vaitoskirja harkasalmi3-155c - Muotoilun tutkimus

10
Johdanto
LähtöKohtia
Tekstiilikuitujen kulutuksen kasvu on ollut voimakasta viimeisten vuosikymmenten
aikana, mihin suurimpina syinä ovat maailman väkiluvun kasvu sekä etenkin
länsimaissa elintason nousu (Suojanen 1997, 5). Maailman kuitutuotanto vuonna
2005 oli 60 800 000 tonnia, josta tekokuitujen osuus oli noin 57 % ja luonnonkuitujen
43 % (Simpson 2006, 63). Luonnonkuiduista kansainvälisesti tilastoituna
ovat vain tärkeimmät eli selluloosakuitu puuvilla sekä proteiinikuidut villa ja silkki 1 .
Kokonaistuotannossa ei ole huomioitu runkokuitujen tuotantoa, sillä niiden osuus on
maailmanlaajuisesti vähäinen. Vuonna 2005 pellavakuitua viljeltiin maailmassa noin
890 000 tonnia ja hamppukuitua noin 67 000 tonnia (FAOSTAT 2006 2 ), mikä on
yhteensä noin 1,5 % kuitutuotannosta.
Maailman kuitutarpeen uskotaan kasvavan vuoteen 2020 mennessä 130 miljoonaan
tonniin, mikäli nykyiset väestönkasvuennusteet pitävät paikkansa (Holmes
2005, 49). Tärkein luonnonkuitu käyttötekstiilien raaka-aineena on puuvilla, jota
tuotettiin 26 440 000 tonnia vuonna 2005 (Simpson 2006, 63). Puuvillaa viljellään
pääasiassa alueilla, joissa väestönkasvu on suurimmillaan eikä ravinnonsaantia
ole turvattu. Tarve maa-alueiden ottamiseksi sekä ravinnontuotantoon että rakennuskäyttöön
lisääntyy, mikä asettaa rajoituksia tulevaisuudessa puuvillan viljelylle.
(Pehkonen, Kymäläinen & Pasila 2000, 52.) Samalla puuvillan tehoviljelyn tuotantoalat
ovat saavuttaneet lakipisteensä maaperän köyhtymisen ja torjunta-aineiden
aiheuttamien ilmastollisten reaktioiden takia, mistä ääriesimerkkinä on Araljärven
kuivuminen. (Eichbaum & Stetten 2000, 38; Talvenmaa 1998, 15.) Lisääntyvän raaka-ainetarpeen
täyttämiseksi puuvillan tuotannon lisääminen ei ole mahdollista, joten
markkinat muille luonnonkuiduille ja tekokuiduille tulevat kasvamaan (Holmes
2005, 49). Erityisesti kysynnän kasvu tulee kohdistumaan vaihtoehtoisiin uusiutuviin
kuituihin, joiden jalostus on mahdollista puuvillateollisuuden teknologialla laadultaan
ja hinnaltaan kilpailukykyisesti (Sampaio, Bishop & Shen 2005, 275).
1 Silkkiä tuotettiin vuonna 2005 vain 120 000 tonnia, mutta ylellisyyskuituna se on merkittävä tekstiiliteollisuuden
raaka-aine (Simpson 2006, 63).
2 FAOSTAT 2007 tilastossa ei ole lainkaan hampun tuotantoa.
johdanto
Materiaaliominaisuuksiltaan lähinnä puuvillaa muistuttavien runkokuitujen, kuten
pellavan, hampun, nokkosen, jutin tai ramin osuus maailmankaupassa on vähäinen,
mutta niiden viljelyalojen lisäämisellä ja tuotantoprosessien kehittämisellä on
paikallista merkitystä etenkin alueilla, kuten Suomessa ja muualla Euroopassa, joissa
on ruoan ylituotantoa tai tekstiiliteollisuus pohjautuu tuontiraaka-aineen varaan.
EU:ssa non food -tuotannon 3 ja sen tukemisen tavoitteena on etsiä uusia katetuotoltaan
keskimääräistä parempia kasveja korvaamaan ravinnon liikatuotantoa ja turvaamaan
maaseutuelinkeinojen kannattavuus myös tulevaisuudessa sekä monipuolistaa
nykyisin liian yksipuolistunutta kasvinviljelyä. (Vuorio, Soini & Ikonen 2005, 7.)
EU:n yhtenä painotusalueena on runkokuitujen, pellavan ja hampun viljelyn edistäminen
uudenmuotoiseen tuotantoon perinteisen tekstiilikäytön rinnalle (EYVL
2000, 13). Samalla painotuksena on suunnata runkokuitutuotantoa niche-markkinoille,
sillä Länsi-Eurooppa ei pysty kilpailemaan Aasian ja Itä-Euroopan jalostusasteeltaan
alhaisten runkokuitutuotteiden kanssa. Keski-Euroopassa on pitkät perinteet
korkealaatuisten pitkäkuitulankojen valmistamisesta, jota EU haluaa tukea muun
muassa kuitukasveille myönnettävien viljely- ja jalostustukien muodossa. Kuitenkin
perinteinen pitkäkuituihin perustuva toimiala on subventioiden ohella voimakkaasti
riippuvainen muun muassa muodista ja taloudellisista suhdanteista, ja siten markkinoiden
vaihtelu on runsasta. (Kessler, Kohler & Tubach 1999, 1; Dam 1999, 1.)
Suomessa runkokuitujen viljely elpyi 1990-luvun lopulla. Tuolloin voimassa ollut
pakkokesannointi sekä EU:n harjoittama tukipolitiikka lisäsivät innostusta non
food -kasvien viljelyyn. Samalla virisi uudelleen myös runkokuituihin liittyvä tutkimus,
mutta tekstiilien sijaan painotetusti teknisten sovellusten raaka-aineina, kuten
komposiiteissa, imutuotteissa ja eristeissä (Aaltonen, Vilppu & Sohlo 1998; Hautala,
Pasila & Pirilä 2004; Kauriinvaha & al. 2001; Kymäläinen 2000, 2003, 2004;
Nykter 2006; Pasila & al. 1998; Pasila & al. 2001; Pasila 2004b; Tavisto & al. 2001).
Useimmat kuitusektorilla toimivat yritykset ovat varsin nuoria, mikä rajoittaa resurssien
panostamista tuotekehitykseen. Yhtenä keskeisenä ongelmana Suomessa on
myös, että kuitutoimijoiden niin tuotevalikoimat kuin valmistusteknologiat ovat hyvin
erilaisia. Tällöin yhteisten intressien löytäminen kuitusektorin kehittämiseksi ja
verkostoitumiseksi on vaikeaa. Kilpailu kuitusektorilla on kovaa, mitä kuvastaa myös
viime vuosien aikana tapahtuneet yritysten konkurssit ja omistussuhteiden muutok-
3 Non food -tuotantoon kuuluu kahdenlaisia kasveja: 1) monivuotiset kasvit, joita ei voida käyttää elintarvike-
tai rehuntuotantoon sekä 2) kasvit, joista viljelijän on tehtävä raaka-aineen ostajan kanssa viljelysopimus.
Kyseiset kasvit ovat yleensä yksivuotisia, joita käytetään yleisesti myös elintarvike- ja rehuntuotantoon.
(Non food -tuotanto 2006, 4.)
runkokuituja lyhytkuitumenetelmin
11