Yhteyksien kirja - Etappeja ekososiaalisen hyvinvoinnin ... - Helda

Markku Laatu
Lemmikkieläimet hyvinvoinnin ja sosiaalisen turvan tuottajina
Kadonnutta luontosuhdetta etsimässä
Veikko Huovisen kirjassa Havukka-ahon ajattelija (1964)
metsäläisflosof Konsta Pylkkänen pohdiskelee niin mittarimadon
kuin ihmisenkin osaa maailmankaikkeudessa.
Selviää, että maailmankaikkeuden ”isojen asioiden”
joukossa madon ja ihmisen arvo on verraten vähäinen,
ja keskenään jokseenkin samaa luokkaa. Pylkkäsen mukaan
”ihmisellä on tässä avaruudessa kusiaisen valtuudet.
Ei se aina tajua tarkalleen mitä tekee, edesvastuuton”.
Kainuulaisen agraariyhteiskunnan avaruudessa talonpoika
Pylkkänen ja luonto sekä yhteiskunta- ja luonnonjärjestys
olivat lähellä toisiaan. Pientilan seura- ja
hyötyeläintenkin ero oli häilyvä. Metsätöissä voimanlähteenä
toimi hevonen eikä traktori. Tilan kissa piti
myyräkannan aisoissa.
Ihminen, erityisesti köyhä, tunsi tässä maailmankaikkeudessa
sekä oman riippuvuutensa eläimistä että
oman yhteiskunnallisen vajavaisuutensa. Sosiaalinen
turvaverkko oli hatara ja tarjosi runsaasti heikompiosaisten
hyväksikäyttömahdollisuuksia. Pylkkäsen mukaan
”niin se on tässäkin ihmisten kusiaispesässä, että kellä on
vihaisemmat veret ja iloisempi luonto, se keksii toiselle
työmaan ja kiusaa heiveröisempää yhteiskunnanelättiä”
(Huovinen 1964, 46).
Vasta teollistumisen, kaupungistumisen ja hyvinvointivaltion
rakennustyön myötä alkoivat kusiaisen ja
ihmisen valtuudet eriytyä. Ihminen saavutti nopeasti
laajan kirjon taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä
255
Lemmikkieläimet hyvinvoinnin ja sosiaalisen turvan tuottajina
oikeuksia, joita jaettiin ”kohtuuden” rajoissa myös yhteiskunnan
eläteille.
Ihmisen luontosuhteen kannalta modernisaatiolla
on ollut varjopuolensa. Yhteys paikallisyhteisöihin ja
luontoon – luonnonvaraisiin eläimiin ja kasveihin – on
haurastunut. Kotieläimet ovat suurelta osin menettäneet
perinteisen luonnollisen käyttötarkoituksensa. Maatalouteen
ovat tulleet energiaa kuluttavat koneet ja väkilannoitteet,
niiden varassa toimiva tehoviljely, talousmetsien
puupellot ja tuotantoeläinten liukuhihnat. (Ks. Turunen
2011, 19; Sarmela 2012; myös Katriina Soini edellä.) Väestön
määrä on kasvanut niin Suomessa kuin muuallakin
maailmassa, ja kasvava ja vaurastuva väestö on alkanut
kuluttaa aiempaa huomattavasti enemmän.
Tämä kaikki on kasvattanut ihmisen ekologista jalanjälkeä
ja siitä aiheutuvia haitallisia ympäristövaikutuksia
(ks. esim. Global Footprint Network 2012), jotka puolestaan
kuormittavat kansallisia hyvinvointijärjestelmiä
(ks. Helne ym. 2012).
Toisaalta kehittyneistä hyvinvointijärjestelmistä itsestään
on tullut riskien, häiriöiden ja rasitteiden osasyy.
Jo Pekka Kuusen 60-luvun sosiaalipolitiikka -kirjassa
(1968) korostettiin, että sosiaalipoliittiset tulonsiirrot
tukevat taloudellista kasvua ja vaurastumista (ks. myös
Kosonen 1998, 32–35). Perhepoliittiset etuudet ovat kannustaneet
perheitä hankkimaan useita lapsia, mikä on
osaltaan kiihdyttänyt väestönkasvua.