Patriarkat ja Profeetat-
Älykkäimmätkään ihmiset eivät pysty ymmärtämään Jehovan salaisuuksia, sellaisina kuin ne on ilmoitettu luonnossa ja muinaisessa maailmassa. Jumalallinen inspiraatio esittää monia kysymyksiä, joihin syvällisin oppinutkaan ei pysty vastaamaan. Näitä kysymyksiä ei esitetty siksi, että voisimme vastata niihin, vaan siksi, että ne kiinnittäisivät huomiomme Jumalan syviin salaisuuksiin ja opettaisivat meille, että viisautemme on rajallista; että jokapäiväisen elämämme ympäristössä on monia asioita, joita äärelliset olennot eivät voi käsittää. Skeptikot kieltäytyvät uskomasta Jumalaan, koska he eivät voi käsittää sitä ääretöntä voimaa, jolla hän ilmoittaa itsensä. Jumala on kuitenkin tunnustettava yhtä lailla sen perusteella, mitä hän ei paljasta itsestään, kuin sen perusteella, mikä on avoin rajalliselle ymmärryksellemme. Sekä jumalallisessa ilmoituksessa että luonnossa Jumala on antanut salaisuuksia, jotka käskevät uskoamme. Näin on oltava. Voimme olla jatkuvasti etsimässä, tutkimassa, oppimassa, ja silti on ääretön määrä sen takana.....
Älykkäimmätkään ihmiset eivät pysty ymmärtämään Jehovan salaisuuksia, sellaisina kuin ne on ilmoitettu luonnossa ja muinaisessa maailmassa. Jumalallinen inspiraatio esittää monia kysymyksiä, joihin syvällisin oppinutkaan ei pysty vastaamaan. Näitä kysymyksiä ei esitetty siksi, että voisimme vastata niihin, vaan siksi, että ne kiinnittäisivät huomiomme Jumalan syviin salaisuuksiin ja opettaisivat meille, että viisautemme on rajallista; että jokapäiväisen elämämme ympäristössä on monia asioita, joita äärelliset olennot eivät voi käsittää. Skeptikot kieltäytyvät uskomasta Jumalaan, koska he eivät voi käsittää sitä ääretöntä voimaa, jolla hän ilmoittaa itsensä. Jumala on kuitenkin tunnustettava yhtä lailla sen perusteella, mitä hän ei paljasta itsestään, kuin sen perusteella, mikä on avoin rajalliselle ymmärryksellemme. Sekä jumalallisessa ilmoituksessa että luonnossa Jumala on antanut salaisuuksia, jotka käskevät uskoamme. Näin on oltava. Voimme olla jatkuvasti etsimässä, tutkimassa, oppimassa, ja silti on ääretön määrä sen takana.....
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
<strong>Patriarkat</strong> <strong>ja</strong> <strong>Profeetat</strong><br />
puolustautumaan eikä vastustamaan vihollista. Niinpä hän <strong>ja</strong>koi väen kahteen joukkoon, jotta<br />
ainakin toinen pääsisi pakoon jos toisen kimppuun hyökättäisiin. Hän lähetti suurista<br />
laumoistaan runsaita lahjo<strong>ja</strong> Eesaulle <strong>ja</strong> tervehti tätä jälleen ystävällisellä sanomalla. Hän teki<br />
kaiken voitavansa sovittaakseen veljelleen tekemänsä vääryyden <strong>ja</strong> torjuakseen uhkaavan<br />
vaaran, <strong>ja</strong> sitten hän nöyrin <strong>ja</strong> katuvin mielin anoi Jumalalta varjelusta: ”Herra, sinä, joka<br />
sanoit minulle: ’Pala<strong>ja</strong> maahasi <strong>ja</strong> sukusi luo, niin minä teen sinulle hyvää!’ Minä olen liian<br />
halpa kaikkeen siihen armoon <strong>ja</strong> kaikkeen siihen uskollisuuteen, jota sinä olet palveli<strong>ja</strong>llesi<br />
osoittanut; sillä ainoastaan sauva kädessäni minä kuljin tämän Jordanin yli, <strong>ja</strong> nyt on minulle<br />
karttunut kaksi joukkoa. Pelasta minut veljeni Eesaun käsistä, sillä minä pelkään, että hän tulee<br />
<strong>ja</strong> tuhoaa minut ynnä äidit lapsineen.” {PJP 176.2}<br />
He olivat nyt tulleet Jabbokin joelle, <strong>ja</strong> yötä myöten Jaakob lähetti perheensä kahluupaikasta<br />
joen yli <strong>ja</strong> jäi yksin jälkeen muista. Hän oli päättänyt käyttää yön rukoukseen <strong>ja</strong> halusi olla<br />
yksin Jumalan kanssa. Jumala saattoi pehmittää Eesaun sydämen. Yksin häneen kiinnitti<br />
patriarkka nyt toivonsa. {PJP 177.1}<br />
Paikka oli yksinäistä vuoristoseutua, missä villipedot saalistivat <strong>ja</strong> rosvot <strong>ja</strong> murhamiehet<br />
piileskelivät. Yksin <strong>ja</strong> vailla suo<strong>ja</strong>a Jaakob kumartui tuskaisena maahan. Oli keskiyö. Kaikki<br />
hänen rakkaansa olivat kaukana, vaaran <strong>ja</strong> kuoleman uhan alaisina. Katkerinta oli a<strong>ja</strong>tella, että<br />
hänen oma syntinsä oli saattanut nämä syyttömät vaaraan. Huudoin <strong>ja</strong> kyynelin hän esitti<br />
hartaan rukouksensa Jumalalle. Äkkiä joku tarttui häneen lujin ottein. Hän luuli vihollisen<br />
koettavan tappaa hänet <strong>ja</strong> yritti vääntäytyä irti ahdista <strong>ja</strong>nsa otteesta. Pimeässä käytiin kovaa<br />
kamppailua voitosta. Kumpikaan ei puhunut sanaakaan, mutta Jaakob jännitti kaikki voimansa<br />
eikä hellittänyt hetkeksikään. Kun hän siinä taisteli henkensä edestä, syyllisyyden tunto ahdisti<br />
hänen sieluaan; hänen syntinsä kohosivat hänen eteensä erottamaan häntä Jumalasta. Mutta<br />
äärimmäisessä hädässään hän muisti Jumalan lupaukset, <strong>ja</strong> hän anoi koko sydämestään hänen<br />
armoaan. Painiskelua <strong>ja</strong>tkui miltei päivänkoittoon asti, mutta vihdoin muukalainen painoi<br />
sormensa Jaakobin lonkalle, <strong>ja</strong> heti hän lamautui. Nyt Jaakob käsitti, minkälainen olento hänen<br />
vastusta<strong>ja</strong>nsa todella oli. Hän tiesi painiskelleensa taivaallisen sanansaatta<strong>ja</strong>n kanssa, <strong>ja</strong> siksi<br />
hän ei miltei yli-inhimillisin ponnistuksinkaan ollut päässyt voitolle. Kristus, ”liiton Enkeli”,<br />
oli ilmaissut itsensä Jaakobille. Patriarkka oli nyt tais- telukyvytön, <strong>ja</strong> hänen vammaansa koski<br />
kovasti, mutta hän ei tahtonut päästää otettaan. Katuvana <strong>ja</strong> murtuneena hän tarrautui kiinni<br />
enkeliin, ”hän itki <strong>ja</strong> rukoili tätä” (Hoos. 12: 4) anoen siunausta. Hänen oli päästävä<br />
varmuuteen siitä että oli saanut syntinsä anteeksi. Ruumiillinen kipu ei riittänyt irrottamaan<br />
hänen mielestään tätä a<strong>ja</strong>tusta. Hänen päätöksensä vain lujittui <strong>ja</strong> uskonsa tuli entistä<br />
hartaammaksi <strong>ja</strong> vahvemmaksi kestämään loppuun asti. Enkeli koetti irtautua hänestä <strong>ja</strong><br />
pyysi: ”Päästä minut, sillä päivä koittaa.” Mutta Jaakob vastasi: ”En päästä sinua, ellet siunaa<br />
minua.” Jos tämä olisi ollut kerskuvaa, liian itsevarmaa luottamusta, Jaakob olisi heti tuhottu.<br />
Mutta se oli sellaisen ihmisen varmuutta, joka tuntee oman arvottomuutensa mutta luottaa<br />
kuitenkin liittonsa pitävän Jumalan uskollisuuteen. {PJP 177.2}<br />
125
Change language