pdf-julkaisu - Sitra

Buharin yritti ratkaista poliittisesti kestämättömän ”hitaan talouskasvun”-mallinsa olettamalla, että hyvin toimentulevat talonpojat kasvattaisivat ylijäämäänsänopeasti. Tästä syystä hän esitti heitä kannustavan tunnuksen”rikastukaa”. Tämä ratkaisu osoittautui kuitenkin vakavaksi poliittiseksierehdykseksi.Merkillepantavaa tässä keskustelussa on, että neuvostotalouden kaikkiaperusongelmia käytiin läpi eikä kestävää ulospääsyä löytynyt. Tästä syystäpoliittiset ratkaisut siirtyivät tulevaisuuteen. Luvattuja nopeita parannuksiaoli mahdollista toteuttaa ainoastaan, jos järjestelmä pystyisi houkuttelemaanihmisiä uhrautumaan paremman tulevaisuuden puolesta.Hyökkäys tulevaisuuteenNEP oli määritelmänomaisesti perääntymistä sosialistisen vallankumouksenlupaamista päämääristä. Ehkä juuri NEP-keskusteluissa ilmenneet ongelmatkorvattiin melkein pakonomaisesti radikaaleilla puheilla ja päätöksillä, jotkajohtivat lupaukseen sosialistisesta hyökkäyksestä. Joukkojen ailahteleviamielialoja oli pakko myötäillä uusilla lupauksilla.Merkkejä tästä esiin nousseesta suuntauksesta löytyy jo puolueenpäätöksistä vuodelta 1925, mutta selkeäksi tavoitteeksi se muuttuu vasta15. puoluekonferenssissa. Siellä ja puolueen edustajakokouksissa ylin johtojoutui vastaamaan vaatimuksiin, joita väliporras esitti tukalan asemansavuoksi. Tästä syntyi suurisuuntaisten lupausten menetelmä, jolla puolueenjohto pysyi vallassa vaikka vallankumous ei ollut antanutkaan sitä, mitäaiemmin oli luvattu.Vuoden 1926 puoluekonferenssissa tehtiin päätös ”sosialistisen suurteollisuudenhegemonian vahvistamisesta”. Tällaista hegemoniaa ei todellisuudessaollut olemassa. Päätös johti siis toiseen ”hyppäykseen”: hegemoniavoitiin saavuttaa ainoastaan sosialistisella suunnitelmallisuudella. Tältäpohjalta syntyi ajatus ensimmäisestä viisivuotissuunnitelmasta.Viisivuotissuunnitelma nivoi yhteen suuret sosialistiset tulevaisuudennäkymätja yksityisen maatalouden ongelmat. Hyvin ja kohtalaisesti toimeentulevattalonpojat pystyivät luovimaan markkinoilla. Heitä ei siis ollut mahdollistasaada järjestykseen muuten kuin maatalouden de facto sosialisoinnilla.Suunnitelmatalous synnytti myös toisen riippuvuuden. Mitä korkeammalleviisivuotissuunnitelman tavoitteet asetettiin, sitä armottomamminpiti kiristää talonpoikien elinolosuhteita, ja kun tulokset eivät vastanneetodotuksia, jouduttiin uuden valinnan eteen. Oli joko hyväksyttävä, että juhlallisetpäätökset olivat pelkkää kyynistä silmänlumetta, tai sitten oli pakkoolettaa, että joku tai jotkut tietoisesti vastustivat ja sabotoivat puolueenpäätöksiä.101