pyhiinvaellus laista evankeliumiin jumalan voideltua seuraten

Sivullisen ei pidä kuitenkaan yleistää asioita kuvittelemalla, että kaikki juutalaiset ajattelevat
samalla tavalla suhteesta naapurikansoihin. Israelissa kuulin sanottavan, että siellä missä on kaksi
juutalaista, on kolme mielipidettä. Valtiollisessa elämässäkin esiintyy hyvin erilaisia tavoitteita.
Englantilaisten hallitsemalle Palestiinan mandaattialueelle muuttaneiden juutalaisten keskuudessa
näkyi kaksi aivan erilaista suuntausta: Toiset halusivat pienen, mutta puhtaasti juutalaisen valtion.
Tätä kantaa on edustanut erityisen jyrkästi pieni, oikein tiukasti perinteitä vaaliva ryhmä Neturei
Karta eli Kaupungin vartijat. Se ei hyväksy koko Israelin valtiota, koska tämä ei ole Jumalan
Voidellun perustama eikä hallitsema. Kun juutalaiset taistelivat luodakseen itsenäisen Israelin 1948,
Neturei Kartan korttelin katoilla liehui valkoisia lippuja sen merkiksi, että he eivät osallistu
taisteluun. Vastakkaisella äärilaidalla tavoitteena oli mahdollisimman laaja valtio, joka olisi
uskonnollisesti suvaitsevainen. Eräs puolue oli piirtänyt tunnukseensa kartan, jossa omaan maahan
kuuluivat nykyinen Israel, Palestiina ja Jordania ja näiden päälle oli kuvattu kaksi kivääriä ristissä.
Tämänsuuntainen ajatus on noussut esiin, kun eräät israelilaiset poliitikot ovat esittäneet koko
palestiinalaisalueen liittämistä Israeliin ja palestiinalaisten ottamista Israelin kansalaisiksi, tosin
pitkien ja mutkikkaiden vaiheiden jälkeen.
Nimen Israel valinta osoittaa, että 1948 perustettu juutalaisvaltio katsoo olevansa kaikkien 12
sukukunnan laillinen perillinen. Laissa mainitaan Luvatun maan itärajaksi Eufrat, mutta Joosuan
kirjassa heimoille osoitetut alueet ulottuvat enimmillään viitisenkymmentä kilometriä Jordanista
itään. Juudan alue rajoittuu pohjoisessa Hinnomin laaksoon, ja ulottuu eteläiseen autiomaahan asti.
Hinnomin laakson pohjoispuolella sijaitseva Jebus eli Jerusalem kuuluu Joosuan kirjan mukaan
Benjaminille, mutta sen valloittaa vasta Daavid, joka tekee siitä Juudan ja Israelin yhteisen
pääkaupungin. Juudan ja Israelin yhteinen kuningaskunta pysyy koossa vain kahden hallitsijan eli
Daavidin ja Salomon ajan, mutta heidän hallituskautensa kestävät yhteensä 73 vuotta, ja tästä
jaksosta tulee kultakausi, joka muistetaan sukupolvien ajan. En ole huomannut nykyisten
juutalaisten halunneen missään vaiheessa tyytyä pelkkään Juudan sukukunnan alueeseen. He
perustivat siirtokuntiaan eri puolille maata, kun he muuttivat Palestiinaan, jota ensimmäiseen
maailmansotaan asti hallitsivat turkkilaiset ja sen jälkeen englantilaiset.
Yleisen käsityksen mukaan lain tulee olla sama kaikille. Juutalaiset voivat elää arkeaan ja pyhäänsä
oman lakinsa mukaan muista eristäytyneinä, mutta vuorovaikutuksessa muiden kanssa he eivät voi
edellyttää, että naapuritkin pitävät korkeimpana auktoriteettina Mooseksen lakia ja siihen merkittyjä
heimojen alueita. Näin tuhansien vuosien takainen jännite ilmenee edelleen tänä päivänä. Jos Lain
soveltaminen arkiseen elämään tuottaa vaikeuksia, sen soveltaminen kansainväliseen politiikkaan
tuo niin suuria ongelmia, että maailmanrauha tulee uhatuksi. Monet juutalaiset ovat varautuneet
siihen, että he eivät saa ymmärtämystä toisilta kansoilta eikä Yhdistyneiltä Kansakunnilta. Heille
riittää se, että Mooseksen lain mukaan maa kuuluu heille. Kun rintaman toisella puolella on
muslimeita, joiden mukaan korkein kansainvälinen laki löytyy Koraanista, ristiriitaa ei voida
väistää. Eihän Koraanissa mikään viittaa siihen, että muslimien pitäisi väistyä maahan muuttavien
juutalaisten tieltä. Jeesuksen ajoista asti Pyhässä maassa elänyt kirkko jää tässä kamppailussa
kahden tulen väliin.
Kun olemme lukeneet Lakia ja Profeettoja, olemme voineet huomata, että ei ole itsestään selvää,
onko nykyisillä juutalaisilla oikeutta vallata Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin perintömaat. Sekä
Laissa että Profeetoissa annetaan Israelin asua maassa sillä ehdolla, että kansa noudattaa Lakia.
Vieläpä koko kansaa voidaan rangaista, jos jotkut sen jäsenistä kapinoivat Jumalaa vastaan.
Ankarasti varoitetaan, että Jumala antaa vihollisen viedä omaisuuskansan pakkosiirtolaisuuteen, jos
se luopuu Jumalastaan. Näin pakkosiirtolaisuus nähdään rangaistuksena, jonka Assyrian ja
Babylonian kuninkaat panevat täytäntöön. Parannuksen tehneelle kansalle luvataan paluu, ja
Raamatussa puhutaankin eteläisen kuningaskunnan eli Juudan ja myös pohjoisen eli Israelin
Jaakko Lounela; PYHIINVAELLUS LAISTA EVANKELIUMIIN; 21.1.2011; 16:06 57