08.07.2015 Views

1 SYRJINTÄ SUOMESSA 2006 - Sosiaaliportti

1 SYRJINTÄ SUOMESSA 2006 - Sosiaaliportti

1 SYRJINTÄ SUOMESSA 2006 - Sosiaaliportti

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Syrjintä Suomessa <strong>2006</strong>nuoria epäoikeudenmukaisemmassa asemassa, monet heistä pärjäävätkoulussa ja ihmissuhteissaan hyvin. Osa keskittyy koulumenestykseentai harrastuksiin varhaisten seurustelusuhteiden sijaan. Monetnuoret kuitenkin joutuvat pärjäämään sillä ehdolla, että he salaavattai jättävät sukupuoleen ja seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvätpohdinnat ja ratkaisut myöhemmäksi elämässään. Tähän voi sisältyäsyrjäytymistekijöitä. 25Vanhempien ja muiden läheisten suhtautuminen on ratkaisevaasille, miten nuoret pärjäävät elämässään. Lapsen ja nuoren erilaistasukupuolikokemusta tai ei-heteroseksuaalisuutta tukeva ja hyväksyvälapsuuden perhe voi tarjota suojan, jonka turvin lapsi selviää sosiaalisistaheteropaineista ja sukupuoliodotuksista. Monilla vanhemmillaja sisaruksilla ei kuitenkaan ole eväitä sukupuolimoninaisten lasten jaei-heteroseksuaalisten nuorten kohtaamisessa. Monet vanhemmat joutuvatkriisiin, kun heille selviää lapsen odottamaton sukupuoli tai seksuaalinensuuntautuminen 26 . Osa heistä on kykenemättömiä hyväksymäänlastaan sellaisena kuin tämä on. Seksuaalivähemmistökyselynalle 30-vuotiaista nuorista miehistä 43 prosenttia salasi seksuaalisensuuntautumisensa äidiltään ja 54 prosenttia isältään 27 .Koulujen ja nuorisotoimen heteronormatiivisia malleja on purettavaja on kehitettävä sukupuolisensitiivisiä käytäntöjä, jotka palvelevatparemmin lasten ja nuorten moninaisuuden ottamista huomioon 28 .Opetusmateriaalia ja -käytäntöjä voi kehittää moninaisuusnäkökulmastaja lapsille ja nuorille suunnattuja tiloja voi rakentaa niin, etteiheidän tarvitse menettää yksityisyyttään tai sukupuoliryhmittää itseäänvoidakseen osallistua toimintaan, joka vaatii esimerkiksi vaatteidenvaihtoa tai vartalon paljastamista. Lapsille ja nuorille suunnattuaei-heteroseksuaalisuutta ja sukupuolimoninaisuutta käsittelevää kirjallisuutta,elokuvia ja muuta aineistoa on tuotettava. Nuoria on kannustettavasukupuolijakoja haastaviin koulutuksellisiin ja ammatillisiin valintoihinja opetuskäytäntöihin liittyvät sukupuolijaot pitää häivyttää.Tämä purkaisi samalla työmarkkinoiden sukupuolijakautuneisuuttaja siihen liittyviä naisten ja miesten tuloeroja 29 . Nuorten kanssa toimivientyöntekijöiden perus- ja jatkokoulutukseen on sisällytettävä30

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!