12.07.2015 Views

Tulipalojen terveyskustannukset - Pelastustieto

Tulipalojen terveyskustannukset - Pelastustieto

Tulipalojen terveyskustannukset - Pelastustieto

SHOW MORE
SHOW LESS
  • No tags were found...

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

johtuen. Maahanmuuttajien ja perusväestönvälillä on suuria jännitteitä. Paloturvallisuuteenliittyvät ongelmat ovat suuria, ja pelastustoimenvähäinen julkinen resursointi edellyttääkinuudelleen organisoitumista.Skenaarioprosessin aikana kiinnostuksenkohteeksi nousivat Elinkeinoelämän Valtuuskunnan(EVA) maaliskuussa 2009 julkaisemassaraportissa [1] esitetyt neljä vaihtoehtoistakuvausta siitä, miten maailma voisi talouskriisinseurauksena kehittyä (kuva 4).Skenaariossa Länsi luo nahkansa länsimaatnousevat nopeasti talouskriisistä Yhdysvaltojenjohdolla. Vuonna 2020 maailmanjärjestystoimii etenkin Yhdysvaltojen ja Euroopanjohdolla, muttei enää lännen ehdoilla. Suomiselviää taloustaantumasta suhteellisen vähäisinvaurioin. Kriisin jälkeen kehitys jatkuusamanlaisena kuin 2000-luvun alussa. Ongelmateivät poistu, mutta haasteet ja mahdollisuudetovat samantyyppisiä kuin ennen talouskriisiä.[1, s. 45–46]Skenaariossa Kiinalaista kapitalismia Aasiaelpyy talouskriisistä Kiinan ja muiden nousevientalouksien johdolla länsimaita nopeam-Skenaarioprosessin aikana kiinnostuksen kohteeksi nousivat Elinkeinoelämän Valtuuskunnan(EVA) maaliskuussa 2009 julkaisemassa raportissa [1] esitetyt neljä vaihtoehtoista kuvaustasiitä, miten maailma voisi talouskriisin seurauksena kehittyä (kuva 4).Skenaariossa Blokkien taisto talouskriisi johtaa maailmanlaajuiseen syvään taantumaan.Taloudellinen nationalismi ja valtiokapitalismin nousu johtavat eri talousalueiden väliseentaistoon. Länsi Maailma luo toipuu nahkansa hitaasti taantumasta. Vientivetoinen Kiinalaista Suomi on kapitalismiapahassa pinteessä.Onneksi EU:n sisämarkkinat toimivat ja Venäjän markkinat vetävät. Unionin ja Venäjänyhteistyön vahvistuessa Suomella saattaa olla merkittävä asema Itämeren alueella. [1, s. 49–50]Blokkien taistoStimulus ja romahdusSkenaariossa Stimulus ja romahdus maailma sukeltaa pitkän alhaisen talouskasvun aikaan.Elvytysyritysten epäonnistuttua globaali talousjärjestelmä romahtaa ja vuoteen 2020mennessä maailma on ajautunut tuuliajolle ilman selkeää johtajaa. Suomessa elinkeinoelämäjakaantuu palvelemaan kotimaan markkinoita sekä kansainvälistä huippuosaamisen kysyntää.KUVA Julkisia 4. EVAn palveluja neljä ja skenaariota investointeja [1, joudutaan s. 8] vähentämään huomattavasti. [1, s. 51–52]Pelastustoimen ja EVAn tulevaisuusskenaarioiden välisiä suhteita arvioitaessa päädyttiinSkenaariossa kuvassa 5 esitettyihin Länsi luo vastaavuuksiin nahkansa länsimaat skenaariomallien nousevat nopeasti välillä. talouskriisistä Yhdysvaltojenjohdolla. Vuonna 2020 maailmanjärjestys toimii etenkin Yhdysvaltojen ja Euroopan johdolla,muttei enää lännen ehdoilla. Suomi selviää taloustaantumasta suhteellisen vähäisin vaurioin.Kriisin EVAn jälkeen skenaariot kehitys jatkuu samanlaisena kuin Pelastustoimen 2000-luvun alussa. skenaariotOngelmat eivät poistu,mutta haasteet ja mahdollisuudet ovat samantyyppisiä kuin ennen talouskriisiä. [1, s. 45–46]Länsi luo nahkansaSkenaariossa Kiinalaista kapitalismia Aasia elpyy talouskriisistä Kiinan ja muiden nousevienKiinalaista kapitalismiaMarkkinavetoinen maailmatalouksien johdolla länsimaita nopeammin. Vuonna 2020 talouden painopiste on siirtymässäAasiaan ja Lähi-idän vauraisiin OPEC-maihin. Tässä skenaariossa Suomella voi mennäBlokkien taistoSuljettujen valtioiden ja blokkien maailmaerittäin hyvin tai erittäin huonosti. Maailmantalous kasvaa kovaa vauhtia, mutta talouden japolitiikanStimuluspainopisteja romahduson siirtynyt Aasiaan. SuomelleKriisiytynyttämä tarkoittaakapitalistinensuurtamaailmarakennemuutostapakon edessä. [1, s. 46–47]Kestävän kehityksen maailma -skenaarion 6 vastaa lähinnä EVAn Länsi luo nahkansa -skenaariota. Markkinavetoinen maailma -skenaario vastaa lähinnä EVAn Kiinalainenkapitalismi -skenaariota, jossa maailmantalous lähtisi nousuun markkinavoimien ehdolla.Suljettujen valtioiden ja blokkien maailma -skenaario vastaa läninnä EVAn Blokkien taisto -skenaariota. Kriisiytynyt kapitalistinen maailma -skenaario vastaa lähinnä EVAn Stimulus jaromahdus -skenaariota.7Kestävän kehityksen maailmaKUVA 5. Pelastustoimen skenaarioiden [3] ja EVA:n skenaarioiden [1] vastaavuudet.strategiana ilmaistu strateginen tahtotila. Suunnitteluvaihetta seuraa strategian toimeenpanosekä toiminnan tulosten seuranta, minkä pohjalta tehdään strategiatyön tulosten päivitys.SKENAARIOLÄHTÖINEN STRATEGIAPROSESSISkenaarioprojekti:skenaarioidenuudelleen arviointiSkenaariotyöntulosten päivitysPelastustoimentoimintaympäristöKuvassa 6 esitetään skenaariotyön integroituminen osaksi strategiaprosessia.Skenaariolähtöisessä strategiatyössä lähdetään skenaarioprosessista, jonka tavoitteena onsaada aikaan yhteinen näkemys tulevan toimintaympäristön trendeistä ja epävarmuuksista [11,s. 5–30].Tulokset jaSuunnilleen jokakolmas vuosiLisäksi tehtävänä on kehittää tulevaisuusskenaariot ja arvioida niiden vaikutukset omaantoimialaan. Seuraavaksi toteutetaan seuranta strateginen analyysi, jossa arvioidaan nykyisen strategiantoimivuutta sekä organisaation kriittisiä menestystekijöitä skenaariotyön tulosten valossa.Analyysin pohjalta määritellään strategiset toimintavaihtoehdot, joiden toimivuuttavastaavasti arvioidaan eri tulevaisuusskenaarioissa sekä esimerkiksi visiona ja organisaationSkenaariot janäkemystulevastatoimintaympäristöstäStrateginenanalyysiStrategisetvaihtoehdotjastrateginentahtotilaStrategiantoimeenpanoKUVA 6. Skenaariot integroituna osaksi pelastustoimen strategiaprosessia [4].54 PALOTUTKIMUKSEN PÄIVÄT 2011Strategiaprosessi toteutetaan vuosittain. Samalla arvioidaan skenaariot vaikutuksineen, mutta

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!