Kuinka kuvallinen dialogi syntyy - Yrkeshögskolan Novia

Teokseen Jokamiehiä olen lisännyt hahmoja Bruegelin muista teoksista,sekä maalauksista että piirustuksista. Kuvassa näkyy himmeänämyös teksti, joka oli liitettynä Jokamiehestä tehtyyn kaiverrukseen;alkuperäisessä latinaksi ja minun kuvassani englanninkielisenä käännöksenä,jonka otin Bruegeliä käsittelevästä kirjasta (Nadine M. Orenstein,2001). Teksti kuuluu englanniksi näin:No one does not seek his own advantage everywhere, no one does not seekhimself in all that he does, no one does not look everywhere for private gain.This one pulls, that one pulls, all have the same love of possession.Kuva on painettu useilla laatoilla ja värit ovat käyneet suttuisiksi.Lopputulos on havainnollinen kuva siitä, miten tietyssä vaiheessatutkimusta monet aiheet ja osa-alueet muodostavat kerroksia, joitaon vaikea hallita. Asiat näyttäytyvät päällekkäisinä ja epämääräisinä.Mielestäni kuvassa on jotakin mädännyttä ja haisevaa, punainen värion vähän kuin raakaa, vanhaa lihaa, jossa on valkoista rasvakudosta.Teksti tuo mieleeni myös Johanneksen tarinan miehen, joka ei kertonutkaverilleen homeesta talossa, johon tämä oli muuttamassa. Jokainenetsii vain omaa etuaan ja rakastaa omistamista. Kuvassa ei ole yhtäänlämmintä valoa, vain kylmän punaista ja sinistä ja likaisen valkoista.Viimeinen variaationi Jokamies-teemasta on väreiltään rauhallinen,pastellinsävyinen. Tausta on rauhallisen pystyraitainen ja olenhalunnut tavoittaa siinä ajan liukumista ajattomuuteen. Blanchot kirjoittaaajattomuuden lumosta. Hänen mukaansa ajattomuus on aika,jolloin tässä on yhtä lailla ei-missään, jolloin asiat vetäytyvät kuviinsaja jolloin ”Minä”, joka me olemme, tunnistaa itsensä vajotessaanhahmottoman ”Hänen” neutraalisuuteen (2003, 26–27).Olen lisännyt kuvaan laatan, jossa on omat kasvoni. Kuvastalöytyy myös kerroksittain, transparentteina kaikki Bruegel-laattani.Olen tehnyt vuosien varrella, siis jo kouluajoista 1970-luvulla lähtien,lukuisan määrän omakuvia, joissa olen tuijottanut itseäni joko peilistätai ikkunanlasin heijastuksena ja tuntenut jotakin sellaista, jotaBlanchot (2003, 27–28) kuvaa seuraavasti: Ollessani yksin en ole yksin,vaan tässä nykyisyydessä palaan luokseni Jonkun muodossa. Joku on siellämissä olen yksin. Yksinolo tarkoittaa sitä, että kuulun kuolleeseen aikaan,1 2 6