Maataloustieteen Päivät 2012 - Suomen Maataloustieteellinen ...

POSTERIT
Kotieläintuotanto ja ilmastonmuutos
45
Palkokasvien, herneen, härkäpavun, sini- ja valkolupiinin
sekä soijan kemiallinen laatu Suomen oloissa viljeltynä
Marketta Saastamoinen 1 ja Merja Eurola 2
1. Satafood Kehittämisyhdistys ry, Viialankatu 25, 32700 Huittinen, marketta.saastamoinen@satafood.net
2. MTT Kasvintuotannon tutkimus, 31600 Jokioinen, merja.eurola@mtt.fi
TIIVISTELMÄ
Satafood Kehittämisyhdistys ry:llä on Manner-
Suomen maaseudun kehittämisrahoituksella oleva
Alituotantokasvien tuotannon kehittäminen
-hanke, jossa kehitetään mm palkokasvien viljelyä.
Hankkeessa on toteutettu uusien palkokasvien
mm. sini-, valkolupiinin ja soijan koeviljelyä viljelijöiden
pelloilla. Palkokasvit ovat typpiomavaraisia
proteiinirikkaita kasveja, joilla pystytään katkaisemaan
viljanviljelykierto.
Viljelyksiltä on kerätty viljely- ja satotietoja
sekä satonäytteitä. Näytteitä saatiin Karita, Hulda
ja Stok herneestä, Kontu ja Fuego härkäpavusta,
Haags Blaue ja Sonet sinilupiinista, Dieta valkolupiinista
ja Elena soijapavusta. Herneestä ja härkäpavusta
määritettiin proteiinipitoisuus. Sini- ja
valkolupiinin sekä soijan näytteistä analysoitiin
rehuanalyysi. Jokaisesta kasvilajista määritettiin
aminohappoanalyysi ja kaikista vuoden 2010
näytteistä määritettiin fytiinihappopitoisuus.
Stok-herneessä oli matalampi proteiinipitoisuus
(214 g/kg) Karitaan (234 g/kg) ja Huldaan
(223 ja 239 g/kg) verrattuna. Kontu härkäpavun
proteiinipitoisuus oli jonkin verran korkeampi
kuin Fuegon. Haags Blaue sinilupiinin proteiinipitoisuus
oli vuonna 2010 keskimäärin 229 g/kg
ja vuonna 2011 317 g/kg. Sinilupiini Sonetin proteiinipitoisuus
oli 308 g/kg. Sinilupiininäytteiden
rasvapitoisuus vaihteli 30–49 g/kg. Soijassa ja valkolupiinissa
oli korkeimmat proteiini- ja rasvapitoisuudet.
Elena soijapavun proteiinipitoisuus oli
379 g/kg ja Dieta valkolupiinin 382 g/kg. Elenan
ASIASANAT
Herne, härkäpapu, lupiini, soija, valkuainen, rasva, aminohapot, fytiinihappo
rasvapitoisuus oli 100 g/kg ja Dieta valkolupiinin
101 g/kg. Sinilupiinin kuitupitoisuus oli korkeampi
kuin valkolupiinin ja soijan. Soijapapu ja
valkolupiini olivat rehuanalyysituloksiltaan lähes
samanarvoiset.
Herne, härkäpapu, sini- ja valkolupiini sekä soija
poikkesivat toisistaan aminohappokoostumuksen
suhteen. Herneen (7,8 g/100 g) ja härkäpavun
(7,1 g/100 g) proteiinissa oli enemmän lysiiniä
kuin soijan (6,8 g/100 g) tai sini- (5,8 g/100 g) ja
valkolupiinin (5.0 g/100 g) proteiinissa. Korkein
rikkipitoisten aminohappojen metioniinin ja kystiinin
määrä oli soijassa (3,3 g/100 g). Myös sinilupiinissa
rikkipitoisten aminohappojen määrä oli
melko korkea (2,9 g/100 g) proteiinia.
Tutkittujen palkoviljojen fytiinihappopitoisuudet
olivat erilaiset. Rehussa fytiinihappo alentaa
1-mahaisten eläinten kasvua. Matalin fytiinihappopitoisuus
oli valkolupiinissa (6,2 mg/g ka) ja
korkein soijapapu Elenassa (22,6 mg/g ka). Fuego
härkäpavun fytiinihappopitoisuus (11,7 mg/g ka)
oli alempi kuin Kontu härkäpavun pitoisuus (16,5
mg/g ka). Haags Blaue sinilupiinin fytiinihappopitoisuus
(13,6 mg/g ka) oli matalampi kuin Kontu
härkäpavun, mutta kuitenkin korkeampi kuin
hernelajikkeiden vastaavat arvot. Hernelajikkeilla
Karitalla (9,6 mg/g ka) ja Huldalla (11,1 mg/g
ka) oli toiseksi matalimmat fytiinihappopitoisuudet
valkolupiinin jälkeen.
Vähän viljellyistä palkokasveista sini- ja valkolupiini
ovat mielenkiintoiset valkuaiskasvit Suomen
peltoviljelyyn.
Kotieläintuotanto ja ilmastonmuutos
46
Effect of two yeast strains and camelina oil on intake,
milk production, and enteric methane emissions
in lactating cows
Alireza Bayat 1 , Piia Kairenius 1 , Tomasz Stefanski 1 , Heidi Leskinen 1 , Frédérique Chaucheyras-Durand 2,3
and Kevin J. Shingfield 1
1. Animal Production Research, MTT, FI 31600, Jokioinen, Finland, firstname.lastname@mtt.fi
2. INRA, Microbiology unit UR454, CR Clermont Ferrand /Theix, 63122 St Genes Champanelle, France,
frederique.chaucheyras@clermont.inra.fr
3. Lallemand Animal Nutrition, 31702 Blagnac cedex, France
ABSTRACT
This experiment was carried out in order to
evaluate the effects of dietary supplementation
of two yeast strains (A and B) or camelina oil
(CO) on rumen fermentation, enteric methane
production, intake and milk production of
lactating cows fed grass silage-based diets. Four
Finnish Ayrshire cows in mid-lactation fitted
with rumen fistulae were used in a 4 x 4 Latin
Square design. Each 42 d experimental period
included a 23 d adaptation, 5 d sample collection
period and 14 d washout. Treatments comprised
a total mixed ration based on inoculant-treated
grass (Festuca arundinacea) silage (control), or
the same basal diet supplemented with one of
two yeast-based additives A and B administered
at 10 10 CFU/d into the rumen or CO (60 g/
kg diet DM). Rations were fed ad libitum.
Ruminal methane and carbon dioxide output
was measured over a 96 h period from d 24 to d
28 of each period using the SF 6
tracer technique.
Cows were milked twice daily. Measurements
of milk yield and milk constituent secretion on
d 24-26 of each experimental period were used
for statistical analysis. Preliminary results show
that daily rumen methane output was decreased
(P0.05)
between treatments. Rumen CO 2
output as l/d
or l/kg dry matter intake was lower (P