pdf-julkaisu - Sitra

14. § oli perusteellisesti muutettu. Molemmat osapuolet muuntelivat totuutta,mutta bolševikkien väitteet löysivät vastakaikua sotilaiden riveissä.Seurauksena oli väliaikaisen hallituksen toinen virhe: hallituksen ja puolueidenkannanotoissa demonisoitiin yhä useammin bolševikkejä. Samalla heidänarvovaltansa kasvoi niilläkin alueilla, joilla puolueella ei juuri silloin ollutmitään järjestöllistä asemaa.Toinen pääsuunta bolševikkien poliittisessa hyökkäyksessä oli väite,että Pietarin työläisten ja sotilaiden neuvosto voisi – ja sen tulisi – ottaa valtaomiin käsiin. Väite perustui osittain neuvoston omaan päätökseen olla osallistumattavallankumouksen porvarillisen vaiheen hallitukseen. Toukokuunalkupäivinä syntynyt uusi hallituskokoonpano muutti kuitenkin tilanteen.Tästä lähtien neuvoston toimeenpanevan komitean jäsenet joutuivat osavastuuseenväliaikaisen hallituksen päätöksistä. Pietarin neuvoston toimeenpanevankomitean jäsenet puolustivat sekä hallitusta että sen ratkaisujaja joutuivat näin jakamaan vastuun jatkuvasti huononevasta elintarviketilanteesta.Samalla he luopuivat omasta arvovallastaan taistelussa Pietarinvaltaväestön kannatuksesta.Kesäkuun käänneOlisi toki väärin kuvata toukokuun jälkeistä poliittista kehitystä bolševikkiensuurena nousuna. Tehtailla ja asuinalueiden komiteoilla oli oikeus kutsuatakaisin neuvoston edustajiaan ja valita uusia. Tästä säännöstä huolimattabolševikkien vaikutusvalta neuvostoissa ei tässä vaiheessa lisääntynytmerkittävästi. Mutta Leninin valitsema linja vapautti puolueen siitä sodantaloudellisten seurausten vastuusta, jota kilpailevat puolueet suostuivat vapaaehtoisestikantamaan.Jokapäiväisen politiikan pinnan alla kasvoi tyytymättömyys, jotabolševikkien valitsema linja ruokki. Vastustajat hyökkäsivät ärtyneinä jakohdistivat ärtymyksensä alusta alkaen Leniniin tarkoituksenaan eristääepämiellyttävä poliittinen hahmo. Kehittyneemmässä poliittisessa kulttuurissatämä olisi ehkä onnistunut, mutta sama vaistonvaraisuus, joka olimahdollistanut Kerenskin nousun väliaikaisen hallituksen oikeusministeriksi,toimi nyt pääasiallisesti bolševikkien hyväksi. Alussa puolueen johtoelimetkoostuivat hyvinkin eripuraisista intellektuelleista. Uusien ja kokemattomienjäsenten liittyessä puolueeseen johtajuuden merkitys kasvoi. Bolševikkiensuhteen harjoitettu eristämispolitiikka ei tästä syystä johtanut liikkeennäivettymiseen, vaan tulos oli päinvastainen. Puolueen yhtenäisyys kasvoihyökkäysten alla, ja Leninistä tuli vallankumouksen ikoni. Samalla tämäikonimaisuus edesauttoi hajanaisen bolševikkipuolueen yhtenäistymistä.Muusta piti huolen väliaikainen hallitus.76