11.07.2015 Views

MTH_Työnantajuudelle_Web

MTH_Työnantajuudelle_Web

MTH_Työnantajuudelle_Web

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

hittämiseen ei muun työn lomassa ole ollut aikaa. Tekemiseen on sisäänrakennettumyös tervehenkinen kilpailu parhaista keksinnöistätyöntekijöiden kesken. 3M:llä tähän innovointiin osallistuvat kaikkityöntekijät, eivät pelkästään kehittäjät ja tieteilijät. Uudistamista tukevatkäytännöt myös houkuttelevat taloon uusia huippuosaajia.3M:n kaltainen malli vaatii toimiakseen, että innovointia sekä työntekijöidenuusia ideoita aidosti tuetaan eikä juututa totuttuihin toimintatapoihin.Olennainen menestystekijä on johdon kyky ymmärtää,ettei kaikista innovaatioista synny bisnestä. Ja toisaalta se, että uuttaluotaessa on otettava riskejä ja toisinaan kyettävä pikavoittojen sijaanpitkäaikaisiin sijoituksiin. 3M:n malli on kallis, mutta toimiessaanerinomainen. Sama tapa toimia ei kuitenkaan sovi kaikille, vaan kehittämistyötävoi organisaatioissa tukea monin eri tavoin. 3M:n esimerkistävoi kuitenkin ottaa mukaansa ainakin sen, että ihmiset vievätyritystä eteenpäin ja se pitää mahdollistaa tavalla tai toisella. 32-34Siksi väitämme, että huomisen työnantaja menestyy panostamallainnovaatioihin ja ihmisiin. Yritykselle tehokkain tapa taata kestävätuloksellisuus on yksinkertaisesti se, että työnantaja osallistaa työntekijättuotteiden ja palvelujen sekä niiden tuottamisen tapojen kehittämiseen.Eikä osallistaminen saa olla päälleliimattua, vaan sen pitääolla aitoa. Jatkuvaan kehittymiseen panostavien yritysten tavassatuottaa innovaatioita korostuu vuorovaikutus, nopeasyklisyys ja avoimuussekä innovoinnin luonnollinen nivoutuminen osaksi organisaationmuuta toimintaa. 9Muuttuvassa maailmassa pärjäävät parhaiten ne työnantajat, jotka uskaltavatottaa riskejä yhdessä työntekijöidensä kanssa. Nämä työnantajatrakentavat uudistumista tukevan kulttuurin ja panostavattyöntekijöiden mahdollisuuksiin luoda uutta ja osallistua kehittämistyöhön.Innovaatiot syntyvät ideoista tai oivalluksista, jotka auttavatnäkemään asioita uudessa valossa. Tähän puolestaan vaaditaan paitsitilaa uudenlaiselle ajattelulle ja luovuudelle, myös siihen kannustavaailmapiiriä ja motivoituneita työntekijöitä. 30 Ihmismieltä tutkineet ovatsen jo todenneet, että pakottamalla syntyy harvoin timanttisia uusiaideoita. Sen sijaan innostuneet, työnsä merkitykselliseksi kokevat ihmisetluovat uutta omasta halustaan.67

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!