 115 and 116: - 115 -kii heinä-syyskuussa. Hyvä
- Page 117 and 118: - 117 -KUIVAKUKATAchillea filipendu
- Page 119 and 120: - 119 -toisin Välimeren alueelta.
- Page 121 and 122: - 121 -nissa. Kasvattaa tiheitä m
- Page 123 and 124: - 123 -Voidaan istuttaa kukkapenkki
- Page 125 and 126: - 125 -tella päivittäin. Pintamul
- Page 127 and 128: - 127 -MAISEMOINTI- JAMAANPARANNUSK
- Page 129 and 130: - 129 -Medicago sativa, alfalfaSINI
- Page 131 and 132: - 131 -VERSOTETTAVAT SIEMENETKasvat