vaitoskirja harkasalmi3-155c - Muotoilun tutkimus

54
jäykkyydestä aiheutuu pellava- ja hamppukankaiden heikko laskeutuvuus 28 .
Lujuusominaisuudet rakentuvat hoidon ja käytön aikaisista mekaanisen rasituksen
kestosta, kuten venytyksestä, taivutuksesta ja hankauksesta (Lindfors 2002,
47). Luonnonkuiduista hamppu ja rami ovat kaikkein lujimpia. Niiden vetolujuus on
n. 35–70 cN/tex, johon vaikuttaa muun muassa kasvuolosuhteet ja lajikkeet. Pellavan
vetolujuus on keskimäärin 20–65 cN/tex ja puuvillan 15–50 cN/tex. Yhteistä näille
kaikille on, että lujuudet kasvavat kuitujen kosteuspitoisuuden lisääntyessä. (Haudek
& Viti 1978, 148, 137, 117.) Runkokuidut ovat murtovenymältään alhaisia ja jo 2 %:n
venytys aiheuttaa kuitujen katkeamisen kuivana, mutta märkänä venytystä voidaan
jatkaa neljään prosenttiin kuidun alkuperäisestä pituudesta. Puuvillan murtovenymä
on kuivana 3–7 % ja se lisääntyy kosteuspitoisuuden kasvaessa.
Biologinen kestävyys tarkoittaa, miten hyvin tuotteet kestävät hyönteisten ja
tuhoeläinten, homeen sekä iholta erittyvän hien vaikutuksia (Lindfors 2002, 48).
Hyvä kosteudenimukyky nopeuttaa kuitujen reagointia kemikaaleihin ja mikrobeihin.
Miedot emäkset eivät vahingoita kuituja, mutta voimakkuuden lisääntyessä
turpoaminen lisääntyy ja kuitujen sisäiset jännitykset kasvavat vaurioittaen kuituja.
Epäorgaaniset hapot tuhoavat kuituja nopeammin kuin orgaaniset hapot. (Elsasser
2005, 41; Haudek & Viti 1978, 99–100.) Pellavatekstiilit kestävät hyvin mikrobeja,
mutta homeet ja sienet tuhoavat kuitua sopivissa kosteus- ja lämpöolosuhteissa kuten
puuvillaa. Hampusta valmistettujen tekstiilien homeenkesto on yleisesti ottaen
pellavaa parempi. Ympäristönkesto kertoo, miten hyvin tuote säilyttää ominaisuutensa
suhteessa ympäristötekijöihin, kuten auringonvaloon, ilmansaasteisiin ja veteen
sen eri muodoissa (Lindfors 2002, 49). Hamppu kestää pellavaa heikommin
auringon UV-säteilyä korkeamman ligniinipitoisuutensa vuoksi. Valo ja hapettimet
kellastuttavat selluloosakuituja ja pitkällä aika välillä haurastuttavat kuituja. (Haudek
& Viti 1978, 99.)
Hampun ja pellavan luontainen väri riippuu kasvin kypsyysasteesta, ja siten se
vaihtelee kasvukauden eri vaiheissa. Käsittelemättömän pellavan väri vaihtelee muun
muassa klorofyllipitoisuudesta riippuen vaalean vihreästä ja/tai ruskeasta siniharmaaseen
(Simola 1949, 81). Pellavalle tyypillinen ruskea sävy on peräisin yleisesti
käytössä olevasta peltoliotuksesta. Suomessa syksyllä korjatun hampun väri on yleensä
vaalean vihreä, mikä johtuu kasvin alhaisesta kypsyysasteesta ja siten suuresta klorofyllipitoisuudesta
korjuuvaiheessa.
28 Laskeutuvuudella tarkoitetaan, miten hyvin kangas asetettuna kolmiulotteisen muodon päälle saavuttaa
lopullisen muotonsa ja taipuu oman painonsa ansiosta (Lindfors 2002, 40).
2 runkokuidut hamppu ja pellava
Materiaaliset ominaisuudet ovat tärkeimmät hoitoon vaikuttavista tekijöistä.
Hoitoon kuuluu pesu, kuivaus ja sileytys. Silittämisellä voidaan vaikuttaa tuotteen
ulkonäköön, terveysturvallisuuteen, kuten pölyisyyteen ja hoito-ominaisuuksiin.
Pellava- ja hampputekstiilien etuina voidaan pitää, että ne puhdistuvat 40–60 °C
asteessa. Ne likaantuvat muita kuituja heikommin, koska vaha-aineet hylkivät likaa.
Silittäminen lisää lian hylkivyyttä ja samalla vähentää tuotteen pölyisyyttä. Samalla
tuotteen aiheuttama mekaaninen ihoärsytys vähenee, kun kuidun päät litistyvät kankaan
pintaan. (Lindfors 2002, 50–56.)
peLLavan Ja hampun etuJa
Pellava ja hamppu ovat monipuolisia yksivuotisia viljelyskasveja, jotka kasvavat suhteellisen
vaatimattomissa olosuhteissa kaikissa maanosissa, myös pohjoisilla leveysasteilla.
Ne sisältävät siemeniä, kuitua ja päistärettä, jotka kaikki ovat hyödynnettäviä
uusiutuvia ja biohajoavia jakeita. Pellava- ja hamppukuiduilla on useita hyviä ominaisuuksia,
kuten imukykyisyys, hygroskooppisuus ja ultraviolettisäteilyltä suojaava
vaikutus (Cierpucha & al. 2006, 80). Yleisesti niiden viljelylle voidaan nähdä perusteet
etenkin Länsi-Euroopassa, jossa niiden viljelyllä voidaan lisätä nykyisin liian
yksipuolistunutta viljelyä. Viljelijöille kuitukasvit saattavat muodostua merkittäväksi
tulonlähteeksi ruoan ylituotannon aiheuttaman ja sitä seuraavan tuottajahintojen
alenemisen takia. Myös Suomessa pellavan ja hampun satomäärät ovat kilpailukykyisiä
muualla Euroopassa saatuihin satotasoihin verrattuna. (Kessler & al. 1997, 334;
Luostarinen 1998, 15.)
Alkutuotanto
Suomessa kasvinviljely on varsin yksipuolista, sillä lähes puolella tiloista viljellään
vain yhtä viljakasvia. Tästä aiheutuu haittaa maan rakenteeseen, ravinnetasapainoon
sekä kasvukuntoon, ja siten maan tuottavuuteen. ”Uusien” erikoiskasvien, kuten hampun
ja pellavan viljelyllä voidaan vähentää peltojen monimuotoisuuden alenemista ja
samalla monipuolistaa viljelykiertoa. (Vuorio, Soini & Ikonen 2005, 7.) Hamppu ja
pellava soveltuvat erityisen hyvin vuoroviljelyyn maanparannuskasveina. Varsinkin
hampulla tukeva pääjuuri ja tiheä kasvusto tukahduttavat rikkakasveja ja kuihtuneet
lehdet lisäävät maaperän orgaanisen aineksen määrää. Tämä vähentää rikkakasvien
torjunta-aineiden tarvetta peltolohkolla seuraavaksi viljeltävissä kasveissa. Koska
Suomessa kuitukasveja ei ole viljelty moneen vuosikymmeneen, täällä ei ole merkit-
runkokuituja lyhytkuitumenetelmin
55