11.07.2015 Views

MTH_Työnantajuudelle_Web

MTH_Työnantajuudelle_Web

MTH_Työnantajuudelle_Web

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

Vielä muutama vuosi sitten Suomessa ei juurikaan tutkittu innostustatai onnellisuutta työelämässä, vaan puhuttiin korkeintaantyötyytyväisyydestä. Käytännössä tämä on edelleentotta suurimmassa osassa yrityksiä. Riittää, että työntekijät ovattyytyväisiä työhönsä. Valitettavasti innostus tuntuu olevan asia,jota ei sen kummemmin yrityksessä tavoitella. Mikä se sellainentyöpaikka on, jossa innostuneet ihmiset paiskivat hommia? Esimerkiksityöpaikka, jossa tehdään hyvää tulosta.Maailmalla positiivinenpsykologia, innostunut draivi ja työpaikalla vallitseva energiaovat kiinnostaneet jo pidemmän aikaa. Työelämägurut jakavat innostuksenilosanomaa ja se näkyy myös akateemisessa tutkimuksessa.Onneksi Suomessakin on pikkuhiljaa herätty aiheeseen jainnostuksesta puhutaan yhä enemmän myös työelämän kontekstissa.Miksipä ei vapaa-ajalta tuttu tekemisen palo voisi olla tottamyös töissä? Tutkimuksen kohteeksi ovat täälläkin nousseet innostustyöpaikoilla ja työn imu, englanninkielisten termien happinessja engagement vastineena. 40Innostus tarkoittaa tunnetilaa, jossa korkea aktiivisuustaso yhdistyypositiiviseen tuntemukseen. Työn tekemisen kontekstissa tätätutkittu erityisesti work engagement -käsitteen alla, jonka työterveyslaitoksentutkimusprofessori Jari Hakanen on suomentanuttyön imuksi. Työn imu on siis yksi tarkemmin määritelty yleiseninnostuksen muoto. Hakanen on määritellyt työn imun hetkittäistäkokemusta pysyvämmäksi tunne- ja motivaatiotilaksi, johon liittyvättarmokkuus, omistautuminen ja työhön uppoutuminen. Työn73

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!