ESIINTYMISJÄNNITTÄJÄLLE APUA - YTHS

42
Esittäjästä viestijäksi. Harjoittelun yksi tärkeä tavoite on oppia tunnistamaan oma
suhtautumistapa esiintymistilanteisiin ja esiintyjän rooliin. Esiintyjän rooliin liitetään
helposti suuria odotuksia: se on täydellisen ihmisen paikka, vain pätevät ja osaavat
voivat astua yleisön eteen. Yleisön edessä oleminen on monille yhtä kuin tarkkailtavana
ja arvosteltavana oleminen ­ jos on tarpeeksi hyvä, saa yleisöraadin hyväksynnän.
Esiintyjän huomion keskipiste on hän itse, kuinka minun käy, olenko riittävän hyvä.
Motley (1991) kuvaa tällaista suhtautumista käsitteellä esittämisorientaatio
(performance orientation) ja väittää sen lisäävän esiintymisen jännittämistä. Sen
vastakohta on viestimisorientaatio (communication orientation). Tämä tarkoittaa
esiintymistilanteen hahmottamista vuorovaikutuksena, jossa kaikki osallistujat ovat yhtä
tärkeitä ja yhtä lailla vastuussa tilanteen viestinnästä. Olennaista on viestien perillemeno
ja asioiden jakaminen. Esiintyjältä ei vaadita mitään erityistä, riittää kun hän ottaa
kanssaviestijänsä huomioon esimerkiksi pyrkien esittämään asiansa niin että lisää
kuuntelijoiden mahdollisuuksia ymmärtää ja osallistua.
Kaikki esiintyjän rooliin liittyvä pohdinta ja esiintymisen tilannekokemusten
jakaminen on keskeistä kurssisisältöä. Kurssin vetäjät voivat herkällä ja tarkalla
kuuntelemisellaan nostaa keskusteluista esiin viestimisorientaation ituja – tai ainakin
kylvää sen siemeniä. Keskustelujen ja ryhmätöiden lisäksi on mahdollisuus käyttää ns.
toiminnallisia opetusmenetelmiä: esiintyjän roolia ja tilanneorientaatiota voidaan
"ulkoistaa" pään sisältä piirtämällä, kirjoittamalla, esineiden avulla tai
draamatekniikoita käyttämällä ja näin päästä yhdessä käsittelemään ilmiöitä
konkreettisemmin.
HARJOITUS, JOSSA TUTUSTUTAAN VIESTIJÄKUVAAN, voidaan
toteuttaa vaikkapa seuraavasti:
Opettaja voi tuoda kurssille laatikollisen pieniä esineitä, jääkaappimagneetteja,
palikoita, miniatyyrihahmoja, pikku leluja yms. ja pyytää
jokaista opiskelijaa valitsemaan näistä kaksi. Valinta tehdään sillä
perusteella, että toinen esine kertoo jotain siitä, millainen esiintyjä kokee
olevansa nyt ja toinen siitä, millainen haluaisi olla. Seuraavassa vaiheessa
valitut esineet esitellään parille tai koko ryhmälle ja kerrotaan, miksi
valittiin juuri ne. Tilanne voi jatkua esimerkiksi laajemmalla pohdinnalla
viestijäkuvasta ja esiintymisen ihanteista.
Vertaistuki on jännittäjien ryhmässä koko ajan olemassa oleva voimavara. Se, että
saadaan harjoitella yhdessä muiden jännittäjien, kohtalotovereiden, kanssa, helpottaa.
Kurssien oppimispäiväkirjoista (Almonkari 2000) käy ilmi, että jo ryhmän nimi ja
koostumus sinänsä toimii esiintymisjännitystä lieventävänä elementtinä. Vertaisryhmä
koetaan ymmärtäväisenä ja kannustavana eikä se aseta ennakkopaineita. Jo
ennakkotieto siitä, että kaikki ryhmässä kokevat esiintymisjännitystä, poistaa oppijoilta