vaitoskirja harkasalmi3-155c - Muotoilun tutkimus

74
Yksi keskeisimmistä ongelmista pellavan ja hampun prosessoinnissa on pöly,
jota syntyy kaikissa käsittelyvaiheissa. Se ei ole vain terveysriski työntekijöille, vaan
se vaikuttaa olennaisesti koneiden toimintaan tuotantokatkoksina. Pölykertymät
lopputuotteissa alentavat myös laatua. Esimerkiksi puuvillakuitujen pölypitoisuuden
alentamisella pystytään vaikuttamaan suoraan kuitujen kehräytyvyyteen ja laatuun,
ja siten parantamaan tuotteen taloudellista arvoa. (Hann 2005, 8; Slater 2003,
58–59.) Erityisesti peltoliotettujen korsien pölypitoisuus on korkea. Suomalainen
pellavakutomo Jokipiin Pellava Oy käyttää tuotteissaan pääasiassa aivinalankoja ja
heillä pölyn on todettu lisäävän merkittävästi kustannuksia. Toimitusjohtaja Timo
Laurilan (haastattelu 1.11.2006) mukaan lyhyistä kuitupätkistä koostuva pöly aiheuttaa
ongelmia sekä valmistusvaiheessa että lopputuotteen käytössä. Eri tuotantoerien
ja langanvalmistajien väliset erot ovat suuria. Ensinnäkin pöly vaikuttaa heikentävästi
lankojen vetolujuuteen. Loimausvaiheessa pöly tukkii langan ohjauslaitteet,
jolloin langat katkeilevat ja loimaus keskeytyy. Kudonnassa loimesta irtoava pöly voi
takertua loimenvartijoihin, niisiin tai kaiteisiin, joista kaikista aiheutuu tuotantokatkoksia.
Lisäksi ilmassa leijuva pöly laskeutuu kankaan suuhun, jolloin lankojen väliin
kertyy pölytuppoja, mistä aiheutuu virheitä kankaisiin. Erityisesti voimakasväristen
kankaiden kudonnassa värillinen pöly ”likaa” vieressä kudottavat kankaat ja ne on
erikseen puhdistettava. Kuitenkin suurimpana ongelmana Laurila pitää tuotteen ensimmäisissä
pesuissa irtoavaa pölyä. Irtoava pöly saattaa tukkeuttaa pesukoneen ja/tai
tarttuu muuhun pyykkiin värjäten tai liaten sen kuitupölyllä. Tästä on useimmiten
seurauksena tyytymätön asiakas ja ”menetetty pellavan käyttäjä”.
Kuituhamppua ei Suomessa viljellä juuri lainkaan, sillä jykevämmän rakenteensa
takia prosessointi ei onnistu pellavakoneilla. Myös pohjoisissa oloissa hampun tuleentumattomuus
aiheuttaa sen, että kasvukausi jatkuu myöhään syksyyn, jolloin kasvin
kosteuspitoisuus säilyy korkeana.
Kuitupellavan kuitusaanto
Kuvassa 9 on kuvattu Fröierin (1960, 59) mallin mukaisesti perinteisen kuitupellavan
jalostuksen käsittelyhäviöt korjuusta valkaistun langan kehruuseen. Vaikka Fröierin
laskelmat perustuvat yli 40 vuoden taakse, laskelmaa voidaan pitää yhä ajankohtaisena.
Samat viljely- ja jalostusmenetelmät ovat yhä käytössä muun muassa Suomessa.
Fröierin mallissa saatavien jakeiden prosenttiosuudet on laskettu kokonaisvarsisadosta,
mikä antaa varsin pessimistisen kuvan materiaalitehokkuudesta. Hehtaarilta
saatavan 5000 kg:n kokonaisvarsisadon potentiaalinen kuitusaanto rohkitusta varsisadosta
nykyisin viljeltävillä lajikkeilla on noin 25 % eli 940 kg/ha. Yleisesti käytössä
3 pellava ja hamppu tekstiiliteollisuuden raaka-aineena
olevassa peltoliotuksessa liotushävikki on noin 25 %, jolloin kuituainesta saadaan
kuivauksen jälkeen noin 700 kg. Kaiken kaikkiaan valkaisematonta lankaa saadaan
noin 10 % kokonaissadosta. Eri käsittelyvaiheiden jälkeen varsinaista primäärituotetta
eli valkaistua aivinalankaa saadaan 4,2 % ja saman verran sekundäärituotetta,
valkaistua rohdinlankaa käsiteltävästä kokonaisvarsisadosta. Potentiaalisesta käsittelemättömästä
kuitusaannosta talteen saadaan ainoastaan noin 45 % ja liotetusta
raaka-aineesta 60 %.
LyhytKuitumeneteLmien mahdoLLisuudet
Langantuotannossa
Öljypellavan viljelyn yleistyessä tuotantomenetelmien kehitys on painottunut lyhyiden
kuitujen jalostukseen. Lyhytkuidun määritelmä vaihtelee riippuen käyttöyhteydestä,
mutta yleisimmin se tarkoittaa rohdinkuituja, leikattuja kuitukimppuja tai
yksittäisiä peruskuituja. Rohdinkuiduissa on sekaisin sekä lyhyitä että pidempiä kuitukimppuja
ja leikatuissa kuitukimpuissa pituus määräytyy käyttösovelluksen mukaan.
Peruskuitujen luokittelu perustuu pellavan 5–70 mm:n ja hampun 5–60 mm:n
kuitupituuksiin. ( Järvenpää 2000, 16.) Lyhytkuitumenetelmien perusperiaatteena
on tarve jalostaa kuidut lyhyiksi. Yleisesti ne tarkoittavat tuotantojärjestelmiä, joissa
kuituainesta käsitellään yhtenä fraktiona erottelematta pitkiä ja lyhyitä kuitukimppuja.
Näitä tuotantojärjestelmiä kutsutaan myös termillä ”total fibre” -lines. (Dam &
al. 1994, 78; Holmes 2005, 50; Pasila & al. 2001, 13.) Tuotantolinjat ovat pitkälle automatisoituja,
mikä alentaa muutoin niin työvoimavaltaisen alan kustannuksia (Lord
2003, 87). ”Uusina” kuitukasvimaina Saksa, Iso-Britannia ja Pohjoismaat prosessoivat
korsia pääasiassa lyhyen kuidun linjastoilla, joiden kehitystyö aloitettiin 1980-luvulla.
Nykyisin lyhytkuitujen tuotantolinjat tuottavat kuitua ensisijaisesti teknisiin tarkoituksiin
ja kuitupituudet vaihtelevat loppukäytön mukaan. Tuotantokustannukset
ovat selvästi pitkän kuidun tuotantoon verrattuna alhaisempia, mutta käsitelty raakaaine
soveltuu etupäässä suuren volyymin massatuotteisiin, kuten eristeisiin. (Holmes
2005,50.)
Pellavan merkitys vaatetustekstiilinä on säilynyt ennen kaikkea materiaaliominaisuuksiensa:
hyvän lämmönjohtavuutensa, korkean kosteudenimukykynsä ja siihen
liittyvän kuivan tuntunsa vuoksi. Yhä enemmän on tutkittu mahdollisuuksia jalostaa
lyhytkuituja puuvillan työstökoneilla sekoitteina puuvillan ja muiden kuitujen kanssa,
koska hienokehruumenetelmät ovat perinteisiä pellavakehruumenetelmiä tehok-
runkokuituja lyhytkuitumenetelmin
75