vaitoskirja harkasalmi3-155c - Muotoilun tutkimus

28
Hyvänä esimerkkinä on Suomen valtion rahoittama kehitysyhteistyöhanke Nepalissa,
jonka yhtenä kimmokkeena oli saksalaisten ja belgialaisten ostajien halukkuus ostaa
Ökö-tex 19 -merkittyjä villamattoja ja pashmina-huiveja. Vaikka Nepalissa on määritelty
jokiin päätyville jätevesille puhtausvaatimukset, niin suurin osa yrityksistä ei
pysty niitä noudattamaan. Villan värjäyksessä käytetyt raskasmetallit, kuten elohopea
ja kadmium päätyvät jokiin ja osa käytetyistä atsoväreistä sisältää syövälle altistavaa
akryyliamidia. Keskeisenä tavoitteena oli lisätä seitsemän kutomon kilpailuetua kehittämällä
laatua sekä hankkimalla niille kansainvälinen Öko-tex -ympäristömerkki.
Hankkeen tuloksena värien kulutusta voitiin vähentää 25–30 % ja samalla kiinteiden
jätteiden osuus väheni joissakin kutomoissa jopa 40 %. Ympäristöasioiden huomioimisella
saatiin samalla merkittäviä kustannussäästöjä sekä lisättyä markkinaosuutta
Euroopan markkinoilla. ( Jokinen 2002, D2.)
Eri raaka-aineista valmistettujen tekstiilien elinkaaren aikaiset ympäristöhaitat
poikkeavat monin tavoin toisistaan. Luonnonkuitujen viljely on yksi merkittävä
ympäristön kuormittaja. Etenkin puuvillan tehoviljelyssä suurimmat ympäristöhaitat
syntyvät keinokastelusta, lannoitteista ja tuholaisten ja kasvitautien torjunnassa
käytetyistä kasvinsuojeluaineista. Sen sijaan pellavan viljelyssä lannoitteita ja torjunta-aineita
käytetään huomattavasti vähemmän. Luonnonkuidut on useimmiten
pestävä ennen langanvalmistusta. (Slater 2003, 24–26, 42; Talvenmaa 1998,
15–17.) Selluloosamuuntokuitujen valmistuksessa kuluu runsaasti vettä ja energiaa.
Suurimmat päästöt ilmaan ovat rikkihiili ja rikkivety sekä vesistöihin natriumsulfaatti
ja sinkkisulfaatti. Lisäksi sellun kloorivalkaisu on merkittävä ympäristöä kuormittava
prosessi, jonka monet kuituvalmistajat ovat korvanneet muun muassa vetyperoksidilla.
Synteettisten tekokuitujen valmistusprosessit kuluttavat runsaasti energiaa,
mutta niiden viimeistyksissä tarvitaan usein luonnonkuituja vähemmän kemiallisia
käsittelyjä. (Suojanen 1997, 35; Talvenmaa 1998, 23, 27.)
Myös kuitujen muokkaaminen kehruuseen sopivaksi vaihtelee raaka-aineittain.
Tekokuiduista valmistetut filamenttilangat syntyvät kuitujen valmistuksen yhteydessä,
mikä on selvästi katkokuitulankojen valmistusprosessia lyhyempi. Kudottujen
kankaiden valmistukseen liittyy usein enemmän työvaiheita ja kemikaalien käyttöä,
esimerkiksi loimien liistaus, kuin neulosten valmistukseen. Mikäli kankaita valmis-
19 Öko-tex on yleinen tuoteturvallisuusmerkki, jonka myöntää Internationale Gemeinschaft für Forschung
und Prüfung auf dem Gebiet der Textilökologie. Öko-tex -merkillä varustetuissa tekstiileissä on määritelty
sallitut raja-arvot tuotteiden sisältämille haitallisille aineille, kuten torjunta-aineille, väriaineille ja
kemikaaleille. Lisäksi niiden täytyy läpäistä tiukat värinkestävyys- ja laatutestit. (Öko-tex Standard 100,
2007.)
1 ympäristömyötäisyys ja tuotekehitykseen suuntautunut
runkokuitujen tutkimus
tetaan suoraan kuiduista, niin valmistusprosessi lyhenee huomattavasti. Värjäyksessä
ja viimeistyskäsittelyissä käytetään runsaasti vettä, energiaa ja erilaisia kemikaaleja.
Langoille ja kankaille tehtävillä viimeistyskäsittelyillä vaikutetaan tekstiilien ominaisuuksiin,
kuten lian ja veden hylkivyyteen, paloturvallisuuteen tai antistaattisuuteen,
jotka samalla voivat lisätä tuotteen käyttöikää sekä vähentää pesun tarvetta. Pesun ja
huollon on arvioitu aiheuttavan noin kaksi kolmasosaa tuotteen elinkaarenaikaisista
päästöistä ja energiankulutuksesta. (Suojanen 1997, 20, 41; Talvenmaa 1998, 34–35,
37, 40 57.)
tuoteKehityKseen suuntautunut
muotoiLututKimus
Uusien tekstiilisovellusten tutkimuksessa ja tuotekehityksessä painotus on tuotteiden
ominaisuuksien kehittämisessä, esimerkiksi älykkäiden tekstiilien ja vaatteiden käyttäminen
myös teknisissä sovelluksissa. Asiakaslähtöisyys perustuu massatuotannosta
siirtymisestä yksilöllisiin tuoteratkaisuihin, jolloin tuotteet valmistetaan mittatilauksena.
Uudet ratkaisut edellyttävät tuotekonseptien ja -teknologioiden kehittämistä,
kuten myös laatu- ja elinkaarihallinnan kehittämistä. (Euratex 2006, 22.) Nämä kaikki
aihealueet liittyvät läheisesti tuotekehitykseen suuntautuvan muotoilututkimuksen
kontekstiin. Toisaalta aihealueet tulee nähdä toisiinsa limittyvinä asiakokonaisuuksina,
jotka on huomioitava tuotteistamiseen pyrkivässä muotoilututkimuksessa.
Nykyisissä toimintamalleissa tuotekehitys, muotoilu ja tuotteiden kaupallistaminen
perustuvat peräkkäisiin prosesseihin, jolloin materiaalikehityksen tutkimustulosten
kaupallinen hyödyntäminen etenee varsin pitkällä aikajänteellä. Kehitysprosesseja
tulee rakentaa enemmän rinnakkaisiksi, jolloin valmistava teollisuus voi hankkia kilpailuetua
uusilla tuotealueilla ja markkinoilla mahdollisimman varhaisessa vaiheessa
(Finnsight 2015 2006, 244).
Tuotekehitys liitetään yleisesti yrityksiin ja niiden tarpeisiin lisätä kilpailukykyään
parantamalla tuotteitaan ja yrityskuvaansa ja siten tuottavuuden kasvattamiseen.
Yrityksen tuotekehitys on yleensä sidoksissa konekantaan, tuotteisiin ja
yhteistyöverkostoihin. Tuotekehitykseen suuntautunut yliopistollinen muotoilututkimus
poikkeaa sikäli yritysten tekemästä, että lähtöasetelmassa eivät tuotteet eikä
käytettävä teknologia ole määräävässä asemassa. Kuitenkin tavoitteena on yhtäläiset
liiketoimintaan sovellettavat mallit ja käytännön sovellukset hyödyntäen tehtyjä
tutkimuksia ilman etukäteen määriteltyjä välittömiä yritysyhteyksiä. Ali-Yrkkö
runkokuituja lyhytkuitumenetelmin
2