- 40 -RUKOLASALAATTI ELISINAPPIKAALIKts. Yrtit s. 59ENDIIVI(Endivia)Cichorium endivia latifoliumYli 2000 vuotta sitten egyptiläiset tunsivat jo endiivin.Lehdet joko kähäriä tai sileitä, käytetäänmyös nimeä frise- ja escarolsalaatti. Maultaanhieman kitkeriä sisältämänsä intybiinin ansiosta.Soveltuu erinomaisesti salaattisekoituksiin.Viljely: Viihtyy tavallisessa, ravinnetilaltaanhyvässä puutarhamaassa (pH 6,5-7,5). On herkkäliialliselle kuivuudelle ja toisaalta märkyydelle.Herkkä myös magnesiumin puutteelle,mikä ilmenee vanhempien lehtien laitojen kellastumisena.Esikasvatus aikaisen sadon saamiseksi(kasvatetaan 3-4 viikon ikäisiksi) tai kylvökasvupaikalleen maan lämmettyä. Itää 20-22asteessa 8-10vrk:ssa. Yölämpötila ei saisi ollaalle 16 asteen. Kannattaa käyttää kasvuharsoa.Kastelusta huolehditaan. Karvaan maun vähentämiseksilehtiä voi valkaista pari viikkoa ennensadonkorjuuta pitämällä niitä pimennossa esim.ruukun alla.’DIVA’ Biodynaaminen siemenannos noin 1g / 2,40€ til.no 1274Aikainen, satoisa pystykasvuinen lajike. Muodostaaerittäin tiheitä, suuria, kompakteja päitä,näin valkaisee itse itsensä. Hyvänmakuiset, rapeatlehdet.JÄÄPÄIVIKKI(Isört)Mesemoryanthemum crystallinumannos noin 0,1g / 2,10€ til.no 1214Yv. Harvinainen salaattikasvi. Tunnetaan myösnimellä jääruoho. Kotoisin Afrikan eteläosista,Namibian korkeudelta. Siellä käytetty lääkekasvina.Uudenseelanninpinaatin sukulainen.Kasvaa matalana ja haaroittuu runsaasti. Vaaleanvihreät,mehevät lehdet tulevat suotuisissaolosuhteissa 8-12-senttisiksi. Lehtien molemmillapuolilla ja varressa on epidermirakkuloita,jotka sisältävät vettä ja orgaanisia happoja.Nimi on tullut siitä, että lehtiin ja varteen voisyntyä veden haihtuessa suolakiteitä, jotka kimmeltelevätkuten jääkiteet. (fakultatiivinen halofyytti).1g = n. 1300 siementä.Viljely: Taimikasvatus huhtikuun loppupuolella.Vaatii paljon lämpöä ja aurinkoa. Viihtyykasvihuoneessa tai lämpimässä paikassamielellään kasvuharson alla. Taimiväli rivissä15-25cm. Soveltuu myös ruukkuviljelyyn lasitetulleparvekkeelle tai lämpimälle seinustalle.Kasvualustan tulee olla ravinteikasta. Jos sensaa talven yli viileässä säilytettynä, se kukkiitoisena vuonna pienin valkoisin kaunokaistamuistuttavin kukin.Korjuu: Sadoksi korjataan lehtiä tai 6-10cmmittaisia verson latvoja. Ensimmäinen sato saadaannoin 2kk:n kuluttua istutuksesta. Kasvattaajatkuvasti lehtiä, erityisesti loppukesällä. Makuon aika mieto, ehkä hiukan sitruunaan vivahtavaja jonkin verran suolainen.SALAATTISIKURI(Bladcicoria)Cichorium intybus var. foliosum(Radiccio-ryhmä)Sikurin toinen viljelymuoto on salaattisikuri,jonka lehtiä käytetään salaatin tapaan. Toiseltanimeltään radicchio, punasikuri. Ruotsissa kutsutaannimellä ’rosensallat’. Varsinkin Italiassaja Ranskassa salaattisikurin suosio on suuri. Sisältäärunsaasti kalsiumia ja rautaa sekä antioksidantteja.1g = n. 500 siementä.‘BRÜSSELS WITLOOF’annos noin 1g / 1,70€ til.no 1296Erittäin tunnettu ja arvostettu belgialainen salaattisikuritalvihyötöön. Viljelty jo 1879 –luvultalähtien.Viljely: Viihtyy ravinteikkaassa, kuohkeassamaassa, pH noin 7,0. Kylvetään maan lämmettyä.Harvennetaan 15cm välein.Käyttö: Lehtiä voi käyttää salaatissa. Makumuistuttaa voikukan makua. Juuret nostetaansyyskuussa kylmään kellariin ja hyödetään talvellasalaatiksi. Juuria voi käyttää myös kahvinkorvikkeena.‘PALLA ROSSA’ Luomusiemenannos noin 1g / 1,70€ til.no 1184Vanha italialainen lajike. Erittäin nopeakasvuinen.Ei saa kylvää kylmään maahan, vaikkakestää hallaa syksyllä. Muodostaa löyhän, isonkerän. Lehdet punavalkokirjavat. Antaa väriä japirteää makua salaattiin!
- 41 -JUURISIKURI(Rotcicoria)Cichorium intybus var. radicosus(Radicosus-ryhmä)annos noin 1g / 2,40€ til.no 1294 Luomusiem.Mv. Vanha kulttuurikasvi, jota on käytetty kahvinkorvikkeena. Etelä-Suomesta sitä löytyyviljely-karkulaisena. Korkeus 1-2,5m. Kukattaivaansiniset, halkaisijaltaan 5-6cm. Varsihaaroittunut . Kukinta-aika pitkä: heinäkuustamyöhään syksyyn. Kukat auki vain päivällä.Sopii hyvin kukkapenkin taustakasviksi. 1g = n.500 siementä.Viljely: Kylvö avomaalle varhain toukokuussatai syyskylvö. Kylmäkäsiteltävä. Harvennetaan20cm välein. Jos halutaan juurisatoa, taimiväli10cm. Viihtyy runsasravinteisessa ja runsasmultaisessapuutarhamaassa. Vaatimaton.Korjuu: Juuret korjataan syksyllä ennen pakkasia.Raaputetaan ja pestään huolellisesti, leikataanpieniksi paloiksi ja kuivataan. Säilytyskuivassa paikassa kangas- tai paperipussissa.Käyttö: Kuivattuja juuria käytetään paahdettuinakahvin korvikkeena. Lehdet sisältävät C-, P-ja K-vitamiinia sekä inuliinia. Kukkia ja lehtiävoidaan lisätä salaattiin.SALAATTIVOIKUKKA(Sallatsmaskros)Taraxacum officinaleMv. Miedonmakuinen versio meidän voikukastamme.Suosittu ja arvostettu salaattikasvi Euroopassa.Viljely: Kylvö avomaalle tavalliseen multaanhuhti-toukokuussa. Taimiväli 25cm. Taimen voihalutessa peittää kukkaruukulla, jolloin makumiedompi ja rapeampi sekä väri vaaleampi.’NOUVELLE’annos noin 0,5g /1,70€ til.no 1945Runsaslehtinen, yksittäinen lehti leveä. Voidaanhyötää talvella.VUONANKAALI(Fältsallat)Valerianella locustaYv. Luonnonvaraista vuonankaalia lienee käytettyravintona jo n. 3000 vuotta sitten. EnsinRanskassa ja sitten muissa Keski-Euroopanmaiden kauppapuutarhoissa sitä on alettu viljellävasta 1900-luvulla, missä siitä on tullut erittäinsuosittu. 1g = n. 500-700 siementä.Viljely: Kasvaa hyvin multavassa ja kalkkipitoisessamaassa, pH 6,0-7,5. Ei vaadi runsasta lannoitusta.Kylvetään hyvin aikaisin keväällä taivasta heinä-elokuun vaihteessa. Siemenet peitetäänkevyesti. Itämisaika 10-14 vrk. Riviväli 15-20cm, taimiväli 3-5cm. Siemenen itävyys säilyy3-5 vuotta ja paranee vanhetessa. Tuore siemenitää vain 29-prosenttisesti, vuoden vanha 80-90%. Menestyy viileässä, kasvaa hyvin jo 4-8asteessa. Kuivina kausina kastellaan, vesistressieli veden puute edistää kukkavarren kasvua.Korjuu: Pääsato korjataan syyskuun aikanaleikkaamalla ruusukkeet maanrajasta. Pakkasenkestävänä satoa voidaan kerätä lumen altakin.Kestää pakkasta jopa –15 astetta.Käyttö: Salaatteihin. Sisältää runsaasti A- ja C-vitamiinia sekä rautaa. Hienon makuinen!‘ELAN’ Biodynaaminen siemenannos noin 1g / 2,10€ til.no 1370Hyvin nopeakasvuinen ja kylmänkestävä. Yleisimminviljelty lajike. Ovaalinmuotoiset, aikapitkäruotiset lusikkaa muistuttavat lehdet ovatkauniin tummanvihreät. Maku mieto, muistuttaahieman mintun aromia. Runsassatoinen.Vastustuskykyinen härmää vastaan.SALAATTIFENKOLI(Knölfänkål)Foeniculum vulgare var.azoricumKasvatettu yli 4000 vuotta. Koko kasvi tuoksuuja maistuu anikselta. Lehtiruodit ovat turvonneetja muodostavat “mukulan”. Kasvuoloistariippuen se on joko kaksi- tai yksivuotinen. 1g =n. 200 siementä.Viljely: Esikasvatus (3-5 viikkoa) huhtikuussasisällä tai lavassa tai kylvö ulos kesäkuussa. Itäälaajalla alueella: 10-30 asteessa. Optimi itämislämpötilaon yli 20 astetta. Karaistut taimet, joissaon 3-4 kasvulehteä istutetaan ulos 20x35cmvälein. Ei saa istuttaa liian syvään. Vaatii kuohkean,syvään muokatun ravinteikkaan mullan,pH 5,0-6,8. Kärsii herkästi vedenpuutteesta,kuivina jaksoina kasteltava. Aurinkoinen kasvupaikka.Kasvaa nopeasti lämpötilan ollessa 15-18 astetta. Lehtiruodit eivät paisu yli 25 eivätkäalle 7 asteen lämpötiloissa. Alkukesällä kateharsoon hyväksi. Hallanarka.Käyttö: Tyvi sopii keitettynä tai raakana salaatteihinja paistoksiin. Siemenet ovat hyvää leivänmaustetta ja koristeelliset. Tillimäiset lehdet sopivatmausteeksi erityisesti kalaruokiin, kastikkeisiinja salaatteihin.
- Page 1: - 1 -SIEMENLUETTELO2014 PÄHKYLÄ 1
- Page 4 and 5: AAKKOSELLINEN HAKEMISTOAASIALAISET
- Page 6: TIETEELLINEN HAKEMISTOAbelmoschus e
- Page 10 and 11: - 10 -KAALIT(Kålväxter)Kv. Viljel
- Page 12 and 13: - 12 -maa, pH 6-7,5. Kylvö maalis-
- Page 14 and 15: - 14 -sekaisessa maassa, pH 6,5 - 7
- Page 16 and 17: - 16 -‘MARKETMORE’ Luomusiemena
- Page 18 and 19: - 18 -’RONDINI’ Biodynaaminen s
- Page 20 and 21: - 20 -täin makeita. Korkeus n. 20c
- Page 22 and 23: - 22 -lanvihreät, hieman ryppyiset
- Page 24 and 25: - 24 -200 siementä.Viljely: Tarvit
- Page 26 and 27: - 26 -keiden lisä- ja väriaine, l
- Page 28 and 29: - 28 -mukaan.CHILIPIPPURI & PAPRIKA
- Page 30 and 31: - 30 -kanankakkarakeilla, 60-80g ne
- Page 32 and 33: - 32 -PINAATTIKASVIT(Spenater)PINAA
- Page 34 and 35: - 34 -taimia rikkaruohoina!Korjuu:
- Page 36 and 37: - 36 -Viljely: Viihtyy aurinkoisess
- Page 38 and 39: - 38 -SALAATIT(Sallater)Yv. Kuuluu
- Page 42 and 43: - 42 -’ZEFO FINA’ Luomusiemenan
- Page 44 and 45: - 44 -pion tai talikon avulla. Jos
- Page 46 and 47: - 46 -vun alussa. Nykyisin se on yk
- Page 48 and 49: - 48 -AASIALAISET KEITTIÖKASVITAAS
- Page 50 and 51: - 50 -kylvöjä. Vaatimaton maan su
- Page 52 and 53: - 52 -maa on tullut kylvökuntoon.
- Page 54 and 55: - 54 -Agrimonia eupatoriaMAARIANVER
- Page 56 and 57: - 56 -Viljely: Kostea, runsasravint
- Page 58 and 59: - 58 -Kv. Ikivanha yrtti, jäännö
- Page 60 and 61: - 60 -tikukat. Ruotsissa käytetä
- Page 62 and 63: - 62 -vallisen. Lisäksi se säilyy
- Page 64 and 65: - 64 -Monarda citriodoraSITRUUNAVÄ
- Page 66 and 67: Tilaus yhteensäKäsittelymaksu 3,5
- Page 69 and 70: - 69 -Nepeta catariaAITOKISSANMINTT
- Page 71 and 72: - 71 -Origanum majoranaMAUSTEMEIRAM
- Page 73 and 74: - 73 -Pulmonaria officinalisROHTOIM
- Page 75 and 76: - 75 -kasvupaikka. Etelässä voida
- Page 77 and 78: - 77 -kuiva maa. Esikasvatus maalis
- Page 79 and 80: - 79 -TAIMIEN KASVATUSOHJEETKYLVÖN
- Page 81 and 82: - 81 -lämmin ja ravinteikas multam
- Page 83 and 84: - 83 -Mv. Hieno ja tuoksuva perhosk
- Page 85 and 86: - 85 -särkyneensydämen siemeniä.
- Page 87 and 88: - 87 -annos noin 0,1g / 2,90€ til
- Page 89 and 90: - 89 -kokuussa kylvö suoraan kasvu
- Page 91 and 92:
- 91 -sen muistamisen vertauskuva,
- Page 93 and 94:
- 93 -laiskasvi. Ravintokasvi harvi
- Page 95 and 96:
- 95 -KUKAT YKSIVUOTISETAgrostemma
- Page 97 and 98:
- 97 -’BLACK BALL’annos noin 2g
- Page 99 and 100:
- 99 -ja puolikerrottuja. Sävyinä
- Page 101 and 102:
- 101 -Humulus japonicusJAPANINHUMA
- Page 103 and 104:
- 103 -Viljely: Avomaakylvö toukok
- Page 105 and 106:
- 105 -’POPPY COLLECTION’annos
- Page 107 and 108:
- 107 -Tagetes patulaRYHMÄSAMETTIK
- Page 109 and 110:
- 109 -Zaluzianskya capensisLÄÄK
- Page 111 and 112:
- 111 -Käyttö: Paitsi karstaamise
- Page 113 and 114:
- 113 -Achillea tomentosaKIVIKÄRS
- Page 115 and 116:
- 115 -kii heinä-syyskuussa. Hyvä
- Page 117 and 118:
- 117 -KUIVAKUKATAchillea filipendu
- Page 119 and 120:
- 119 -toisin Välimeren alueelta.
- Page 121 and 122:
- 121 -nissa. Kasvattaa tiheitä m
- Page 123 and 124:
- 123 -Voidaan istuttaa kukkapenkki
- Page 125 and 126:
- 125 -tella päivittäin. Pintamul
- Page 127 and 128:
- 127 -MAISEMOINTI- JAMAANPARANNUSK
- Page 129 and 130:
- 129 -Medicago sativa, alfalfaSINI
- Page 131 and 132:
- 131 -VERSOTETTAVAT SIEMENETKasvat