vaitoskirja harkasalmi3-155c - Muotoilun tutkimus
vaitoskirja harkasalmi3-155c - Muotoilun tutkimus
vaitoskirja harkasalmi3-155c - Muotoilun tutkimus
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
62<br />
3 peLLava Ja hamppu<br />
teKstiiLiteoLLisuuden<br />
raaKa-aineena<br />
perinteinen LanganJaLostus Ja Käyttö<br />
teKstiiLituotteissa<br />
Pellavan ja hampun jalostus tekstiiliteollisuuden raaka-aineeksi perustuu yhä pitkän<br />
kuidun jalostukseen, jossa pitkät kuitukimput, aivinat ovat päätuote ja jalostuksen<br />
eri vaiheissa saatavat lyhyet rohdinkuidut sivutuotteita. Huomionarvoista onkin, että<br />
runkokuitujen jalostusketju on säilynyt perusperiaatteiltaan muuttumattomana vuosisatoja<br />
maailmanlaajuisesti ja varsin yhdenmukaisena. Yhä korret korjataan maasta<br />
nyhtämällä eli vetämällä ne maasta juurineen, jonka jälkeen ne liotetaan, kuivataan,<br />
loukutetaan ja lihdataan, häkilöidään, kehrätään ja lopuksi kudotaan kankaiksi. Myös<br />
käytössä oleva terminologia perustuu vanhoihin käsiteollisiin perinteisiin. Vasta 1814<br />
Philippe de Girard keksi pellavan koneellisen märkäkehruun, jota pidetään pellavan<br />
teollisen kehruun alkuna. Tekniikan kehittymisen hitautta kuvastaa hyvin puuvillan<br />
kehruuseen jo vuonna 1767 kehitetty ”Kehruu-Jenny”, joka jo tuolloin oli halvempi<br />
ja nopeampi tapa tuottaa lankaa kuin 80 vuotta myöhemmin kehitetty pellavakehruujärjestelmä<br />
(Mauersberger 1947, 307; Salmon-Minotte & Franck 2005, 95).<br />
viljely korjuu liotus ja kuivaus loukutus ja lihtaus häkilöinti kehruu<br />
Kuva 7. Pellavan aivinakuitujen perinteinen tuotantoketju<br />
Perinteisessä pellavan tekstiilikuitutuotannossa (kuva 7) viljeltävänä ovat kuitulajikkeet,<br />
joiden kuitupitoisuus on n. 25 % varsisadosta. Kokonaissato on keskimäärin<br />
4 000–6 000 kg/ha, josta kuitujen osuus on 1000–1500 kg/ha ja siementen tuotto<br />
hehtaarilta 500–800 kg (Klemola 1991, 4). Kylvö ja lannoitus voidaan tehdä tavanomaisin<br />
maatalouskonein. Tavoitteena on koko kasvin pituisten kuitukimppujen<br />
korjaaminen, jolloin varsien korjuussa tarvitaan erikoistekniikkaa. Varret korjataan<br />
3 pellava ja hamppu tekstiiliteollisuuden raaka-aineena<br />
syksyllä nyhtökoneella vetämällä maasta juurineen. Mikäli liotus tapahtuu pellolla,<br />
niin korret järjestetään nyhtämisen yhteydessä mattomaiseksi kerrokseksi maahan<br />
(Pasila & al. 1999, 12). Siementen talteen ottamiseksi korret on rohkittava joko ennen<br />
tai jälkeen liotuksen. Koneellisen rohkimisen jälkeen pellavat sidotaan nipuiksi<br />
koneellisesti siten, että pellavien päät ovat tasaisesti nipuissa. EU:n alueella kuitupellavat<br />
korjataan yleensä heti kukinnan jälkeen ennen siementen muodostumista, joten<br />
rohkimista ei tehdä. Kukinnan jälkeen lignifikaatio lisääntyy, mikä alentaa kuitujen<br />
laatua ja siten niistä saatavaa tuottoa. Varhaisen korjuun ansiosta keskieurooppalaiset<br />
tekstiilikuidut ovat muihin tuottajamaihin verrattuna hienompia. (Salmon-Minotte<br />
& Franck 2005, 112.)<br />
Jotta kuituja voidaan jatkojalostaa langaksi, on pitkät kuitukimput erotettava<br />
toisistaan. Mekaanisen käsittelyn lisäksi tarvitaan biokemiallinen käymisprosessi<br />
eli liotus. Liotuksen päätehtävänä on hajottaa hallitusti kuitukimppuja ympäröiviä<br />
pektiinejä, jotta kuidut voidaan irrottaa lähellä olevista kuori- ja puuaineista.<br />
Bakteeritoiminta vaikuttaa ensin kuitukimppuja ympäröivään ja kuituja toisiinsa sitovaan<br />
pektiiniin. Liotus tulee keskeyttää silloin, kun kimppuja ympäröivä pektiini<br />
on hajonnut. Mikäli liotusta jatketaan tämän jälkeen, myös yksittäiskuitujen väliset<br />
pektiinit hajoavat ja peruskuidut irtaantuvat toisistaan. Liotusmenetelmä on yksi tärkeimmistä<br />
tekijöistä, joka vaikuttaa kuitujen kehräytyvyyteen ja lopullisen langan<br />
ja kankaan laatuun. Liotustulokseen vaikuttaa myös kasvien kypsyysaste, esimerkiksi<br />
tuleentuneiden kasvien korkeampi ligniinipitoisuus hidastaa käymisprosessia.<br />
(Salmon-Minotte & Franck 2005, 110–111; Simola 1949, 69.)<br />
Aikaisemmin hamppua ja pellavaa liotettiin luonnonvesissä upottamalla korret<br />
veden alle 8–14 vuorokaudeksi. Tällöin pektiinien hajoaminen perustuu anaerobisten<br />
bakteerien vaikutukseen ja lopputulos on riippuvainen veden laadusta, virtausnopeudesta<br />
ja lämpötilasta. Bakteerien tuottamat myrkylliset yhdisteet rehevöittävät<br />
runsaasti vesistöjä, joten vesiliotus luonnonvesissä on nykyisin kielletty EU:n alueella<br />
(Hann 2005, 8; Salmon-Minotte & Franck 2005, 111; Talvenmaa 1998, 17).<br />
Vesiliotus voidaan tehdä kontrolloidummin myös altaissa joko kylmässä tai lämpimässä<br />
vedessä. Lämminvesiliotuksessa kasviliimamatriisit hajoavat bakteerien vaikutuksesta.<br />
Menetelmän etuina ovat parempi kontrolloitavuus, saatavien kuitujen<br />
vaaleus sekä liotukseen tarvittavan ajan väheneminen 3–4 vuorokauteen. Myös allasliotuksessa<br />
jätevedet rehevöittävät vesistöjä ja EU:n tiukentuneiden säädösten takia<br />
allasliotus on vähenemässä. Lisäksi lämminvesiliotus lisää energiantarvetta, josta<br />
aiheutuu merkittäviä lisäkustannuksia. (Hann 2005, 8; Salmon-Minotte & Franck<br />
2005, 111.) Entsymaattisella liotuksella tarkoitetaan luonnollisen liotusprosessin<br />
runkokuituja lyhytkuitumenetelmin<br />
63
Change language