Patriarkat ja Profeetat-

Patriarkat ja Profeetat
”Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi, ja häntä sanottiin Jumalan
ystäväksi” (Jaak. 2:23). Ja Paavali sanoo: ”Ne, jotka uskoon perustautuvat, ovat Aabrahamin
lapsia” (Gal. 3:7). Mutta Aabraham osoitti uskonsa teoillaan. ”Eikö Aabraham, meidän
isämme, tullut vanhurskaaksi teoista, kun vei poikansa Iisakin uhrialttarille? Sinä näet, että
usko vaikutti hänen tekojensa mukana, ja teoista usko tuli täydelliseksi” (Jaak. 2: 21,22). On
monia, jotka eivät ymmärrä uskon ja tekojen välistä suhdetta. He sanovat: ”Usko vain
Kristukseen, niin olet turvassa. Sinulla ei ole mitään tekemistä lain pitämisen kanssa.” Mutta
aito usko ilmenee kuuliaisuutena. Kristus sanoi epäuskoisille juutalaisille: ”Jos olisitte
Aabrahamin lapsia, niin te tekisitte Aabrahamin tekoja” (Joh. 8: 39). Ja uskollisten isästä Herra
lausuu: ”Aabraham kuuli minua ja noudatti, mitä minä noudatettavaksi annoin, minun
käskyjäni, säädöksiäni ja opetuksiani” (1 Moos. 26: 5). Apostoli Jaakob sanoo: ”Samoin
uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut” (Jaak. 2: 17). Ja Johannes, joka kirjoittaa
niin paljon rakkaudesta, sanoo meille: ”Rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen
käskynsä” (1 Joh. 5: 3). {PJP 133.1}
Esikuvin ja lupauksin Jumala ”julisti Aabrahamille edeltäpäin tämän hyvän sanoman” (Gal.
3: 8). Patriarkka uskoi tulevaan Lunastajaan. Kristus sanoi juutalaisille: ”Aabraham, teidän
isänne, riemuitsi siitä, että hän oli näkevä minun päiväni; ja hän näki sen ja iloitsi” (Joh. 8:56).
Iisakin sijasta uhrattu oinas kuvasi Jumalan Poikaa, joka myöhemmin tuli uhrattavaksi
puolestamme. Kun Jumalan lain rikkominen tuomitsi ihmisen kuolemaan, sanoi Isä Poikaansa
katsoen ihmiselle: ”Saat elää: tässä minulla on lunnaiden maksaja.” {PJP 133.2}
Jumala käski Aabrahamin surmata poikansa sekä selvittääkseen hänelle evankeliumin
todellisuuden että koetellakseen hänen uskoaan. Ankaran koettelemuksensa tuskallisina
päivinä hänen sallittiin kärsiä, jotta hän omasta kokemuksestaan voisi käsittää jotakin sen uhrin
suuruudesta, jonka ääretön Jumala antoi lunastaakseen ihmisen. Mikään muu koetus ei olisi
tuottanut Aabrahamille sellaisia sieluntuskia kuin oman poikansa uhraaminen. Jumala uhrasi
Poikansa tuskalliseen ja häpeälliseen kuolemaan. Enkelit, jotka näkivät Jumalan Pojan
nöyryytyksen ja sieluntuskan, eivät saaneet tulla avuksi niin kuin Iisakin tapauksessa. Mikään
ääni ei huutanut: ”Jo riittää!” Kunnian Kuningas uhrasi henkensä pelastaakseen langenneen
ihmissuvun. Voitaisiinko Jumalan säälivästä rakkaudesta antaa mitään parempaa todistusta?
”Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän
edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?” (Room. 8:
32). {PJP 134.1}
Aabrahamilta vaaditun uhrauksen tarkoituksena ei ollut hyödyttää vain hänen omaa
parastaan tai tulevia sukupolvia, vaan olla opetuksena myös taivaan ja muiden maailmojen
synnittömille olennoille. Kristuksen ja saatanan välillä käytävän kamppailun taistelukenttä,
jolla pelastussuunnitelma toteutetaan, on kaikkeuden oppikirjana. Koska Aabraham ei ollut
täysin uskonut Jumalan lupauksiin, oli saatana syyttänyt häntä enkelien ja Jumalan edessä
liiton ehtojen rikkomisesta ja väittänyt hänen menettäneen oikeutensa sen siunauksiin. Siksi
Jumala halusi koko taivaalle todistaa palvelijansa kuuliaisuuden ja oman täydellisen
94