11.07.2015 Views

MTH_Työnantajuudelle_Web

MTH_Työnantajuudelle_Web

MTH_Työnantajuudelle_Web

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

homogeenisia yrityksiä uhkaahymistely ja ajattelunkeskinkertaisuustaa, tuloksia syntyy, kun toimitaan eri tavalla kuin ennen. Uudettoimintatavat ovat tarpeen täälläkin, jotta johtotehtävät aukeavatmyös naisille.Ja naiset! Nyt jos koskaan on aika suoristaa selkä, tunnistaa omatvahvuudet ja tuoda ne esiin työelämässä. Myös siskojen kannustaminenon suotavaa. ”Kukaan ei tule hakemaan sinua kotoa”-ajatuksessapiilee vissi totuus.Kuten Facebookin COO, Lean In -kirjankirjoittaja ja johtajanainen Sheryl Sandberg kehottaa:"Istu rohkeasti pöytään ja ota kunnia omasta osaamisestasi."Huikea Elisabeth Rehn ei myöskään antanut naiseutensa vaikuttaaurakehitykseensä. Syksyllä 2014 julkaistun elämäkertansa mukaanhän nimittäin ajatteli näin, kun hänet aikoinaan nimitettiinpuolustusministeriksi:”Hemmetti, en anna periksi. Me naiset emme pääse koskaan mihinkään,jos aina kieltäydymme. Eivät miehetkään mistään kieltäydy,vaikka osaamista ei olisi tämänkään vertaa.”39

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!