pdf-julkaisu - Sitra

Kansainvälinen mullistusMaailman voimasuhteet olivat itse asiassa muuttuneet jo ensimmäisen maailmansodanaikana. Siihen asti Euroopan suurvallat ja siirtomaaherrat olivatpääasiallisesti päättäneet maailman menosta. Venäjän vallankumoukset olivatmurtaneet yhden kulman vanhan vallan hallintajärjestelmästä. Yhdysvallatoli jo presidentti James Monroen aikana 1820-luvulla ilmoittanut, etteieurooppalaisilla herroilla ollut oikeutta puuttua läntisen pallonpuoliskon tapahtumiin.Jo ensimmäisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat oli noussutmaailman johtavaksi teollisuusmaaksi. Uusi rooli aiheutti voimakkaita ristipaineita,ja maa vetäytyi sellaisilta kansainvälisiltä näyttämöiltä, joissa se olisijoutunut suoraan kilpailemaan vanhan mantereen suurvaltojen kanssa.Toisen maailmansodan jälkeen uutta kansainvälistä tilannetta ei kuitenkaanvoitu enää peitellä. Euroopan vanhat suurvallat Englanti, Ranska,Saksa, Espanja ja Itävalta olivat menettäneet alueitaan ja mahtinsa.Sotilaallisesti maailmansodassa ei ollut kuin kaksi voittajaa: Yhdysvallat jaNeuvostoliitto. Ja taloudellisesti ainoastaan yksi.Muutos ei tullut yllätyksenä. Voittajavaltiot olivat jo sodan alkuvaiheessapohtineet ja valmistautuneet uuteen tilanteeseen. Mutta lähtökohdatolivat hyvin erilaiset.Kylmän sodan juurillaNeuvostoliiton tapa lähestyä sodanjälkeisen Euroopan ongelmia voidaan ymmärtääainoastaan ottamalla kaksi asiaa huomioon: maailmansotien välisenäaikana luotu ja vihamielisistä valtioista koostuva cordon sanitaire -vyöhyke, jollapyrittiin eristämään kommunistisen tartunnan saanut maa muusta Euroopasta,ja Stalinin ympärille syntynyt erittäin keskitetty diktatuurijärjestelmä.Periaatteelliset erimielisyydet olivat käyneet ilmi jo Neuvostoliiton sekäRanskan ja Englannin välisissä neuvotteluissa kesällä 1939. Neuvostoliitto halusimahdollisen sodan syttyessä oikeuden välittömästi siirtää joukkoja Puolanmaaperälle. Vaatimus oli Englannin ja Ranskan kannalta mahdoton.Puola nousi esille jo ensimmäisissä Iso-Britannian ja Neuvostoliitonvälisissä neuvotteluissa. Puolan itärajan ongelma oli syntynyt Iso-Britannianensimmäisen maailmansodan jälkeisen kauden ulkoministerin lordi GeorgeCurzonin selvityksen pohjalta. Curzonin selvitys vuosilta 1919–20 oli tarkoitettuNeuvosto-Venäjän ja Puolan sodan aselepolinjaksi ja sen lähtökohta oli– niin kuin monissa sen ajan ratkaisuissa – kunnioittaa kansojen itsemääräämisoikeutta.Curzon oli siksi selvittänyt minkälainen kansallinen enemmistömissäkin läänissä tai hallintopiirissä oli: puolalainen, valkovenäläinen, ukrainalainentai venäläinen. Neuvosto-Venäjä ei kuitenkaan silloin hyväksynyt131